”Vuoden tärkeimmäksi räppilevyksi heittämällä nouseva Mutsi pakenee aktiivisesti kaikenlaista merkityksellisyyttä ja on samalla tässä hetkessä tärkeämpää kuin mikään muu”, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan.
Teksti: Anton Vanha-Majamaa
DJ Kridlokk: Mutsi
Monsp
Realistisen proosan suurnimen Gustave Flaubertin suurin päämäärä urallaan oli kirjoittaa kirja “ei-mistään”. Hän pyrki kehittämään tyylinsä niin pitkälle, että se tyhjentäisi itsensä kaikista merkityksistä. Samalla hän suhtautui kriittisesti yläluokan huikentelevaan ja eskapistiseen elämäntapaan.
Samaan tapaan kuin Flaubert, myös DJ Kridlokk hylkää kaupallisen ja pinnallisen yläluokan sisällöt riittämättöminä. Perusagendaksi voidaan lukea “hyvän elämän” käsitteen purkaminen. Ei tyydytä toteamaan, että videopelien pelaaminen, sohvalla makaaminen ja pilven polttaminen voivat yhtä lailla olla hyvää elämää, vaan kyseenalaistetaan koko kysymyksenasettelu. Onko “hyvä elämä” muuta kuin toimintaamme ohjailevien instituutioiden palvelemista?
Kridlokkin, Eevil Stöön ja Tuuttimörön kaltaisten räppärien tekstit heijastelevat maailmankuvaa, joka on valovuosien päässä siitä, mihin valtavirtaiseksi mielletty räppi perustuu. Vuoden tärkeimmäksi räppilevyksi heittämällä nouseva Mutsi pakenee aktiivisesti kaikenlaista merkityksellisyyttä ja on samalla tässä hetkessä tärkeämpää kuin mikään muu.
Tekijät haluavat siis pysytellä erossa hyvän ja tärkeän elämän banaliteeteista. Samaan aikaan he haluavat kuitenkin jäädä historiaan. Esittävän taiteen perusnarsismia ei päästä pakoon. Vaikka räppien aiheet liikkuvat pullonpalautusten, pajauttelun ja Mad Max -videoiden ympärillä, ja vaikka kaikesta huokuu tarve tehdä ei-merkityksellistä musiikkia, haluavat tekijät nimensä tunnetuiksi. Stö & Lok -biisissä Eevil Stöö toistaa fraasia “kuolema korjaa pois, haluun et mut muistetaan / siks lausun mun nimen aina uudestaan ja uudestaan”.
Olennaisin oivallus onkin tässä. Jos historiaan jääminen on aukoton osoitus merkityksellisestä elämästä, mitä kertoo se, että tuon statuksen voi saavuttaa puhtaasti omaa nimeään toistamalla?
Musiikillisen aihion edellä mainitulle – tai mille tahansa, mitä kuulija sattuu levyltä poimimaan – tarjoaa Kridlokkin tuttu Memphis-tuotanto. Sen flegmaattiset, alati vähän jäljessä laahaavat biitit alleviivaavat omaan korvaani sitä, kuinka liika yrittäminen on aina turhaa. Niin Eevil Stöö kuin Tuuttimörkökin ovat nousseet levylistojen kärkisijoille ilmankin.
Arvio on julkaistu Rumbassa 4/13.