“Ensikuulemalla K.O.I.R.A. hymyilyttää ja saa epäilemään, josko tätä voi ottaa lainkaan tosissaan. Siinä vaiheessa, kun kappaleet ovat hivuttautuneet kuulijan systeemiin, ei kuitenkaan auta kuin laulaa mukana ja nyökytellä rytmissä”, kirjoittaa Heini Strand arviossaan.

Teksti: Heini Strand, kuva: ANDREI6000

Karri Koira: K.O.I.R.A.
Monsp

Karri Koira tietää, kuinka kuulija aktivoidaan.

Saako tälle nauraa? Karri Koira, tuo kaunisääninen mies Ruudolfin vierestä, julkaisi kuukausien lykkäilyn jälkeen vihdoin esikoislevynsä. Ensikuulemalla K.O.I.R.A. hymyilyttää ja saa epäilemään, josko tätä voi ottaa lainkaan tosissaan.

Siinä vaiheessa, kun kappaleet ovat hivuttautuneet kuulijan systeemiin, ei kuitenkaan auta kuin laulaa mukana ja nyökytellä rytmissä. Helppo hoilattavuus onkin levyssä parasta. Suurin osa kappaleista on tehty mukavista melodioista ja tarttuvista kertosäkeistä, jotka jäävät soimaan päähän.

Tälläkin reseptillä Karri Koira tekee jotain, mitä tässä maassa ei ole ennen kunnolla tehty: tyylipuhdasta ysäri-r’n’b:tä. Genren toisen nykytaitajan Super Jannen musiikissa soivat vanhemmat funk- ja soul-vaikutteet, Koira sen sijaan ammentaa häpeilemättömästi neo-r’n’b-hittien sammiosta.

Tosin levyn tyylitietoisuus lienee ainakin osittain tuottajana toimineen Ruudolfin ansiota. Ruudolf on kappaleissa yllättävän vähän äänessä, mutta tekijätietoja tavaamalla huomaa hänen olevan tuotannon lisäksi vastuussa sanoituksista ja sovituksista. Jopa Ruudolfin vaimo Suvi-Tuulia vierailee levyllä laulamassa (Mitä meil on).

K.O.I.R.A.:lla soivat Ruudolfin ja Karri Koiran nuoruuden suosikit. 1990-luvulla öitään MTV:n Lick- ja Base -ohjelmien parissa valvoneet löytävät biiseistä paljon nostalgian aiheita. Tarkkakorvainen kuulija huomaa viittauksia ainakin Sisqon, TLC:n ja Geto Boysin tuotantoon.

Karri Koira kumartaa taitaen esimerkiksi Princelle. Timanttisade on kuin melankolinen versio The Most Beautiful Girl in the Worldista. Se on äitelin slovari, mitä suomalaisessa rytmimusiikissa on tällä vuosituhannella tehty, mutta kappale saa aikaan hörähdyksiä ainoastaan ensikuulemalla. Lisäkuuntelulla biisin herkkyys aukeaa ja kielipoliisi antaa anteeksi jopa kertosäkeen ‘alkaa satamaan’ -virheen.

Sanoitukset ovat pääosin Ruudolfin ja Karri Koiran yhteistuotoksia. Tarttuvuudesta kertoo jotain, että aktiivikuuntelun seurauksena albumin kaikki biisit soivat vuorollaan päässä. Helminä mainittakoon herttainen Pyöräilykypärä, itsetuntoinen Kaikki tai ei mitään sekä perinteiset sukupuoliroolit kääntävä ja palleihin tarttuva Ei tarkoittaa ei. Vertauskuvissa on suosittu kankean finglishin sijaan hauskasti suoriviivaisia klisee-käännöksiä. Vuoroin heilutetaan polaroidia, vatkataan maitopirtelöä ja osuupa paskakin tuulettimeen.

Sävellykset ovat esikuviensa tapaan enimmäkseen kutumateriaalia. Siitä huolimatta suudelma on hekumallisin hetki, jonka kaksi rakastavaista näissä biiseissä jakavat. Tapahtumat saavat kehittyä lihallisemmiksi vain kuulijan mielikuvituksessa.

Väliin ihastuksen ilmaisut ovat niinkin naiiveja, että mielleyhtymät vievät häiritseville urille. Pyöräilykypärä kuulostaa jopa Robinin suuhun sopivalta keskenkasvuisen tykästymisen kuvaukselta: ”Aina kun sut nään / sanon jotain typerää / ’Eiks oo nolo käyttää pyöräilykypärää?’ / Ei vaan, ei vaan, emmä sitä tarkottanu ollenkaan”.

Tosin paljon mieluummin kuulisin lasten hoilaavan Karri Koiran kuin turkulaisen lapsitähden mukana.

Arvio on julkaistu Rumbassa 12/12. Kuuntele levy Spotifysta.

Karri Koiran ja Ruudolfin Rumbassa 8/12 julkaistun yhteishaastattelun voit lukea tästä.