Arviossa Jonna Tervomaan tänään julkaistu uutuus – Onnistuuko laulajatähden paluu?

20.09.2013

Kimmo Vanhatalo sai arvioitavakseen Jonna Tervomaan odotetun Eläköön-albumin. Särmää puuttuu, tuumaa kriitikko.

Teksti: Kimmo Vanhatalo, kuva: Ville Juurikkala

Jonna Tervomaa: Eläköön
Johanna
3stars

Liikaa lantrinkia.

elakoon“Tie on tylsä / mennään siis tien syrjään”, laulaa Jonna Tervomaa Eläköön-levynsä parhaalla kappaleella Saa kukoistaa. Tästä huolimatta hän pysyy visusti iskelmällisessä keskitien poprockissa lähes koko tämän aikuisuransa kuudennen levyn, jolla hän palaa kuuden vuoden levytystauolta.

Albumin kappaleet ovat enimmäkseen hyviä, mutta Jesse Kaikurannan ja Juha Tapion kanssa työskennelleen Eppu Kososen tuottamat soundit tekevät niille karhunpalveluksen. Poikkeuksiakin löytyy, kuten ylväs single Minä toivon, keskitempoisesta ympäristöstään pirteämmällä sykkeellään edukseen erottuva Aika kultainen ja edellä mainittu lempeän leikkisä Saa kukoistaa, mutta valitettavan usein geneerinen suomipopsoundi peittää Tervomaan persoonallisuuden.

Kappaleiden sanoituksissa välähtelevät raa’at tunteet, mutta tuotanto haalistaa kirkkaat sävyt pastelliväreiksi. Levyn saldo jää positiivisen puolelle, mutta yllätyksiä ja hiomattomia kulmia jää kaipaamaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 9/13.

Lisää luettavaa