Pohjolan Justin Timberlake on pystynyt parempaankin
Antti Tuisku on niin pohjattoman sympaattinen tapaus, että hänen toivoisi onnistuvan, oli musiikista mitä mieltä tahansa.
Radioaalloilla loputtomiin pyörinyt Juuret on myötähävettävistä sanoituksistaan huolimatta pätevä tanssibiisi – ja erottuu edukseen niin monien muiden kappaleiden vajotessa lattean samankaltaisuuden suohon.
Ensimmäisen sinkkuhitin lisäksi maininnan ansaitsevat rempseä En kiellä sekä selkeän omaelämänkerrallinen Mun elämää. Tunnustan myös itkeneeni, kun kuulin ensimmäisen kerran radiosta Jipun sanoittaman ja Chisun säveltämän Viilto-sinkkulohkaisun.
Muilta osin albumi on kappale kolkkoa, laimeaa äänimattoa, josta päätään nostavat biisit erottuvat vain myötähävettävien ominaisuuksiensa ansiosta – hyvinä esimerkkeinä käsittämättömillä sanoituksilla pilattu ADHD ja vaivaannuttava Henkimaailman asioita. Moitteita on annettava myös teennäisistä promokuvista, joissa Tuisku loikoilee mangameikeissä sammaloituneessa tunturikivikossa.