Sitä saa mitä tilaa. Suunnilleen.
Alkuun Blanco Spirituals vaikuttaa liiankin rutinoituneelta Alangolta, vaikka monikykyisen Teho Majamäen musiikillinen tuki antaa yleistunnelmaan uusia, ilmavan akustisissa sfääreissä leijuvia sävyjä. Mutta kunhan albumin viiden tähden biiseihin pääsee sisälle, niiden tunnelmakehä sulkee ulos kaikki turruttavat ennakko-odotukset.
Kuten avaus Kuka puhuu ja sen perään kuultava sinkkulohkaisu Päästänkö irti osoittavat, nuo odotukset askarruttavat miestä itseäänkin. Kolmas raita, ydinenergisellä poljennolla ryskäävä Räkäistä ja tarttuvaa, soi jo suoraan yleisölle, mutta silti kuin peiliin katsellen: tällainen olin sielunveljenä. Lopulta teemallisuus tasaantuu laadukkaaseen ”normaaliuteen”.
Levyn kirkkain helmi on etanolin värjäämää suomalaista sielunmaisemaa oivallisesti peilaava Seitsemän päivää, joka ottaa koukukseen trad-sävelmän Konevitsan kirkonkellot. Myös tekstitetty versio Taivaan tulet -sarjan tunnarista on asianmukaisen taivaallinen, mutta ikävä kyllä sekaan on eksynyt pari ohilyöntiäkin.