Haloo Helsinki ja sisimpänsä avaamisen uskomaton voima – Arviossa uusi, erinomainen Kiitos ei ole kirosana

”Mikään muu suomalainen nykybändi ei silti osaa tehdä näin vahvoja levyjä”, hehkuttaa Jussi Mäntysaari arviossaan.

Teksti: Jussi Mäntysaari

Arvio on julkaistu Rumbassa 8/14.

Haloo Helsinki!: Kiitos ei ole kirosana
Ratas
4stars

Suomen suosituimman bändin onnistunut viides.

Haloo_kiitosHaloo Helsingin edellinen levy, helmikuussa 2013 ilmestynyt Maailma on tehty meitä varten, oli yhtyeen ensimmäinen täysosuma albumimuodossa. Hienoja poprock-biisejä ja toimivia singlejä oli julkaistu jo ensimmäiseltä kolmelta levyltä, ja III (2011) oli bändille kaupallinen läpimurto platinamyynnillään, mutta vasta neljännellä kerralla kaikki natsasi myös taiteellisessa mielessä.

Kuulin, että Kiitos ei ole kirosana -albumin sävellystyöt alkoivat jo pian sen edeltäjän julkaisun jälkeen. Tämä lienee ollut hyvä päätös, sillä useimmista sävellyksistä vastaavat kitaristit Leo Hakanen ja Jere Marttila ovat tälläkin levyllä huikeassa vireessä. Sävellyksellisesti meno on siis melko lailla samankaltaista edeltäjään verrattuna, suurimmat erot kuullaan teema- ja sanoituspuolella.

Viime levyn tapaan Elli Haloo vastaa sanoituksista, ja niin ikään viime levyn tapaan hän on säveltänyt yhden biisin. Ja millaisen biisin! Levyn avaava Köpis 2012 on ensimmäisellä kuuntelukerralla uskomattoman vahva elämys. Ei voi olla miettimättä, että Elli kertaa kappaleessa juorulehdissä reposteltua suhdettaan erääseen suomalaiseen räppäriin, jonka nimi lyhennetään VG ja jonka bändikaverin nimi lyhennetään J.

Ellin laulu ei koskaan kuulosta ulkokultaiselta, mutta Köpis 2012 käy niin syvälle ihon alle, että jouduin pidättelemään kyyneliä Inkfish-studion sohvalla tätä kappaletta ensimmäisen kerran kuunnellessani (en tohtinut kyynelehtiä levy-yhtiön edustajan läsnäollessa). Sisimpänsä avaamisella on uskomaton voima. Kappaleen laulusuorituskin on upea, kuten levyn biiseissä kautta linjan.

Köpis on niin vahva avaus albumille, että sen jälkeen kuultava singlehitti Beibi on tarvittavan riehakas vastakappale. Ilahduin valtavasti kuullessani kappaleen ensimmäistä kertaa. Biisin hölmö riehakkuus on tarttuvaa, ja kertosäkeeseen mukaan pumpattu junkkakomppi kuulostaa aidosti luontevalta. Syksyn isoimpia hittejä. “Räjäytä mut tässä, beibi” – siitähän elämässä on kyse.

Beibin jälkeen levyn teema alkaa seljetä. Siinä missä Maailma on tehty meitä varten uhkui nuoren ihmisen varmuutta ja positiivista kaikkivoipaisuuden tunnetta, Kiitos ei ole kirosana on opettanut, että maailmassa on myös säröjä. Mukana on silti paljon vilpittömän kirkasotsaista näkemystä siitä, mikä maailmassa on vialla. Kaikkea nuoruuden viattomuutta ei ole siis vielä menetetty, vaikka sydän on ainakin kertaalleen särkynyt ja yhteiskunnan epäkohdat hyppivät silmille.

Kiitos ei ole kirosana on edeltäjäänsä surumielisempi levy. Kevyempi kantaa -biisin murheellinen tarina ja suureelliset jousisovitukset ovat Köpiksen jälkeen levyn pakahduttavin hetki, mutta onneksi mukana on myös Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan -kappaleen pirteästi rokkaavaa julkkiskommentaaria. Biisi on samalla levyn vastustamattomin sävellys.

Huonojakin uutisia on. Minusta tuntuu, että Haloo Helsinki! voisi ottaa enemmän riskejä. Levyn tylsin hetki Kuussa tuulee on kuin entisen iskelmätähden poprock-kokeilu, ja Pulp Fiction tuntuu hieman väkinäiseltä menopalalta. Beibin junkkaflirttailu tai Köpiksen minimalistisempi toteutus ovat hyviä esimerkkejä onnistuneista riskeistä sovituspuolella, nimibiisin rap-tapailu on puolestaan hyvä tyylikokeilu.

Mikään muu suomalainen nykybändi ei silti osaa tehdä näin vahvoja levyjä. Singlejä tältä albumilta riittää pitkälle ensi vuoteen, ja paria heikompaa kappaletta lukuun ottamatta Kiitos ei ole kirosana pysyy tasalaatuisen vahvana alusta loppuun, vaikka levyn parhaat biisit ovatkin viisi ensimmäistä.