”West ja Jay-Z ovat siellä jossain ja paasaavat valtavan musiikkinsa säestyksellä jotain, josta yksittäisen ihmisen on vaikea löytää kosketuspintaa, vaikka laulut ovat sinänsä briljantteja”, kirjoittaa Jose Riikonen arviossaan.
Teksti: Jose Riikonen, kuva: Willy Vanderperre
Jay-Z & Kanye West: Watch the Throne
Mercury
Odotetun laadukas albumi riemastuttaa usein, mutta ei kosketa kertaakaan.
Aloitus on vahva. No Church in the Wild on vellovan synkkä, kryptinen ja häijy käynnistys, joka asettaa riman korkealle. Tämän jälkeen palataan Beyoncen laulun avulla perinteisemmälle linjalle. Odotukset tosin pidetään suurina, kun Beyoncé laulaa Lift Off -biisillä: “We gonna take it to the moon, take it to the stars / How many people you know who can take it this far?”
Albumi venkoilee uusiin suuntiin useiden tuottajien, vierailijoiden ja samplejen säestyksellä. On pullistelua, josta paras esimerkki on levyn maanläheisin ja rosoisin kappale That’s My Bitch, jonka nihilistinen svengi ja La Rouxin laulama kertosäe ovat levyn parhaimpia hetkiä. Sitten löytyy New Dayn kaltainen mainio suvanto, joka kertoo, miten West ja Jay-Z aikovat kasvattaa tulevan jälkikasvunsa, sekä liian imelä Made in America. Otis-singleä ei osaa sijoittaa oikein mihinkään kategoriaan.
Levyllä saarnataan myös mustien välisestä väkivallasta ja siitä, kuinka Jay-Z yrittää ”teach these niggers how to be kings”. Usealla kappaleella on myös omituinen outro, joka ei tunnu sopivan biisiin millään tavalla. Viimeinen, mahtipontinen Why I Love You sulkee verhot napakasti loppumalla kuin seinään.
Albumin punaisena lankana voi pitää piinkovaa laadukkuutta ja kunnianhimoa. Levy ei ole musiikillisesti tai temaattisesti linjakas, mutta sitäkin mielenkiintoisempi sillisalaatti. Tämän tästä biisit vääntyvät uusiin ja mielenkiintoisiin suuntiin olematta itsetarkoituksellisen koukeroisia.
Kaikkea leimaa huolella sovitettu ja tuotettu äänimaailma, josta löytyy jatkuvasti uusia koukkuja. Kaikki on kuitenkin niin suurenmoisen täydellistä ja isoa, että kokemus jää etäiseksi.
Kun tulevaisuudessa laaditaan maailman parhaat albumit -listauksia, Watch the Throne on epäilemättä mukana listalla kuin listalla. Veikkaan silti, että yksittäisille kuuntelijoille levy jää pikemminkin mielenkiintoiseksi ja vaikuttavaksi kuriositeetiksi kuin henkilökohtaisesti tärkeäksi albumiksi. Musiikki on hienoa, mutta se ei kosketa.
West ja Jay-Z ovat siellä jossain ja paasaavat valtavan musiikkinsa säestyksellä jotain, josta yksittäisen ihmisen on vaikea löytää kosketuspintaa, vaikka laulut ovat sinänsä briljantteja.
Arvio on julkaistu Rumbassa 11/11. Kuuntele Watch the Throne Spotifyssa.