The Mutants jatkaa afro-garage-mamboilun ja instrumentaalimusan ilosanoman levittämistä Brasilian-turneella. Jätkien kiertueblogin toisessa osassa miestä kaatuu ja katoaa, liihotetaan liaanilla kuin Tarzan konsanaan ja soitetaan muutama perkeleen hyvä keikka.
Teksti: Weijjo Keppo, kuvat: Mutants
The Mutants in Brazil PART 2
Ke 15.5 Normi day in Piracicaba, välipäivä
Haluttiin Brasilia-paitoja kotiin vietäväksi. Emiliano (Mullet Monster Mafia) -bändistä oli Mutants-tukikohdassa, eli Piracicaban kaupungissa, bongannut meille liikkeen, josta löytyy kyseistä haluttua tavaraa. Jampat ovat jo sen verran tutustuneet uuteen kotikaupunkiinsa, että ohjeilla ”vasen-oikee” löydetään paikan päälle ja taas meille kaupassa (niin kuin aina joka paikassa) nauretaan, kun härmän poika ei osaa puhua portugalia.
Mukaan tarttuu pakollisia tuliaisia (itselle ja myös muille): on Brasilia-pelipaitamallia x 2, Sao Paulo -futisjengin paitaa, sandaalia, kaiken maailman krääsää ja tietenkin oman kaupungin Piracicaban nelosdivari-joukkueen XV-fanituotetta. Ostosten teon sujuminen heti aamutuimaan viittaa siihen, että viime yönä on juoma maistunut ja tarvitaan nopeasti räjäyttävää lähtöä kohti baaria.
Koska suurin osa hotellin lähistön tarjonnasta on tietenkin koluttu, päädymme nauttimaan virvokkeita sivukujille, missä kas kummaa paikallinen juippi tulee sujuvalla englannin kielellä ihmettelemään, että mistäs kaverit on. Kun missään turistikohteissa ei tällä reissulla olla, niin tarinankerronta ”Oudon Suomalaisbändin Brasiliaan tulosta” tulee jo automaattisesti kasetilta.
Litkut lärviin ja kohti uusia seikkailuja. Tutuksi tavaksi on tullut myös tehdä ”bändi kävi täällä” -kuvaussessio baarin omistajien toimesta.
Jo aiemmin vierailluista Piracicaban joenrannan terassiravintoloista löytyy tähän hetkeen täydellisesti sopiva baari. Tuoreista appelsiineista, mansikoista ja ananaksesta puristettuun mehuun (tämä ei todellakaan ole mitään konteissa valtameren yli kuljetettua tavaraa) blenderillä vodkaa sekaan ja Mutants-poikien hymy on brasilialaista tasoa.
Onneksemme rumpalipoikamme Ossi puhuu sen verran portugalia, että jano saadaan sammumaan ilman tutuksi tullutta paikallisten hilpeyttä.
Täälläkään baareissa ei saa polttaa (yllätys), mutta pöydästä ylös nouseminen ja askeleen taakse ottaminen riittää sopivan välimatkan saamiseen ”savuttomasta baari-alueesta”. Tätä herkkujuomaa kuluu sen verran, että appelsiinit loppuvat hetkellisesti mehubaarista, mutta nou hätä. Tuoreeseen ananakseen tehty voimajuoma on niin hyvää, että taitaa koto-Suomeen päästessä joka jamppa ostaa itselleen blenderin kotiin.
Illalla mentiin Piracicaban kaupungin vanhimpaan baariin (Bar Cruzeiro) syömään ja nauttimaan virvokkeita. Perkeleen hyvää ruokaa ja baarin omistaja innostuu esittelemään tiluksiaan koko poppoolle. Poikamme maailmalla ihmettelee luontoliiton hommaa, kun selitetään miten joka vuosi kaupungin joki tulvii niin, että osa vuodesta asutaan aina muualla.
No, just kun saatin taas kroppaan juomalla normaali olotila, niin käsky käy kadulle – on syöty ja juotu eiku pois. Paikalliseen kulttuuriin kun ei sitten kuulu pelkän keiton nauttiminen baaritiskin lomassa, niin uuden juottolan etsiminen alkuyöstä tuottaa ongelmaa, nälkä kun ei ole vaan pikemminkin sammumaton jano.
Paikalliset Ed ja Emiliano bongaavat kadulta yöllisen pizzalähetin, joka olikin heidän kaverinsa (ex- pro skeittari) ja tämä lähtee prätkällään etsimään meille avoinna olevaa paikkaa, josta saa juomaa Suomalaiseen janoon. Pienen odottelun ja ihmettelyn jälkeen (eiks tääl oikeesti ihmiset dokaa keskiviikkoöisin) ”pizza delivery guy” tulee kertomaan ilosanomaa, että joenrannassa oleva ”kalliimpi” baari on yhä auki. Hän oli vielä sanonut baarin pitäjille, etteivät sulje, koska nyt tulee Suomipojat käymään.
Baarin terassi oli kirjaimellisesti kumipuun alla ja kalja, pinga-pohjaiset caipirinhat (paikallinen sokeriruokoviina) ja punkku maistuu. Eksoottista baarissa oli palvelun taso: aina tilatessa, koko ajan pöydän vieressä seisonut, tarjoilija vinkkasi terassin kupeessa olevalle toiselle tarjoilijalle, jos seurue tarvitsi jotain ja aina tuli ”yes sir” perään. Fiilis oli hieman kuin häivähdys menneiltä siirtomaa-ajoilta, joissa rikkaat (riistäjäpaskiaiset) eurooppalaiset nauttivat köyhemmän maan antimista. Tämä nyt ei juomista haitannut, vaan lähinnä ei olla moiseen totuttu maailman punkkiluostareita kierrettäessä.
Mood is good, good is the mood. Pakkohan se oli vielä päissään testata kumipuusta roikkuvissa liaaneissa liihoittelua Tarzanin tyyliin…
to 16.5 Piracicaba Sao Paulo, Sesc ”kotikaupunkikeikka”
Tämän illan keikkapaikka oli kolme korttelia hotellilta, joten varsinaista keikkabussia ei ole. No kamat pikku Fiat Unolla parilla heitolla keikkapaikalle, no problem.
Jano on kuitenkin eilisestä johtuen vielä sen verran kova, että juosten (sic!) haetaan joenrannan mehubaarista ananas-vodkadrinkit mukaan ennen roudausta, toimii!
Keikkapaikka vaikuttaa kirjaston kahvilan aulatilalta, josta löytyy tietenkin uima-altaita, joogacenter ja ties mitä urheilullista toimintaa. Soittamaan tänne on tultu ja jengiä luvattu tulevan paikalle. Tätä varten pojat eilen hikoilivat useammassa lehtihaastettelussa hotellin aulassa/ terassilla. Kamoina löytyy mm. Fenderin putkistyrkkaricomboa x 2, eli millään paskoilla täällä, kuten muissakaan keikkapaikoissa, ei tarvitse soittaa.
Soitto kulkee, svengaa kuin hirvi ja vedetään hyvä show. Porukkaa todellakin on tullut paljon ja tykkäävät kuin hullu puurosta. Aivan huippupuuhaa! Nimmareita jaellaan ja kuvia otetaan. Ihmisten hyväntuulisuus ja avoimuus jatkuu keikkapaikasta toiseen, tää onnea on.
Keikan jälkeen roudaus parilla pikkuautolla takaisin hotellille. Jengi kyseli jatkoille keskustassa olevaan prätkäharrastelijoiden baariin. Kuulostaa hyvältä ja tottakai mennään jatkoille.
Baari on autotalli-myymälä-moottoripyörärakentelukompleksi, jossa drinkkiliput käydään ostamassa erikseen. Ulkona tien toisella puolella bikerit grillaa lihaa. Väkeä on ihan perkeleesti ja jengi valtaa baarin edessä olevan kadun, jossa vain ohi meneviä linja-autoja kukaan väistää. Juomaa on ja fiilis korkealla: drinkkii, kaljaa, pingaa… aivan pelti kiinni jossain vaiheessa takaisin hotellille.
pe 17.5 Pocos de Caldas, MG, Drinks & parts (Old Skul Garage Bar) 7. ja viimeinen keikka”
Aamusta (ei hajuakaan milloin lähdettiin) 250 kilometriä ajoa viimeiseen keikkapaikkaan, josssa vielä yhteisveto Mullet Monster Mafian kanssa. Hieno klubi, on mopoja, prätkiä sekä vespaa rivissä.
Baarityöntekijöiden kanssa käydään tekemään tuttavuutta perinteisin menoin: ensin Suomipoika ihmettelee, sitten saa caipirinhan nenän alle, samantien hirveä pölötys päälle ja kohta ollaan parhaat kaverit. Mukavia ovat nämä Brasilian ihmiset, kerrassaan mukavia.
Mutantit ostavat baarin omasta vaatemyymälästä hupparia ja paitaa kuin viimeistä päivää, sillä talon avonaisesta päädystä alkaa viidakon tuuli humista.
Baari täyttyy illalla kuin salaman iskusta (jollakin tapaa nää aina vaan tulee samaan aikaan kaikki paikalle). Mullet Monster Mafia soittaa perkeleen hyvin ja Mutants-orkesterin Weijjo a.k.a Abnormal a.k.a Keke yhtyy bändin liveaktiin Holiday in Cambodia -coverissa… meininki kohdallaan.
The Mutants vetää vielä kerran hyvän keikan Brasiliassa (ei yhtään huonoa koko rundilla) ja fiilis on aivan taivaallinen. Yhdessä paikallisten ja Monster mafian miesten kanssa juomista, halailua ja valokuvien ottoa.
Tietoisuus Suomeen palaamisesta alkaa hivuttautua mieleen, mutta tänään se ei todellakaan vielä haittaa. Erittäin hienot päätösbileet hyville keikoille hyvässä baarissa ja – seurassa. We love Brazil!
la 18.5 Normipäivä part 4
”Aamulla” kerätään jätkiä kasaan uuden hotellin eri puolilta… Ed Monster Mafiasta on hävinnyt eikä kellään mitään tietoa miehen liikkeistä. No, eteenpäin kuitenkin lähdetään ja pysähdytään paikalliseen terassille aamujuomalle.
Rauhassa kaljaa kiskotaan ja nauretaan, kunnes käy ilmi, että pöytään on tilattu ruokaa: lihaa pekoniin käärittynä ja perunapuikkoja eli ranskiksia nam nam. Tämä olikin vain pikku startteri, josta ei meillä tietoa ollut, vaan paikallisen sisätiloihin oli alettu kattaa parempaa pöytään.
Paikallisia herkkuja syödään ja kunnolla. Ed Monster Mafiasta pölähtää paikalle ja kertoo ”nukahtaneensa” hotellin omistajan huoneistoon (miten tämä on mahdollista, ei kukaan tiedä, mutta miestä ei tietenkään kukaan pystynyt löytämään ja herättämään). Meininki kohdillaan heti aamusta, on tunne että tulee hyvä normipäivä.
Päästään takaisin Piracicaban kaupunkiin ja tuttuun hotelliin. Meille selviää, että tänään kaupungissa on brasilialaisen musiikin festarit ja tottakai me mennään ottamaan ”vaikutteita”. Festareilla kaksi isoa lavaa, joilla meille täysin tuntemattomat isomman luokan brassibändit soittaa. Löydetään taas joku blender-baari ja drinkkiä virtaa…
Latinorytmit valtaavat mielen ja paikalliset yrittävat opettaa meille valkonaamoille samban tanssimisen saloja. Ei onnistu, mutta kivaa on. Väkeä on tuhansia ja pojat pitävät hauskaa.
Festareilta kohti hotellia lähdettäessä törmätään vielä paikalliiseen kuppilaan, missä Queen soi taukoamatta täysillä. Tästä basistimme Riappola a.k.a Toiwo eli Topi ei voi kävellä ohi ja ”piipahdetaan” muutamaksi tunniksi kaljottelemaan. Filmi katkeilee, mutta hotellille päästään…
su 19.5 almost normipäivä
Nyt miestä makaa hotellissa, jossa krapula iskenyt osalle jätkistä päälle ja ajatus kotiin lähtemisestä nostaa pahasti tuskan hien pintaan… unta ei saa, ei sitten millään.
Vain rohkeimmat ja tyhmimmät uskaltautuvat vielä illan rientoihin, eli uudestaan Rio Claroon ja Pepper-baariin. Paikalla Motorama eli Nicolas kavereineen Buenos Airesista – tuttuja 2006 Argentiinan-kiertueen tiimoilta.
Ei enää soppa maistu edellisten iltojen malliin, paitsi ehkä parille seurueen jäsenelle. Ajatuksissa jo Brasilian kiertueen jälkeinen Total Boogie de la Muerte….
ma 20.5 Sao Paulo Airport
Klo 9:30 start, kamat autoon ja menoksi kohti Sao Paulon lentokenttää. Kotimatka alkaa.
Ensin pitää palauttaa vuokralle Sao Paulosta hankitut Hammond-urut ja artisti maksaa kovan hinnan taas… tonni meni, mutta tais olla samat urut, joilla Eagles vetänyt viimeisen Brasilian rundinsa. Aivan sama, rahaa on, ostettiin kalleinta mitä marketista löytyy. Tämän takia niitä päivätöitä tehdään, että voidaan kustantaa tämä kallis harrastus, jota ilman ei voi vaan elää, artisti maksaa.
Lähtö Brasiliasta vetää helvetin haikeaksi. Koneeseen päästään, kunhan ensin maksetaan vielä soittokamojen osalta muodostuvat ”lisämatkatavarat” eli 250 euroa lentoyhtiölle.
Sääliksi käy kanssamatkustajia, koska seitsemän rundissa rähjääntyneen härmäläisen haju iskee kuin miljoona volttia… Suomeen mennään.
Ti 21.5 Härmä
Reilun 18 tunnin matkanteon jälkeen Brasiliasta on päästy Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Brazil on our minds, uusiksi mennään aivan varmasti. Suomalaista musiikkivientiä harrastettu tehokkaasti ja paikalliset promoottorit sanoivat Mutantsien tehneen legendaa. Muidenkin suomalaisten pikkubändien mahdollisuudet mennä Brasseihin soittamaan on helpompaa, yhteyttä vaan rohkeasti sinnepäin.
Imodiumia ensi kerralla useampi perhesatsi mukaan. Seuraava keikka onkin sitten Korialla Kouvolassa. Näin se elämä heittelee.