Hannibal & Joku Roti Mafia – Streets of Nekala

15.05.2009

Nekalan gangsta jankkaa

Hannibalia kuunnellessa tulee ikävä Tulenkantajia. Rovaniemeläinen yhtye teki vuosituhannen alussa virkeää suomihoppia, johon yhtyeen räppäreiden nykyiset tuotokset väkisinkin vertautuvat. Hannibalin riimittely ei tee samanlaista vaikutusta, kun taustalta puuttuu funkkaava livebändi.

Streets of Nekala on oikeastaan puolisoolo, sillä levynteossa on ollut mukana varsinainen armeija Joku Roti Mafian muodossa. Biittejä ovat vääntäneet Lahti-Samppa, Veikko 6-Mäki, Ilari Autio ja Hannibal itse Pahoine Viineineen, minkä vuoksi ylipitkällä levyllä on kaikkea vähän liikaa.

Tapani Kansalaisen tuottama Nyt ammutaan pankkiiri -biisi erottuu kokonaisuudesta edukseen. Asiaan perehtyneet osaavat arvostaa levyä leimaavaa gangstarap-pastissia enemmänkin, mutta tietämättömältä viittaukset menevät pääosin ohi.

Hannibal on itsevarma ja sanojaan harkitseva räppäri, joka on vahvimmillaan osuvissa iskulauseissa. Tarinankerrontakin mieheltä sujuu, mutta valitettavasti nämä läpät on kuultu ennenkin. Stepan osuus Välisoitoissa on yksi levyn helmistä.

Lisää luettavaa