Bändin, fanien ja kamalan, ihanan Sheffieldin nimeen – Pulp-elokuva on hiljainen ja lämminhenkinen teos

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla nähdään huomenna odotettu Pulp-dokumentti Pulp: a Film about Life, Death & Supermarkets. Aleksi Kinnunen katsoi teoksen ennakkoon ja arvioi sen näkemisen arvoiseksi.


Teksti: Aleksi Kinnunen


”Thank you very much for being here. It took us a long time to get here. And even now, you know, that we’re grown ups, we still get scared when we play in Sheffield. So thanks for being so nice to us…”


Sanojen lausujaa ei näy alkutekstien aikana, mutta mumiseva ääni on tuttu.


Do you think we could remove the roof of the Motorpoint Arena?” valkopaitainen ja resupartainen Jarvis Cocker kysyy hurraavalta yleisöltä ja osoittaa monitorin päällä hallin kattoa.

Sitten Common People jyrähtää soimaan.


Näin alkaa Florian Habichtin odotettu dokumentti Pulp: a Film about Life, Death & Supermarkets. Se kertoo Espanjan Primaverasta 2011 alkaneen ja Ruisrockissa 2012 vierailleen paluukiertueen viimeisestä brittikeikasta Pulpin kotikaupungissa Sheffieldissä 8. joulukuuta 2012.


Jos olet tiirannut kevään ja kesän mittaan elokuvan nettisivuja toivoen, että erikoisnäytös saapuisi lähistöllesi, toiveesi käy toteen. Helsingin Rakkautta & anarkiaa -festivaalin erikoisnäytökseen saapuvat ohjaajan lisäksi myös elokuvan tuottaja Alex Boden sekä Pulpin rumpali Nick Banks, joka on luvannut tuutata dj-keikan elokuvan jälkeen avajaisklubilla Le Bonkissa. 


Dokumentti sukeltaa, jos ei nyt Cockerin ja Pulpin kappaleiden perverssin inhorealistisen pimeälle puolelle niin ainakin sinne, mistä kaikki alkoi ja elokuvan myötä päättyy: Sheffieldin ankeille kaduille, ”Sex Cityn” (Jarvisin pilkkanimi kaupungeista epäseksikkäimmälle) sympaattisten tavallisten ihmisten pariin, jotka kertovat tarinaa kaupungin pienistä suurista sankareista.

Tapaamme esimerkiksi lehtimyyjä Terryn, Pulpia ja Bluria vertailevan rollaattorirouva-Josephinen sekä Yhdysvaltojen Georgiasta konserttia varten saapuneen prinsessasilmäisen sairaanhoitaja Melinan.


Alkuun puolitoistatuntinen dokumentti tuntuu liian yllätyksettömältä, mutta elokuva paranee loppua kohden, kun lähtöasetelmasta päästään syvempiin kysymyksiin. Elokuva ei silti missään nimessä ole dokumentti Pulpin urasta tai Jarvisin mielen sotkuisimmista nurkista, vaikka uran vaiheita pintapuolisesti sivutaankin. Pulp: a Film about Life, Death & Supermarkets on arkinen kuvaus joulukuisesta konserttipäivästä yhtyeen vanhentuneiden jäsenten ja fanien kautta kerrottuna. Tuo päivä ei säihky kiimaa tai ilotulitusta vaan hiljaista, lämmintä kotiseuturakkautta.


Konseptina elokuva rinnastuu väistämättä parin vuoden takaiseen R&A-suosikkiin Shut Up and Play the Hits, joka kartoitti James Murphyn newyorkilaista ja brooklynilaista mielenmaisemaa LCD Soundsystemin viimeinen konsertti raameinaan.

Pulp-dokkarin huippuhetkiksi nousee katkelma, joissa kamera seuraa ihanien lasten reaktioita Disco 2000 -hitistä (1995). Kameralle ylisympaattisesti artikuloiva tyttö ja poika voisivat olla biisin ikimuistoisen musiikkivideon nuoret bailueläimet (”Our mothers said we could be sister and brother / Your name is Deborah…”) kymmenen vuotta ennen huulipunantahroja taksin takapenkillä.


Toinen herkistävä hetki on vierailu eläkeläisten lehdenluku- ja kahvittelupiiriin, jossa vanhukset laulavat kitarasäestyksen tahtiin Help the Agedia (1998), kappaletta joka aikoinaan oli Pulpin pakokauhuinen yritys päästä eroon Different Classilla (1995) rakentamastaan megatähteyden tyrmästä ja brittipopin tyhjäksi kiehahtaneesta hulabaloosta.


Jos Pulpin edelleen maaginen dvd-julkaisu Ultimate Live (2005) esitteli maailman seksikkäimmän yhtyeen vetovoimaisimmillaan Different Classin aikaan Brixton Academyssa 1995 sekä This is Hardcoren jälkeen Finsbury Parkissa 1998, uutuusdokumentti on näille kaunis päätäntä.


Kun yleisönsä tahtiin vanhentunut Cocker nussii lavalla kaiutinta paita hiessä, hän näyttää saapuneen siihen tuhruiseen mutta inhimilliseen pisteeseen, josta taustalla soiva This is Hardcore kertoo. 


Se ei ole kaunista katseltavaa, mutta se on väistämätöntä. Ilman tätä näkyä Pulpin evankeliumi ei olisi valmis.

Pulp: a Film about Life, Death & Supermarkets Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaalin erikoisnäytöksenä 18.9. Helsingin Bio Rexissä. Paikalla elokuvan ohjaaja Florian Habicht, tuottaja Alex Boden sekä Pulpin rumpali Nick Banks. Banksin dj-keikka elokuvan jälkeen festarin avajaisklubilla Le Bonkissa.


Artikkeli on julkaistu Rumbassa 7/14.