”The Devil Put Dinosaurs Here on hyvä levy, mutta kuitenkin sen verran paksu pökäle, ettei se yllä edeltäjänsä tasolle”, kirjoittaa Kimmo K. Koskinen arviossaan Alice in Chainsin uudesta albumista.
Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: James Minchin
Alice in Chains: The Devil Put Dinosaurs Here
Capitol
Keskitempojynkyn ytimessä.
Uuden laulajan kanssa vuosien tauon jälkeen tehty paluulevy Black Gives Way to Blue (2009) pelotti faneja mutta sai miltei yksimielisen hyväksynnän. Alice in Chainsin uusin etappi ei samaan tapaan kauhistuta, nyt kun tiedetään, mitä odotettavissa on: kekseliäitä mutta raskaita riffejä, keskitempoista löntystelyä ja jumalaisia harmoniamelodioita. Ja niitä saadaan.
Tässä on albumin vahvuus ja ongelma. Kauttaaltaan peruslaadukasta materiaalia on ilo kuunnella, jopa selkeät countrysävyt toimivat. Silti monipuolisuudessa jäädään puolitiehen, ja levystä muodostuu hyvin raskassoutuinen paketti. Edellislevyn tapaan mukana on kyllä pari akustisempaa raitaa, mutta rivakammin ryskyviä rockvääntöjä jää kaipaamaan. Myös tempohaarukka on valitettavan kapea.
The Devil Put Dinosaurs Here on hyvä levy, mutta kuitenkin sen verran paksu pökäle, ettei se yllä edeltäjänsä tasolle. Ei siksikään, ettei biiseistä vastaava Jerry Cantrell joukkoineen edes yritä poiketa 20 vuotta sitten luomastaan raskaan grungen kaavasta.
Arvio on julkaistu Rumbassa 6-7/13. Kuuntele levy Spotifyssa.