”Konkurssin myötä menetettiin myös Suomen monipuolisin, hulluin ja kiinnostavin levy-yhtiö” – arviossa Loven viimeisten vuosien singlet

Juha Merimaa on saanut 30 cd:tä käsittäneen Love-urakkansa valmiiksi.


Love Records: Kaikki singlet 5
Love/Universal
8,6

Love Recordsin koottujen singlejen viimeinen osa jatkuu vuoden 1977 lopulta. Yhtyeen julkaisupolitiikka on tutun linjatonta: on Hurriganesia, pari erilaista Hectoria, Markku Kopiston sisäsiistiä elokuvamusiikkia ja Reijo Frankin ammattimainen tulkinta Satumaasta.

Ihan kivaa, mutta ei varsinaisesti mullistavaa. Raidalla 11 alkaa kuitenkin tapahtua.

Yhtiön talousvaikeuksien takia vuoden 1978 ensimmäinen single julkaistiin vasta maaliskuussa, mutta se oli sitäkin merkittävämpi. Olen työtön, julisti Pelle Miljoona ja aloitti samalla punkin ja uuden aallon valtakauden yhtiössä.

Kuten Atte Blom myöhemmin totesi, kyse oli käännekohdasta. Seuraavan reilun vuoden aikana yhtiö julkaisi neljä singleä Pelleltä, kolme Sehr Schnelliltä, kaksi Briardilta, kaksi Problemsilta. Lisäksi ääneen pääsivät myös Widows, Pellen yhtyeestä sooloillut Hymy Taskinen, Sehr Schnellistä lähteinen muusikoiden Mik Monto, Päät ja Maukka Perusjätkä. Boksin 68 singlestä noin kolmanneksen voi määritellä punkiin tai uuteen alltoon.

Uudet äänet eivät rajoittuneet pelkkään punkiin. Yhtiön viimeisten aikojen merkittävimpiä kiinnityksiä olivat Pellen lisäksi Leevi and The Leavings sekä Tuomari Nurmio, joiden Mitä kuuluu Marja-Leena ja Valo yössä olivat yhtiön viimeiset suuret hitit.

Niistä ei kuitenkaan ollut enää pelastamaan konkurssikypsää Lovea, vaan yhtiö kaatui kesäkuussa 1979. Useat artistit siirtyivät kuitenkin mutkattomasti Blomin perustamalle Johannalle. Pientä turbulenssia kuitenkin tapahtui: Maukka & Nahkatakkien Säpinää-singlen alkuperäisversio jäi julkaisemattomana konkurssipesään (boksille se on otettu silti mukaan). Tuomari Nurmionkin piti levyttää singlekappaleensa uudelleen Johannalla ilmestyttyä Kohdusta hautaan -levyä varten.

Loven konkurssin myötä menetettiin myös Suomen monipuolisin, hulluin ja kiinnostavin levy-yhtiö. Vaikka Love ei 1970-luvun lopussa ehkä enää ollut yhtiö, jonka studioon japanilaisturistit olisivat vain saattaneet marssia levyttämään omaksi ilokseen, osasi yhtiö yllättää viimeiseen asti.

Viimeisten vuosien julkaisuihin mahtui punkkareiden ja rokkareiden sekaan niin tamperelaisen Viikinsaaren ravintolan mainossingle, Chicago Overcoatin bluesia kuin Sukellusveneen progeksi vetämä Savitaipaleen polkka.  Muutaman kuukauden välein yhtiö pisti markkinoille niin Hannu Merkun humppasinglejä kuin iskelmille ivailevan Leevi and The Leavingsin Sadan vuoden yksinäisyys -ep:n.

Loven singlet ovatkin paljon enemmän kuin osiensa summa. Ne ovat vertaansa vailla oleva tarina paitsi omaehtoisen suomirockin synnystä ja punkin ensitahdeista, mutta myös ympäristöstä ja ajasta johon ne syntyivät.

Viiteen boksiin ja kolmeenkymmeneen levyyn mahtuu paljon materiaalia, eikä taso todellakaan ole tasainen. Ilonaiheita löytyy silti kaikkialta: eikä ensimmäistäkään kolmestakymmenestä levystä voi sanoa tylsäksi kuunneltavaksi. 

Boksisarjan toimitustyö olisi voinut olla perusteellisempaakin – esimerkiksi tiedot singleillä soittaneista muusikoista olisivat olleet kiinnostava lisä kokonaisuuteen – on kyseessä kuitenkin Suomen oloissa poikkeuksellisen merkittävät julkaisusarja. Sen kuunteleminen alusta loppuun on paitsi kiinnostavaa myös hauskaa.