”Kun ulkomailta saatiin levy, se kiersi hippiverkostossa ja siitä tehtiin kopioita ja kopioista kopioita” – haastattelussa R&A:n ”Soviet Hippies”-dokkarin ohjaaja Terje Toomistu

Rumba sai tilaisuuden haastatella Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin vierailevaa ohjaajaa Terje Toomistua.

Nyt alkavalla viikolla Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla esitetään eestiläisen Terje Toomistun dokumentti Soviet Hippies. Syvälle Neuvostoajan hippien aatteeseen sukeltava dokumentti kertoo, miten Neuvostoaikana koettu valtiollinen valvonta, kuulustelut sekä väkivalta eivät estäneet hippiaatteen kehittymistä. Lisäksi dokumentissa on mainioita tarinoita hippien tavasta verkostoitua läpi Neuvostoliiton sekä huijata eri konstein jokaista liikettä valvovaa järjestelmää.

Alex Anttila sai mahdollisuuden haastatella ohjaaja Terje Toomistua hänen saavuttuaan Suomeen sunnuntai-iltapäivällä.

Terje Toomistu

Alex Anttila: – Tehdessäsi Soviet Hippies -dokumenttia, miten haastateltavissa heijastui heidän menneisyytensä?

Terje Toomistu: – Toki koettu ja eletty elämä näkyi heissä, paitsi fyysisesti myös henkisesti. Osa ei luottanut nykytekniikkaan ollenkaan. Toisaalta taas moni haastatelluista, jotka Neuvostoliiton aikaan kuuluivat hippiliikkeeseen, ovat omaksuneet nykyisen avoimen ja vapaamman maailman, jatkaen silti liikkeessä.

– Vaikka Neuvostoliiton hajoamisesta on jo lähes 30 vuotta, kuvatessamme elokuvan loppupuolella olevaa tapaamista, eräs henkilö uskoi, että kuvausryhmämme mukana oli soluttautuneita agentteja. Tai kun ihmiset lennättivät drone-lennokkejaan, hän koki niiden valvovan meitä virkavallan toimesta.

– Eli hyvin vaihtelevaa suhtautumista tämän elokuvan tekoa ja maailmaa kohtaan.

Alex Anttila: – Dokumenttia katsoessa oli mainiota huomata, miten hippien aikanaan käytössä olleet toimintatavat ovat edelleen monin paikoin käytössä, muun muassa matkustaessa.

Terje Toomistu: – Tämä oli asia, jonka halusin tuoda dokumentissa esille. Toki asiat ovat muuttuneet todella paljon monella tapaa, mutta silti samat yhteisöllisyyden säännöt pätevät ja hippien verkosto toimii edelleen.

– Neuvostoliiton aikaan ei tarvinnut huolehtia sinänsä rahasta, vaan järjestelmästä. KGB valvoi kaikkialla. Etenkin 70-luvun alussa, kun hippi-liike politisoitiin, musiikki, ulkonäkö, kaikki normista poikkeava huomioitiin heti.

– 90-luvulla muutos oli todella suuri ja kuvioon astui taas raha. Ongelmat muuttuivat taloudellisemmiksi ja näin myös tavat päivittyivät vastaamaan nyky-yhteiskunnan normeja.

Alex Anttila: – Neuvostoajan hipeistä osa pääsi pois Eestistä jo ennen Neuvostoliiton hajoamista. Yksi näistä oli dokumentissa esiintyvä Sri Rama Michael Tamm.

Terje Toomistu: – Kuten dokumentissa tuodaan esille, saatuaan poistumisluvan tuolloisen Neuvosto-Eestin ulkopuolelle, Sri Rama Michael Tamm totesi järjestelmän olevan jo heikko ja että se kaatuisi pian.

– Näin ollen monet seurasivat perästä. Osa loikkasi, osa siirtyi länteen järjestettyjen avioliittojen kautta. Tamm vietti loppuelämänsä Bostonissa, eräs toinen pois lähteneistä toimii edelleen Lontoossa konsulttina.

Alex Anttila: – Miten Neuvostoliiton aikaan onnistui konserttien järjestäminen? Oliko niitä vaikea organisoida ja miten niihin pääsi osallistumaan?

Terje Toomistu: Haastattelemani henkilöt muistivat todella tarkkaan kokemansa keikat ja niitä kyllä järjestettiin ihan julkisesti. Piti vain osata esittää kulloisenkin iltaman tarkoitus oikealla tavalla asioita valvoville tahoille.

– Jos yhtye halusi koveroida esimerkiksi The Beatles -yhtyeen kappaleita… Kun illan soittolista tarkastettiin, ei kappaleen tekijänä voinut lukea Paul McCartney vaan tilalla saattoi olla paikallisempi ”Paul Martens” tai muuta vastaavaa. Sellaista omalaatuista juksaamista, jotta ilta voitiin järjestää.

– Tärkeintä kuitenkin oli se koettu musiikki ja yhteisöllisyys.

Alex Anttila: – Dokumentissa on muuten kerrassaan mahtava musiikki.

Terje Toomistu: – Kiitos. Neuvostoliiton hippi-ajan musiikkia löytyy edelleen todella paljon: virallisesti julkaisemattomia kappaleita ja jopa kokonaisia levyjä. Mukana elokuvassa on yksi Tshekkoslovakiassa tehty kappale, mutta muuten käytimme tuon ajan Neuvostoliitossa soitettua musiikkia. Pääosin musiikki on eestiläisten tai venäläisten tekemää.

– Tässä on hyvä huomioida, että juuri Eestissä oli Neuvostoliiton aikaan todella paljon hippi-liikkeeseen kuuluvia.

Kun eestiläisen Suukin kappale Narkomaan soitettiin julkisesti vuonna 1976, sen esittäjät joutuivat esiintymiskieltoon sekä kuulusteluihin ja kappale täyskieltoon.

Alex Anttila: – Vaikuttiko Eestin sijainti hippiliikkeeseen?

Terje Toomistu: – Eestiläisille Radio Luxembourg oli tietysti todella tärkeä. Niin olivat myös muut vapaat radiokanavat ja etenkin Suomen radio, mistä muutenkin kuultiin tuohon aikaan paljon musiikkia. Näin oli tietysti myös Suomen tuolloisten televisiokanavien kohdalla.

– Läntistä musiikkia saatiin usein helpoimmin sellaisten sukulaisten ja tuttujen kautta, jotka matkustivat tai muuten liikkuivat paljon. Yhden levyn hankkiminen tuolloin oli todella kallista ja saattoi maksaa usean kuun palkan. Kun ulkomailta saatiin levy, se kiersi hippiverkoston kautta ja siitä tehtiin kopioita ja kopioista kopioita sen ajan nauhureilla. Toki laatu heikkeni joka kopiointikerran jälkeen, mutta sisältö oli tärkeintä.

– Läntisellä musiikilla oli tietty oma korkeampi arvonsa hankalan saatavuutensa vuoksi, mutta paikallinen musiikkiskene oli erittäin tärkeässä asemassa. Toivon mukaan saamme jossain vaiheessa julkaistua kokoelman dokumentissa mukana olleista kappaleista vinyylinä.

Soviet Hippies -dokumentin näytökset ovat löydettävissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin verkkosivuilta.

Ohjaaja Terje Toomistu esittelee sekä maanantain Andorran että tiistain Kinopalatsin näytökset.

Teksti: Alex Anttila