Älykästä poppia ja kummallisia riimejä
Chicagolainen multi-instrumentalisti Andrew Bird on noussut pikkuhiljaa indiepiirien kulttisuosiosta suuremmankin yleisön tietoisuuteen. Klassisen musiikin koulutuksen saanut Bird yhdistelee monikerroksellisia folkin ja popin melodioita paikoin klassisen musiikin rakenteisiin, hiukan samaan tapaan kuin vaikkapa Sufjan Stevens.
Birdin tavaramerkiksi on muodostunut outojen sanojen käyttö, mikä tekee teksteistä paikoin vaikeaselkoisia. Kaikki tämä on tallella myös Noble Beastilla, vaikka aavistuksen riisutumpana versiona kuin edellisellä Armchair Apocryphalla.
Albumin selkärangan muodostaa kolmen kappaleen putki Effigy–Tenuousness–Nomenclature, joka esittelee Byrdin kyvyt luoda hienovaraisesti kasvavia sävelteoksia. Kirkkain helmi on kuitenkin loistavasti taustoitettu Anonanimal, jonka keskivaiheilla rumpufillistä lähtevä osa saa kerta toisensa jälkeen ihokarvat ryhdistäytymään. Muutamaa hitusen teennäistä hetkeä lukuun ottamatta Noble Beast toimii komeasti.