”Sotke Mut on kevytdubstepeineen, kuplivine sampleineen ja kvasiräppeineen täysin vuotta 2013, mutta ilman suomalaistyyppistä peruskökköyttä”, kehuu Oskari Onninen arviossaan.
Teksti: Oskari Onninen, kuva: Warner Music Live
Sanni: Sotke mut
Warner
Ajankuva vuodesta 2013, hyvässä ja pahassa.
Warnerille debytoiva, vuonna 1993 syntynyt Sanni Kurkisuo on hyvin brändätty täsmäartisti hashtag-sukupolvelle, joka kadehtii kavereidensa saamia Instagram-likejä.
Sannin levyä kuunnellessa tulee pohtineeksi, että lukioikäisten elo taitaa olla tätä nykyä suorituspaineineen ihan helvetin kuristavaa. Jo ennakkosinglet kertovat paljon: Prinsessoja ja astronautteja -biisissä lasketaan kaloreita, ja Jos mä oon oikee on haamumetaforaan puettu pyyntö hyväksynnästä.
Vaikka Sanni on meikit poskilla, hän on onneksi optimisti: ”Kahdella jalalla mä seison / vaikka horjun”, hän laulaa Y-sukupolven aikuistumista ja unelmien jahtaamista kuvaavassa XO Terkkuja kotiin -kappaleessa.
Hakuna matata puolestaan haistattelee 24h-dinerin paskaduuneille carpe diem -hengessä ja haaveilee hieman naiivisti ”ikivihreen onelinerin” kirjoittamisesta. Ennen kaikkea unelmoidaan silti rennosta ja paineettomasta elämästä.
Kaikki tuntuu täysin uskottavalta. Siksi Sannin levy on vahva ja paikoin jopa riemastuttava.
Valuviaton albumi se ei silti ole: Sannin vauvaääni meinaa käydä ärsyttäväksi, Kiitos ja anteeksi -biisin artistituotteistussatiiri on vaivaannuttavan laiskaa ja levyn jälkipuolisko tuntuu vahvan alun jälkeen kiireellä kasatulta kakkoslaadulta.
Lopun valonpilkahdus, Kanye Westin Runaway-biisiin viittaavalla pianomelodialla ja autotunesoololla huipennettu Luodinkestävä ei sekään uskalla olla niin jättimäinen, että biisin soidessa uskaltaisi ampua kullanväristä konfettia vaikuttamatta nololta yliyrittäjältä.
Mutta koska täyspitkiä levyjä eivät kuuntele enää kuin vanhat ja narisevat erikoisihmiset, Sotke mut täyttää funktionsa leikiten. Albumilla on ainakin neljä erinomaista ja radiokelpoista singlekandidaattia: jo julkaistut Prinsessoja ja astronautteja ja Jos mä oon oikee sekä Ellie Gouldingista muistuttava Dementia ja ihan oikeasti koskettava erolaulu Me ei olla enää me.
Mukavinta on silti huomata, että kotimainen ison lafkan julkaisu pystyy sittenkin soimaan ajankohtaisesti ja ammattimaisen kuuloisesti. Sotke Mut on kevytdubstepeineen, kuplivine sampleineen ja kvasiräppeineen täysin vuotta 2013, mutta ilman suomalaistyyppistä peruskökköyttä. Hyvä!
Arvio on julkaistu Rumbassa 9/13.