Autofiktiota pettämisestä ja mustan naisen vaikeuksista – arviossa Beyoncén Lemonade

Beyoncé julkaisi Lemonade-albumin ilman ennakkomainontaa. Mitä yllättäen Tidalissa julkaistu visuaalinen albumi kätkee sisälleen? Ainakin karkinvärisen voimauttamisfeminismin aika on ohi, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen.

Beyonce
Lemonade
Parkwood Entertainment
8,4

Kun Lemonade ilmestyi, olin yhä niin suruissani Princen kuolemasta, etten pystynyt perehtymään levyyn pariin päivään. Tuntui myös yllättävän haastavalta projektilta istua tunniksi katsomaan “visuaalista albumia” Tidalista.

Lemonadella konsepti onnistuu, koska kokonaisuus tuntuu yhtä paljon elokuvalta, kuin albumilta. Kamera leijailee rannoilla, veden alla ja ränsistyneiden louisianalaistalojen pihoilla tavalla, joka muistuttaa True Detectiveä tai Terence Malickin elokuvia. Naiset ovat pukeutuneet kaulaan asti napitettuihin pitsimekkoihin, kuin olisivat laittautuneet 1800-lukulaista perhepotrettia varten.

Edeltävä albumi juhli sitä, kuinka Beyoncé on “feministi-ikoni”, joka voi myös ylpeästi kertoa haluavansa ja tarvitsevansa miestä. Kun Beyoncé ja Jay Z kihlautuivat vuonna 2007, Beyoncé vei Jay Z:n katsomaan strippishowta ja kertoi olleensa niin vaikuttunut, että halusi toteuttaa vastaavan esityksen. Partition-videolla hän tanssi neonvaloissa alusvaatteissa, hiukset blondattuna ja lauloi miehelleen ”I just wanna be the girl you like”. Aviolitosta tuli osa Beyoncén autofiktiota, jossa fantasiaa ei voi erottaa todellisuudesta.

Lemonaden kannessa ei nähdä Beyoncén kasvoja. Hänellä on turkki päällään, ikään kuin merkkinä siitä, että hän voi jättää Jay Z:n, koska on älyttömän rikas.

Ensimmäisiltä minuuteilta asti on selvää, että karkinvärisen voimauttamisfeminismin aika on Beyoncélta ohi. Hän hyppää ikkunasta ja ui veden alla raskaassa mekossa apaattisen näköisenä. Hän on tajunnut, että puoliso pettää häntä, aivan niin kuin hänen isänsä petti hänen äitiään.

”I tried to change
Tried to be softer, prettier”

Kappaleet sitoo yhteen somalilais-brittiläisen internetrunoilijan Warsan Shiren säkeet. Shiren runot käsittelevät pakolaisuutta ja rakkaiden menettämistä. Teksteissä suvun naisten kokemukset sekoittuvat toisiinsa. Tuntuu ilahduttavalta, että Beyoncé on antanut Shiren runoudelle niin paljon tilaa. Beyoncé ei hyödynnä visuaalista albumia vain esitelläkseen vaatteitaan ja vartaloaan, vaan suurelle yleisölle tuntemattomia taiteilijoita. Kanye Westin tavoin hänen kiinnostavuutensa muodostuu yhä enemmän kuratoinnista ja vaikutteiden yhdistämisestä toisiinsa. Kuvastossa nähdään muun muassa nigerialais-amerikkalaisen Laolu Senbanjon vartalomaalauksia ja Michaela DePrinceä tanssimassa balettia.

Hold Up -videolla Beyoncé mäiskii autojen ikkunoita hajalle pesäpallomailalla ja hymyilee sekopäisen euforisesti. Kohtaus on miltei identtinen taiteilija Pipilott Ristin Ever Is Overall -teoksen kanssa. Mikään ei ole kuvastossa sattumaa. “You better call Becky with the good hair”, Beyoncé laulaa ja heiluttaa paksua lettikampaustaan. Hän ei enää laita hiuksiaan “valkoisemmaksi” vain miellyttääkseen muita.

Kun videoilla viitataan runsaasti naistaiteilijoihin, on verrattain tylsää, että musiikilliset yhteistyökumppanit ovat lähinnä miehiä. Jack Whiten kanssa tehdyn Don’t Hurt Yourselfin bluesrock vielä sentään sopii draamankaareen. Sitä seuraa Sorry ja The Weekndin tuottama 6 Inch, jotka ovat intensiivisyydessään ehkä Beyoncén parhaita biisejä koskaan. Seksikkääksi muuttuneen tunnelman kuitenkin lässäyttää… isäsuhteesta kertova kantribiisi! Daddy Issues on niin hirveää heinälatojollotusta, ettei balladivetoinen loppupuolisko enää pääse nousemaan alun tasolle.

Shiren runouden tapaan Beyoncén sydänsurut kasvavat empaattiseksi murheeksi siitä, miten raskasta on olla musta nainen Amerikassa. Kuvissa välähtelee poliisin tappamien Eric Garnerin ja Michael Brownin äidit, jotka pitävät poikiensa kuvia sylissään. Kuvastossa naiset huolehtivat lapsista, letittävät hiuksia ja pilkkovat vihanneksia. Miehet hustlaavat jossain kadulla ja jättävät naiset yksin. Vaikean elämän keskellä ei auta muu kuin rukoilla Jumalaa. Visio tuntuu fataalilta ja sen juuret vetävät kauas orjuuteen asti, mutta Twitterissä monet ovat julistaneet, ettei valkoisten kuulu selittää Lemonadea, sillä se ei ole heidän tarinansa. Se on tarkoitettu mustille naisille.

Albumi päättyy amerikkalaiseen perheonneen. Jay Z hipelöi hartaana Beyn jalkaa, vauva kellii auringonpaisteessa, Beyoncé lukee sanomalehteä sängyssä. Rätisevällä filmillä eri-ikäiset pariskunnat halailevat toisiaan ja vanhukset laulavat kirkossa gospelia. Näin omaehtoista ja maailmaa syleilevää musiikkia ei ole ehkä tehty sitten Michael Jacksonin.

Levyn nimi viittaa tunnettuun sanontaan “when life gives you lemons, make lemonade”. Beyoncé kertoo saaneensa limonadireseptin aikoinaan isoäidiltään. Limonadin valmistamiseen tarvitaan paljon sitruunoita, vettä ja sokeria. Juoma tiristetään kaksin käsin happamista hedelmistä. Prosessi on raskas, mutta sen lopputulos on makeaa. Koko levy voidaan lukea äidin antamina viisauksina tyttärilleen, reseptinä vaikeuksista selviämiseen.

Elämä ja rakkaus voittavat, ja kaikki saavat limsaa.