Jussi-gaala palkitsee parhaat kotimaiset elokuvat perjantaina. Vaikka raadin valitsemissa kategorioissa ei musiikkielokuvilla juhlita, yleisöäänestyksen ehdokaslistaa silmäillessä musiikkitoimittaja alkaa nähdä kaavan: kotimainen elokuva tarvitsee suomalaista musiikkikenttää.
Viime vuonna valkokankaalla nähtiin kaksi puhdasta musiikkidokumenttia: Eput-elokuva ja Danny. Eppu Normaalin tarinan Martti ja Pantse Syrjän suulla kertova Eput on lämminhenkinen dokumentti, joka olisi voinut tarjota enemmän, jos yhtyeen ja jäsentensä ongelmiin olisi tartuttu rohkeammin. Marraskuussa ensi-iltansa saanutta Danny-dokumenttia en ole nähnyt.
Tositapahtumiin perustuvia fiktiivisiä elokuvia on niin ikään kaksi: Anna mulle Lovee ja Teit meistä kauniin. Ensin mainittu ottaa hampaisiinsa maineikkaan Love Recordsin tarinan, lyö sen lekkeriksi ja esittää levymerkin perustajat sekä artistit karikatyyreina. Viimeksi mainittu Tuukka Temosen ohjaama Apulanta-filmatisointi on ensin 90-luvun pikkukaupunkien nuorten sukupolvikokemus, sitten vasta bändielokuva.
Teit meistä kauniin on myös roikkunut otsikoissa tekijäportaan koomisten ulostulojen takia – milloin katsojalukuja on vääristelty, milloin saatu kritiikki on mennyt ihon alle. Sosiaalisessa mediassa draamasta toiseen hyppinyt elokuva on kuitenkin saanut osallistettua fanijoukkonsa näissä kanavissa, ja kun Apulantakin kehottaa äänestämään ”Temosen leffan voittoon”, on yleisö-Jussin ennakkosuosikki tässä.
Näiden neljän musiikkielokuvan lisäksi muusikot ovat ottaneet valkokankaan haltuun. Spandex Sapiens on dokumentti, joka kertoo Michael ”Starbuck” Majalahden showpainiurasta ja tragikoomisesta Suomen showpainiskenestä. Raskaan musiikin ystävät tuntevat Starbuckin painikehän lisäksi esiintymislavoilta useamman bändin riveistä – tätäkin puolta sivutaan dokumentissa.
Bodom on varsin pätevä genre-elokuva genressä, johon Suomessa ei olla juuri uskallettu tarttua. Mikael Gabriel suoriutui valkokangasdebyytistään kuivin jaloin. MG ehti näytellä myös Pahan kukat -lähiöelokuvassa räppärikollegoidensa Junon ja Graciasin kanssa.
Artisteista Paula Vesala vastaa väkevimmästä näyttelijäsuorituksesta Selma Vilhusen mainiossa Tyttö nimeltä Varpu -draamassa. Vastuutonta yh-äitiä esittävä Vesala on Jussi-gaalassa ehdolla parhaasta naissivuosasta ja elokuva sai kaiken kaikkiaan peräti 10 ehdokkuutta.
Jos Vesala on väkevin, niin Mika Rättö eksentrisin. Circlen ja Kuusumun Profeetan riveissä vaikuttavan Rätön ohjaama, käsikirjoittama ja pääosittama surrealistinen elokuva Samurai Rauni Reposaarelainen laittaa perinteiset arvosteluasteikot tötterölle ja haastaa katsojansa tavalla, jollaista ei suomifilmin saralla olla juuri koettu.
Kengännauhabudjetilla tehdyssä elokuvassa nähdään myös muita underground-artisteja. Vaikka piirit ovat pienet, uskolliset seuraajansa aktivoimalla elokuvalla voisi olla mahdollista kaapata yleisö-Jussi. Rätön Rumballe kertoma tarina meriporilaiselle saarelle suunnitellusta ensi-illasta saa kuitenkin epäilemään tuota, sillä nämä sankarit pelaavat aivan omassa sarjassaan:
”Alun perin tarkoitus oli pitää ensi-ilta saaressa asustaville mufloneille eli villeille lammaseläimille. Mufloneita elokuva ei kuitenkaan harmillisesti kiinnostanut ollenkaan, vaan ne juoksivat karkuun.”
Erikoisuuden tavoittelusta tavallisuuden tavoitteluun, hyvistä elokuvista surkeisiin, dokumenteista draamoihin, 33:sta viime vuonna ensi-iltansa saaneesta suomalaisesta elokuvasta yhdeksän on joko musiikkielokuva tai muusikoiden soluttautuma.
Lähes joka kolmas kotimainen elokuva siis hyötyy suomalaisesta musiikkikentästä – joko tarinoiden tai tähtien muodossa. Musiikkilehden näkökulmasta asia on hieno, oman näkemyksesi voit antaa äänestämällä Jussi-gaalassa.