French Films: When People Like You Filled the Heavens
Helsingin indie-ihme paikkaa ulkomaankuvioidensa vuoksi pitkähköksi venähtävää albumien välistä taukoa julkaisemalla irtobiisin Suomen-markkinoille. Ensi vuodelle kaavailtu kakkoslevy näyttää kuitenkin lopullisesti, vieläkö uuden aallon revivalistien kiuas jaksaa sihahtaa.
LA: Tästä on tullut ihan samanlainen kaava tehdä biisejä, ihan niin kuin Jessica Wolffin radiorockissa. Basso ja kitara naksuvat tuolla lailla ohuesti.
TF: Ei tämä huono ole, mutta tällaisia bändejä on pilvin pimein. Jos biisit ovat tätä tasoa, French Filmsin pitäisi olla keikalla ihan helvetin hyvä tai muulla tavalla erityinen jäädäkseen ihmisten mieliin. Kyllä tällaiselle musiikille on varmasti edelleen diggareita, mutta bändejäkin on paljon.
LA: Tuntuu siltä, että tällaisen musan saturaatiopiste on nyt nähty. Että siellä Tavastian Lauantaidiskossakaan tämä ei toimi enää kauaa. Kun French Filmsin perään kuuntelee sitä alkuperäistä postpunkia 30 vuoden takaa, ei enää tee mieli palata tähän. Siellä oli kokeilunhalua, yllätyksellisyyttä ja helvetin hyviä biisejä.
TF: Vielä muutama vuosi sitten löytyi tämäntyylisiä bändejä, joista jengi innostui. Mutta ei enää. Eikä se välttämättä johdu siitä että bändit olisivat huonompia. Tätä on vain kuultu jo liikaa.
LA: Kansi kertoo kaiken, kauniita nuoria sammuneena kämäisesti sisustetussa opiskelijakämpässä. Olen ehkä katkera, mutta hohhoijaa.
TF: Ovat varmaan kuulleet tämän biisin ja nukahtaneet. Ekalla levylläänkin yhtye meni jo siitä missä aita on matalin, mutta siinä oli jokunen hyvä sävellys. Ja parempia bassolinjoja kuin tämä kahden äänen tussuttelu. Jos French Filmsin maailmanvalloitus olisi tämän biisin varassa, niin ei paljoa voisi luvata.
Nachtmystium: Silencing Machine
Uuden black metal -sukuisen mökämusiikin nousu ei ole pysäytettävissä. 1. elokuuta Silencing Machine -albuminsa julkaiseva illinoisilainen Nachtmystium tuo oman kortensa väkevän ja psykedeelisen kaahausmusiikin kekoon, mutta kelpaako se Rumban raadille?
TF: Kun istuu kaiuttimien keskellä, on hämmentävän hieno stereokuva. Väpättää puolelta toiselle. Enää ei erota, mikä on kitaraa ja mikä syntikkaa, mutta kokonaissoundi on hyvää sihinää.
LA: Joo, soundillisesti toimii. Mutta en minä voi tätä black metalina pitää, tämä on tosi jenkkimenoa. En minä tätä himassa kuuntelisi ikinä. Eikä tätä kyllä ketkään pitkätukat varmaan osta.
TF: Ehkä tämä vetoaa enemmän kaltaisiini ei-metallisteihin. Koko biisihän perustuu näihin tuotannollisiin kikkoihin. Kaverit on innostuneet studiossa: lisätään tuonne syna ja tuonne filtteri, niin tulee jännän kuuloista.
LA: Ei tämä mitään läpeensä paskaa ole, omassa nyky-bläkkis-lokerossa ihan pätevää tunnelmanluontia. Mutta kun kaikki bändit tekevät sitä tunnelmametallia, niistä puuttuu muistettavuus. Burzumilla on tunnelmaa, mutta myös biisejä. Se riittää minulle tunnelmametalliksi.
TF: Tällainen on ihan hyvää taustamusaa työnteolle. Asetan tämän siis samalle viivalle kahvilahousen kanssa.
LA: Nyt tuli eka riffi, ja tosi tyypillinen. Kuinkahan usein tuokin on kuultu?
TF: Hiton monta osaa tässä on, en enää edes muista miltä tämä kuulosti alussa.
LA: Se on tosi yleistä näissä biiseissä. Lähtee jostain ja päättyy jonnekin ihan muualle. Mutta on tässäkin konventioita. Kuten juuri tämä osa, jonka lopussa tulee vähän rullaavampi hetki jossa jammaillaan.
TF: Ja päälle sooloa, niin kuulostaapa Slayeriltä.
Cat Power: Ruin
Sauli Niinistön voitonpäivänä Suomessa konsertoinut Chan Marshall, paremmin Cat Powerina tunnettu laulaja-lauluntekijä, heräilee neljän vuoden mittaiselta levytyshorrokseltaan. Ruins on esimakua Marshallin 4. syyskuuta julkaistavalta yhdeksänneltä albumilta Sun.
TF: Cat Power edustaa tylsää ja turvallista keski-ikäisten indiemusaa. Itse sävellys kuitenkin kuulostaa hyvältä. Muutenkin tässä on osaset hauskasti levällään.
LA: Luen Rumbaa ja Nuorgamia, ja niissä arvostellaan näitä catpowereita ja feistejä. Siellä on universumi, jossa vertaillaan artisteja, joista en tiedä mitään paitsi ehkä nimen. Minulle ei sano mitään, jos verrataan jonkun musaa Feistiin. Mutta voin kuvitella, että se on jotain tällaista.
TF: Helposti nielaistava keitos: vähän folkia, vähän taiderockia, hiukkanen soulia ja paljon indietä. Kriitikotkin tykkäävät, kun mukana on kunnianhimoa. Mutta ennen kaikkea se on aina korville miellyttävää, eikä mikään elementti ikinä häiritse.
LA: Tämä on ruuanlaittomusaa. Kun duunaa jotain sushia tai salaattia.
TF: Salaatti ja valkoviini on elintarvikkeiden maailmassa Cat Powerin vastineet. Vähäkalorista ja rasvatonta musiikkia.
LA: Tuo pianokuvio on kyllä aika hyvä. Jos se olisi tehty jotenkin raastavammin ja kierommin, tykkäisin enemmän. En minä tätäkään haluaisi haukkua, mutta niin se menee.
TF: Näin viime viikolla Tallinnan-laivalla jollain keski-ikäisellä naisella sellaisen alkuperäisen ”Cat Power” -paidan, josta tämä on ottanut nimensä. Se on klassikko.
Artikkeli on julkaistu Rumbassa 7/12.