Arvon kitararockia arvostava yleisö, alkuvuoden paras albumi on löytynyt (ja tulee Tampereelta)

25.05.2015

Jukka & Jytämimmien levy on niin täydellinen kuin maanläheinen rocklevy voi olla, kirjoittaa Saku Schildt arviossaan.

www.facebook.com/jytamimmit

Jukka & Jytämimmit
Jytää vaan
(Keltaiset levyt)

Arvosana: 10

JytaavaanJukka Nousiainen on joko silmänkääntötemppujen mestari tai Pohjoismaiden lahjakkain rockmuusikko. Oli totuus kumpi hyvänsä, kuulijan kannalta se on aivan sama: Nousiainen tekee joka tapauksessa pistämättömän hyvää rockia.

Nousiaisen albumien äärellä ei osaa sanoa, päteekö niihin sama sääntö kuin parhaisiin stand up -esityksiin: onko huoleton, välitön ja rennon hyväntuulinen esitys huolellisesti suunniteltu show, joka vain näyttää helpolta? Vai onko se ihan oikeasti sellainen kuin miltä se kuulostaa, eli tuosta noin vain ohimennen nauhalle roiskaistu mestariteos?

Siitä ei ole kuin puolisen vuotta, kun Nousiainen julkaisi Huonoa seuraa -soololevynsä ja kohosi Rumban kriitikoiden vuosilistan kärkeen. Heti perään tulee Jukka & Jytämimmien, joka ei jää tasossa lainkaan edellä mainitun varjoon.

Erilainen se tietysti on. Jytämimmien mukana Nousiainen luottaa vahvemmin leipälajiinsa eli bensankatkuisten huoltoasemien kasettilaareilta tuoksahtavaan rockiin, joka kumartaa Hurriganesille ja muille 1970-luvun rockdinosauruksille.

Nousiaisen tunnetuin yhtye Räjäyttäjät on väkevä livebändi, joka ei levymuodossa viehätä yhtä paljon kuin keikoillaan. Jytämimmien levy on sen sijaan kaikesta kotikutoisuudestaan huolimatta timanttista rockia. Joku Foo Fighters voisi oppia Nousiaiselta paljon siitä, miten yksinkertaisista osasista rakennetaan pirullisen hyviä biisejä, jotka lainaavat röyhkeästi esikuviltaan olematta silti imitaatioita.

Kymmenen pisteen arvoasteikolla täysi kymppi on vaarallinen pisteytys. Voiko täydellistä levyä muka olla olemassa? Tavallaan kyllä.

Jytää vaan -albumilla ei nimittäin ole yhtään nuottia, jonka haluaisin pois. Ei yhtään tylsää hetkeä, jonka aikana käsi hamuilisi skippausnappia. Kun jytää on kuultu tarpeeksi, ilahduttavat kappaleet hippirockilta kalskahtavilla psykeosuuksilla tai tunteikkaammalla tulkinnalla. Sanoitukset ovat sopivan kepeitä boogierockiksi ja tarjoavat välillä aidosti oivaltavia lausahduksia.

Levyn mittakin on juuri sopiva. Seitsemän kappaleen jälkeen ei olo ole kylläinen, vaan levyn pyöräyttää uudelleen soimaan varmistaakseen, oliko se oikeasti noin kova.

Jukka & Jytämimmit voisi teoriassa olla bändi, jolla pystyisi tekemään rahaa. Sen musiikki sopii yhtä hyvin tunkkaisten pikkuklubien lavoille kuin isänpäivälahjaksi 1970-luvulla nuoruuttaan eläneelle faijalle tai kenelle tahansa niistä lähes 50 000 musiikinystävästä, jotka ovat ostaneet lipun AC/DC:n keikalle.

Bändi ei kuitenkaan tunnu välittävän moisesta tuon taivaallista. Nousiainen julkaisee levyjään omaan tyyliinsä ja omien kanaviensa kautta vähät välittäen markkinatalouden opeista. Siitä on oltava kiitollinen, sillä juuri tällaisena maanläheisenä, konstailemattomana ja raakana yhtyeenä Jukka & Jytämimmit on niin hurmaava.

Moni maailmantähti haluaisi osata tehdä näin pakotonta ja rennosti kulkevaa rock’n’rollia. Jukka Nousiainen Nastolasta on yksi niistä harvoista, jotka osaavat.

Lisää luettavaa