Levyarvio: Sigtryggur Berg Sigmarsson tarjoaa keskikesän yöttömän yön haurasta valoa ja revontulten tanssia

24.05.2015

Sigtryggur Berg Sigmarsson
So Long
(Helen Scarsdale Agency)

Arvosana: 8,0

sigtryggurAkureyrissä Pohjois-Islannissa syntynyt Sigtryggur Berg Sigmarsson on ahkeroinut monella taiteen saralla. Musiikin ohella hän tekee performansseja sekä tuottaa kuvia eri tekniikoilla. Sigmarssonin kokoonpanoista laajinta kosketuspintaa lienee saavuttanut Stillupsteypa. 1990-luvun puolella punkilla aloittanut kolmen miehen retkue kallistui virkavuosien lisääntyessä enenevässä määrin eksperimentaaliseksi ryhmäksi, joka keskittyi elektroon.

So Long edustaa Sigmarssonin laajassa tuotannossa ambientia. Vähäeleisissä töissä liikutaan ääniaalloilla hienovaraisesti. Tuloksista voi aistia tekijän lähtökohdat tulen, jään ja arktisen valonvaihtelun tyyssijan kasvattina. Liukumissa on peruslementtien läsnäolon lisäksi keskikesän yöttömän yön haurasta valoa samoin kuin revontulten tanssia kaamoksen sydämessä.

Aistittavissa ovat myös seismisesti aktiivisen kotisaaren pinnanalaiset voimat. Alataajuudet liikuttavat ilmaa (ja kaikkea muutakin kuuntelijaa ja hänen ympäristöään myöten) paikoin musertavalla voimalla ikään kuin demonstroiden mannerlaattojen liikkeen aktivoimien maanjäristyksen olemusta. Jyrinöistä on levollista laskeutua lempeisiin äänialoihin, joiden rauha ja levollisuus ovat pastoraalista luokkaa.

Vaikka So Longin materiaali juontuu viidentoista vuoden ajanjaksolta 1998–2013, musiikista summautuu yllättävällä tavalla yhtenäinen, vahva ja vangitseva kokonaisuus. Levyn luonnosta ammentavaa, kosmisen avaruuden yksittäisiin mikrotason välähdyksiin kytkevää rauhoittavaa ilmapiiriä heijastelee nasevasti Sigmarssonin kansivihkoon kirjaama ajatus, jossa on yleismaailmallista viisautta: ”We’ll find ways to make things work in the morning.

Matti Komulainen

Lisää luettavaa