Gravitaatioaaltojen löytymisen kunniaksi: Mahtipontinen, outo ja kaikin puolin mahtava soittolista täynnä tiedettä ja scifiä!

Elämäsi kaipaa parituntista soittolistaa täynnä scifi-rockia ja tunnelmallista huminaa.

Perjantaina mediassa kohistiin gravitaatioaaltojen olemassaolon todistamisesta. Esimerkiksi Tiedetuubi kertoi, että Albert Einsteinin jo yli sata vuotta sitten ennustamista gravitaatioaalloista on saatu ensimmäinen selkeä mittaustulos LIGO-laboratoriossa Yhdysvalloissa.

Gravitaatioaallosta johtuva pulssi havaittiin 14. syyskuuta 2015 kello 11.51 Suomen aikaan, ja se oli peräisin 1,3 miljardin valovuoden päässä toisiinsa törmänneistä mustista aukoista.

Kaikki tämä inspiroi minua listaamaan suosikkikappaleitani, joissa tiede, scifi ja avaruus näyttelevät keskeistä roolia. Pyysin toki apua Rumban muulta toimituskunnalta, ja sitähän tosiaan löytyi. Biisivalinnoista vastaavat itseni lisäksi Juha Wakonen, Saku Shildt, Teemu Fiilin ja Toni Kling.

Alla oleva biisilista kestää reilut kaksi tuntia ja on täyttä parhautta alusta loppuun. Mukana on ilmeisiä scifi-musiikin klassikoita kuten David Bowie, Rush ja Kraftwerk, mutta myös yllättäviä valintoja, joiden joukosta löytyi itsellenikin uusia tuttavuuksia.

Tiukinta tiederockia edustaa tietenkin Kuha. -yhtyeen Uusi paradigma, vanhempaa suomirockia Eppu Normaalin Science Fiction ja raskaampaa tavaraa mm. Bruce Dickinsonin Solar Confinement. Mukana on myös esimerkiksi Komputerin elektro-oodi ensimmäiselle avaruudessa käyneelle naiselle Valentina Tereskovalle, sekä mahtava yhden hitin ihme Zager & Evans klassikollaan In the Year 2525 (Exordium and Terminus).

Valitettavasti listaa kootessa tuli myös muutama takaisku Spotifyn valikoiman vuoksi. Niinpä listalta puuttuu olennaisia valintoja, kuten M. A. Nummisen Ne tieteet jotka käsittelevätjokin lohkaisu Absoluuttisen Nollapisteen Pisara ja lammas -albumeilta, sekä lähes mikä tahansa loistava kappale Tuvalun tuotannosta. Ja eihän palvelussa ole myöskään King Crimsonin tuotantoa.

Toinen valitettava seikka on, että juuri kun biisilista valmistui saimme lukea, että nyt tehty havainto gravitaatioaalloista saattaa huhujen mukaan olla samanlainen ”huijaus” kuin vuonna 2011 julkistettu samankaltainen havainto. Hiisi vieköön!

Näistä seikoista huolimatta soittolista on niin erinomainen, että sen parissa vierähtää pari tuntia joutuisasti. Painahan siis alla olevan soittimen play-painiketta tai syötä suoraan sovellukseen tämä Spotify URI: spotify:user:windsuitor:playlist:4NznxcM4aB9n3X0SBx8krQ

Listan avaa Olavi Uusivirran Ipanapa-levylle tekemä, aurinkokuntamme perusasioita kertaava Avaruuslaulu, ja sen lopettaa itseoikeutetusti (yllättävän samanhenkinen) Monty Pythonin Galaxy Song.

Haluatko kuulla miltä itse gravitaatioaalto kuulostaa? Tsekkaa sekin Tiedetuubista.

Yllä olevassa kuvassa on muuten ns. Tulip Nebula (emissiosumu Sh2-101), jonka lähellä sijaitsevan mustan aukon Cygnus X-1:n mukaan Rush nimesi kaksiosaisen progebiisinsä 1970-luvun lopulla.

Lisää luettavaa