Kolumni: Sä jätät jäljen, minä katselin parvekkeelta

06.12.2016

Ilmiön tunnistaa siitä, että sitä yritetään hapuillen selittää aivan liiaksi. Tärkeämpää on selittämisen ja analyysin määrä, ei laatu, kontekstin löytäminen tai se, että keksittäisiin, mitä ilmiö voisi oikeasti tarkoittaa.

Siksi Paperi T on ilmiö.

Sen taustaa on ehditty määritellä huomaamalla, että räppi on nyt mainstreamia. Oli puhuttu ”älykköräppäreistä” ja yritetty innostua ”maskuliinisuuden kriisin” kaltaisesta buzzwordista, joka oli kuin Paperi T:n toimittajille heittämä täky ilman, että kukaan oikeastaan ymmärsi tarttua siihen millään järkevällä tavalla.

Mutta kun Paperi T:n Post-alfa-runokirja ilmestyi, kaikki loksahti kohdalleen. Sillä jos jotain, niin Paperi T on uusi Anni Sinnemäki.
He ovat ne pienten detaljien messiaat, joiden sanoilla piirtämiin tuokiokuviin moni suorastaan yrittää samastua, vaikka oma elämä ei olisikaan niin runollisen kaunista tai traagista.

Jos tarkoitus olisi ivata kumpaakaan kirjoittajaa, voisi huomauttaa myös, kuinka helppoa Ultra Bran ja Paperi T:n lyriikoita olisikaan mashupata. Sulla oli laukussa surumielisen näköisten naisten kirjoituksia. Sä jätit jäljen, minä katselin parvekkeelta.

Sinnemäki ja Paperi T ovat molemmat muodostaneet kuulijoilleen yhteisen kulttuurisen sfäärin, jossa kaikki tunnistavat, mihin kappaleista irronneet onelinerit ja niiden väännökset viittaavat.

Olennaisempi on kuitenkin se niiden onelinereiden ulkopuolella oleva maailma, josta Sinnemäki tekee kaikkien lukijoidensa yhteisen liittämällä ratkaisevat kolmesekuntiset siihen Anna Ahmatovalla ja kansainvälisellä politiikalla, kun Paperi T tekee saman popkulttuurilla.

Se, että on googlattava samat éricrohmerit ja kensarowiwat, riittää erottautumisen kokemukseksi, yhteiseksi salatiedoksi, joka tosin on oikeissa piireissä ja baareissa yleistietoa.

Lisäksi Ultra Bran ja Paperi T:n luoma yhteisyys alkaa täsmälleen samalla tavalla nostalgiasta, johon ei aivan osata suhtautua.

Alkusyksystä Jyrki Lehtola kirjoitti Imageen tekemässään Pyhimys-haastattelussa Paperi T:n täyttävän ”alkoholisoituneiden hipsterinaisten maailmassa Ultra Bran jättämän pölyttyneen aukon”, eikä hän voinut olla enempää oikeassa.

Ultra Bra oli aikoinaan 1970-luvulla syntyneiden, nyt jo entisten nuorten tapa viedä lapsuusvuosiensa kollektivismi kitschin puolelle – ironisoida sitä työväenfantasiaa, johon heidän vanhempiensa sukupolvet suhtautuivat niin vakavasti, mistä he olivat salaa vähän kateellisiakin.

Heidän lapsuusmuistonsa oli kylmän sodan Suomi, jossa oltiin yhdessä. Paperi T taas edustaa MTV:n ja Napsterin maailmaa, jossa ollaan yksin.

Siksi hän suhtautuu niin pakonomaisella tavalla yhteisön sijaan itseensä, on kiertynyt niin monelle kierteelle oman napansa ympärille, että itserakkaudesta, omahyväisyydestä ja gininkostuttamasta rocktähtilarpista tulee samalla tavalla ”pseudoitseironista” kuin Ultra Brakin oli.

Ultra Bra oli aikanaan Kallion lukiolaisten projekti, josta tuli sittemmin oikea bändi, joka kirjoitti yhteislaulukirjan vuosiksi kaikille Suomen taidelukiolaisille, jotka sitten vaelsivat joukkioina kohti teatterikouluja sekä humanistisia ja valtiotieteellisiä tiedekuntia.

Sitten on niitä taidelukiolaisia, tulevaisuuden alkoholisoituvia hipstereitä, joiden vaikutuspiiriin Ultra Bra ehti korkeintaan jälkijättöisesti.

Tänä vuonna Kallion lukion abihuppareissa lukee Pabiri T.

Oskari Onninen
Kirjoittaja on kuunnellut Last.fm:n mukaan Ultra Brata 6,4 kertaa enemmän kuin Paperi T:tä.

Lisää luettavaa