”Suomalaisissa poppibiiseissä on usein melodia tai droppi suoraan jostain toisesta hitistä. Come on, vähän voisi edes yrittää” – haastattelussa Sannin tuottaja Hank Solo

HENRI ”HANK SOLO” SALONEN soitti kymmenen vuotta sitten Smakissa ja tuottaa nyt Sannin ja Kasmirin hittilevyjä. Salonen on kuva ajasta, jossa indien nurkkakuntaisuus on muuttunut ummehtuneeksi ja valtavirtapopista on tullut kunnianhimoisimpien tekijöiden pelikenttä.

23.12.2016

Kymmenen vuotta sitten soitit Smakissa nu metalia. Nyt sävellät ja tuotat Suomen nimekkäimpien artistien levyille. Oletko kokenut pop­herätyksen?
”Smakinkin aikaan oli sen verran poppikärpänen sisällä, että diggasin hyvistä kertseistä. Mutta on painunut mieleen, kun oltiin Smakin alkuaikoina Collarbonen eli Kasmirin vanhan bändin kanssa keikalla. Istuttiin autossa ­Eliel-koulun pihalla ja kuunneltiin Mew’n Frengersiä ihan täysillä. Ei sekään ole perinteisintä poppia, mutta siinä on paljon karkkia ja koukkuja. Luulen, että se oli ensimmäisiä vahvoja pop-elämyksiäni.”

Kun kuulet hyvän biisin, puratko sen saman tien päässäsi osiin?
”Mitä enemmän tekee ja mitä paremmaksi kehittyy, sitä selkeämmin pystyy arvioimaan, mitkä asiat voisivat olla paremmin. Jos joku biisi on makee, mutta ei hitti, niin siitä pystyy analysoimaan miksi. Toi PC Music on mageeta juttua ja soundia, marginaalijuttu, joka resonoi paljon tekijöiden keskuudessa. Siinä on se ongelma, ettei siellä vielä ole poppibiisejä, lekoja.”

Pystyykö näin poimimaan juttuja omaan tekemiseen?
”Ei, mutta alitajuisesti se menee niin, että jos diggaa jotain, niin sieltä poimii asioita. Luin monta vuotta sitten Dr. Luken ja Max Martinin haastattelua, jossa ne puhuivat siitä, kuinka ne rakastavat kuunnella indietä ja miettiä, miksi tätä ja tätä asiaa ei ole tehty eri tavalla. Indie on aina vitun siistin kuuloista, mutta jengi keskittyy muotoon eikä riittävästi sisältöön ja sen syvyyteen. Mielenkiintoisin haaste on se, miten yhdistät coolin muodon ja ajankohtaiset asiat ja olet vähän aikaa edelläkin, mutta tuot siihen ikiaikaisen pop-estetiikan, tunnistettavuuden, tarttumapintaa ja jotain tuttua.”

Oletko kuunnellut Sannin ensimmäistä levyä nyt?
”En nyt, mutta alkuvuodesta muistaakseni. Olen edelleen siitä ylpeä. Tehtiin jotain, mitä ei silloin ollut. Kyllä minä siitä edelleen tykkään, nyt kun on riittävästi aikaa, että pystyn suhtautumaan siihen kevyemmin. Totta kai se oli nuoren artistin eka levy, mutta yllättävän monta hitihköä biisiä sillä edelleen on. Muutamista hetkistä muistaa selkeästi, mitä biisejä olin silloin fiilistellyt ihan saatanasti ja halunnut tehdä jotain samanlaista.”

Kanye Westin Runaway?
”Se autotunesoolo Luodinkestävässä on ihan Kanye-hommage. Sitten Dementia-biisi lähti selkeesti…”

Ellie Gouldingista?
”Siitäkin, mutta Childish Gambinon Heartbeatista. Siinäkin on versessä sellainen hämyinen piano ja sitten kertsissä ranskabasso. Vaikka ei Dementiassa olekaan ­ranskabassoa.”

Miten teette Sannin biisit?
”Kaikki kimpassa, mutta riippuu päivästä, miten. Joko niin, että Sannilla on joku läppä mielessä, teen träkit siihen ja ruvetaan ampumaan melodioita. Tai sitten mennään pianon ja kitaran ääreen. 2080-luvulla tuli niin, että Sannilla oli kertsin teksti yhtä kahta fraasia vaille valmiina. Minä olin, että tämä on vitun hyvä. Mentiin pianon ääreen, ja se oli vajaassa puolessa tunnissa siinä.”

Miksi et keikkaile Sannin kanssa?
”Silloin parikymppisenä, kun Smak oli kuopattavana, tein Parkkosen Peten Idols-voiton jälkeen sen bändissä jotain 120 keikkaa. Kun me mietittiin Sannin kanssa, voisiko tämä olla duojuttu, niin olin, että ei hitto. Jos haluan olla muusikko, niin se tarkoittaa niitä samoja keikkoja uudelleen ja uudelleen. Olin saanut jo keikkailemisesta sen, minkä halusin. Sen jälkeen kiertäminen ei ole kiehtonut.”

hanksolo_web2

Millä levyllä on parhaat soundit ikinä?
”Tällä hetkellä on vastattava, että Bon Iverin uusi (22, A Million –toim. huom). Ei se varmaan ole teknisesti koko ajan parhaan mahdollisen kuuloinen, koska se on aika ruttuista meininkiä, mutta se ruttuisuus vetoaa minuun. Bon Iver on mun mielestä onnistunut olemaan uudella levyllään vielä enemmän ajassa kiinni kuin parilla edellisellä.”

Ketkä ovat esikuviasi tuottajana?
”Olen löytänyt hiphopin aika myöhään Kanyen My Beautiful Dark Twisted Fantasy -levyn (2010) ja Draken mixtapen ja ekan levyn kautta. Kun Take Care (2011) tuli, se oli Raamattuni. Tuntui, että se oli crossoveria, räppiä, urbaania fiilistä, mutta myös ’valkoiselle samastuttavaa’, jos tiedät mitä tarkoitan. Silloin tajusin, että tämä on siistiä ja haluan tehdä tätä. Kanyen lisäksi tekemisiäni määritti Alex de Kid, joka tuotti Imagine Dragonsin ekan levyn kaikki parhaat biisit. Ruttuista meininkiä, isoa rumpua ja kulmikasta groovea.”

Suomessa sellaista ei silloin ollut?
”Ei, eikä vieläkään ole ollut kauhean kulmikasta groovea. Nyt laulufraseeraukseen on tullut enemmän jenkkiä.”

Tulevatko kansainväliset trendit tänne yleisesti ottaen aiemmin kuin ennen?
”Netti on tietenkin nopeuttanut syklejä, mutta nyt tuntuu, että täälläkin on taas muutaman vuoden aikana koluttu tietty geneerinen poppisoundi ihan läpi. Tai siis, kaipaan Suomen mainstreamiin enemmän out of the box -ajattelua. Tehtäisiin enemmän uusia juttuja ja mietittäisiin vähemmän, onko jossain biisissä Major Lazerin torviriffi vai ei. Muutenkin suomalaisissa poppibiiseissä on usein melodia tai droppi suoraan jostain toisesta hitistä. Siitä olen, että come on, vähän voisi edes yrittää.”

Onko yleisö muuttunut vastaanottavaisemmaksi?
”Luulen, että yleisö on aina valmis rohkeille jutuille, jos niissä on pop-asia mukana. Niitä tehdään vain liian vähän. En esimerkiksi tiennyt yhtään, mitä jengi kelaisi Söpöstä. Itsellä oli siitä tosi hyvä fiilis, että tämä kantsii tehdä, ja sitten jengi otti sen tosi hyvin vastaan.”

Onko popkentästä tullut se, jossa tapahtuu kiinnostavimmat asiat?
”Ne ovat pieniä asioita, mutta nyt ­indieys ja coolius ovat osa mainstreamia. Yhtäkkiä on saanut alkaa tehdä coolimpia juttuja, mutta en tiedä, mikä olisi käännekohta. Kanye on vaikuttanut. David Guettan Titanium oli aika perinteinen edm-biisi, mutta oli iso asia, että Sia oli siinä. Että yhtäkkiä mainstreamiin tulee tuommoinen mimmi, joka kiekuu tuolla tavalla. Kaikki tuollainen on muuttanut tosi paljon kenttää. Kun Beyoncélta tuli edellinen levy, se oli halunnut tehdä ’vähän vaikeeta juttua’ ja niin, ettei ole hirveästi koukkuja vaan sisältöä. Se on näkynyt isojen artistien levyissä. Rihannan uudella levyllä on sama ajatus, ja Frank Ocean teki vielä rajummat sisäänpäinkääntyvyydet. Että näin nyt vain voi ja pitää tehdä. Että coolius ei ole enää sitä, mitä se oli kymmenen vuotta sitten. Että on ’indieskene’, jossa ollaan cooleja ja osoitellaan, että kaikki tuolla on paskaa.”

Lisää luettavaa