Idols-Arin toinen tuleminen ei paljoa hetkauta.
Televisio- ja lehtijuttujen perusteella olen oppinut pitämään ilmiöstä nimeltä Ari Koivunen. Becomingia kuuntelemalla se ei kuitenkaan onnistu.
Kyky laulaa puhtaasti ja nuotilleen ei yksinään tee hyvää hevilaulajaa. Ei, vaikka se karaokebaarissa saattaa toimiakin. Koivusen äänestä puuttuu tulkinta. Hän laulaa tekstit lävitse niitä sen kummemmin tulkitsematta – sikäli kuin teksteissä nyt tulkinnanvaraa on.
Becoming on tehty samasta kevythevitteestä kuin Koivusen viimevuotinen Fuel for the Fire -debyytti. Radioystävällinen power metal soi mahtipontisesti, mutta ei hetkauta suuntaan eikä toiseen.
Balladit tuhritaan särövalleilla, ja mättöbiiseihin tungetaan mitä nynnyintä melodianpätkää ja suvantokohtaa. Loppuun ympätyt Dio- ja Iron Maiden -coverit eivät paljoa pelasta. Lähinnä pistävät vituttamaan vielä vähän enemmän.
Koskettavimmillaan levy on päiväkirjamaisella slovarilla Father, jolla Koivunen käy läpi vaikeaa isäsuhdettaan kuin mikäkin timotolkki. Myös avausbiisi Raging Machine ansaitsee kunniamaininnan häpeilemättömän kaupallisen kertosäkeensä ansiosta.
Viime vuoden toukokuussa ilmestynyt Fuel for the Fire koostui pääasiassa nimekkäiden hevimiesten kirjoittamista kappaleista. Tällä kertaa Koivunen bändeineen on säveltänyt osan biiseistä aivan itse.
Kliseet tuntuvat olevan hallussa sen verran mallikkaasti, että ehkä jo seuraavalla levyllä pääsemme kuulemaan täysin originaalia arikoivuskeskinkertaisuutta – sikäli mikäli Sony BMG moiseen puuhaan uskaltautuu.
Klassisen heavyn viehätys piilee yleensä hienossa soitossa. Becomingin soundit on ruuvattu niin teennäisiksi, ettei soittoon edes kiinnitä huomiota. Ilmeisesti ammattitaito ja näkemys eivät työskentele saman mikseripöydän ääressä.
Räväkälle Koivuselle soisi paremman arvosanan. Sellaista ei kuitenkaan tipu, ennen kuin musiikki paranee huomattavasti.