”Beyoncé ei ole uhka, madonna tai huora vaan universaali sisko. Seksikäs, kyllä. Seksistinen, ei”, kirjoittaa Anna Brotkin levyarviossaan.
Teksti: Anna Brotkin, kuva: Sony Music
Beyoncé: Beyoncé
Columbia
Kuningattaresta jumalattareksi.
Aikana, jolloin mikään ei tunnu missään ja shokkiarvo on yhtä helposti saavutettavissa kuin aito nuoruus kauneusleikkauksilla, ainoa aidosti shokeeraava asia, jonka supertähti voi tehdä, on olla hiljaa ja tehdä töitä. R&b-jumalatar Beyoncé teki juuri näin. Hän julkaisi viidennen, jokaisen biisin musiikkivideolla ryyditetyn soololevynsä totaalisesti puun takaa ilman minkäänlaista ennakkohypeä, promorumbaa ja sneak preview -hässäkkää. Ja yllätyksiähän maailma rakastaa.
Beyoncé Knowles on yksi niitä harvoja artisteja, joilla on varaa tehdä urallaan käytännössä mitä vain. Siksi on erityisen hienoa, että mahdollisuus käytetään eikä sitä jätetä koristamaan takanreunaa.
Beyoncé on kokeilevampi ja soundillisesti rohkeampi kuin koskaan ennen. Se ei tarkoita mitään itsetarkoituksellista artsuilua, vaan kiinnostavaa pop-musiikkia jättimäisellä fonttikoolla. On Rihannan viharekisteriä kekseliäästi lainaava ***Flawless, Frank Oceanin kanssa tehty r&b-balladi Superpower ja maailmoja syleilevä anthem XO, jolla hieman nuhainen ja karhea Beyoncé kuulostaa paremmalta ja inhimillisemmältä kuin koskaan. Biisien krediittilistan nimistä saisi kasaan keskikokoisen suomalaisen kaupungin, mutta hei: isompi parempi (ainakin jos olet Beyoncé tai Kanye West).
Siinä missä pop-maailma palvoo nuoruutta ja vapautta, saa Beyoncé ikääntymisen ja vakiintumisenkin kuulostamaan seksikkäältä. ”We should get married” kaikuu Draken kanssa tehdyllä minimalistisella Mine-elektroraidalla. Se on yksi levyn kohokohdista.
Edellisten levyjen Run the World (Girls)– tai Single Ladies (Put a Ring on It) -biisien kaltaisia hittejä tai tanssilattian takuutäyttäjiä ei levyllä ole, koska ei tarvitse. Valinnallaan Beyoncé tekee itsestään koskemattoman.
Beyoncé on kohonnut jonkin sortin modernin feminismin ylipapittareksi. On puolittainen mysteeri, miten juuri Beyoncén on mahdollista hinkata stringi-takapuoltaan tanssitankoon (Partition) ilman, että se koetaan alentavana, halventavana tai seksistisenä. Vain Beyoncé voi laulaa suoraviivaisesti suihinotosta (Blow) kuulostamatta lapsilta kielletyltä Putous-hahmolta tai halvalta pornolta.
Selityksiä on vain yksi: luemme naiseuden ylistämisen (ei latistamisen) supertähden hahmoon niin vahvasti, ettei kenellekään tule mieleenkään kysyä, ketä tässä nyt halutaan miellyttää. Vastaus on: Beyoncéa itseään, tietenkin.
Beyoncé ei ole uhka, madonna tai huora vaan universaali sisko. Seksikäs, kyllä. Seksistinen, ei.
Arvio on julkaistu Rumbassa 1/14.