Michael Monroe vs. Reckless Love – Mestarin ja oppipoikien uutuuslevyt arvioitavina

25.08.2013

Tapio Ahola tarkasti alkusyksyn kuumimmat kotimaiset rocklevyt. Yltävätkö tulokkaat jo vanhan veteraanin tasolle?

Teksti: Tapio Ahola, kuva: Ville Akseli Juurikkala (Reckless Love)

Michael Monroe: Horns and Halos
Spinefarm
3-puoli

Reckless Love: Spirit
Universal
3stars

Mestari on edelleen täynnä energiaa, oppipojat eivät säästele juustossa.

Michael Monroen ja Reckless Loven välinen yhteys on mielenkiintoinen. Se on tietynlainen mestarin ja oppipoikien suhde, mutta Michael Monroe ei ole vaikuttanut niinkään Reckless Loveen kuin Reckless Loven amerikkalaisiin esikuviin. Tavallaan Reckless Love tuo Hanoi Rocksin glam-perinteen takaisin Suomeen Sunset Stripin kautta kierrätettynä.

Michael Monroen edellinen soololevy Sensory Overdrive (2011) osoitti, että keski-ikäisessä miehessä riittää puhtia vielä Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeenkin. Ennuste uudelle levylle ei kuitenkaan ollut hyvä: kitaristi Gingerin lähdettyä bändistä jäi yhtyeen riveihin taitavan biisintekijän kokoinen aukko, jonka täyttäjäksi Backyard Babies -kepittäjä Dregenistä ei uskoisi olevan.

Horns and Halos on kuitenkin yllättävän vahva levy. Tuntuu siltä, kuin Makkonen olisi yhtyeineen ladannut albumille kaiken vuosien aikana kertyneen kokemuksen ja näkemyksen, turhia jarruttelematta. Tuloksena on albumillinen rehtiä ja energistä rockia, jolla ei kirjoiteta rockin historiankirjoja uusiksi, mutta joka kyllä tempaa mukaansa.

Myös biisimateriaali tarjoaa myönteisen yllätyksen. Michael Monroella olisi toki riittävästi karismaa ja auktoriteettia kannatella heikompiakin raitoja, mutta nyt on käsillä tasokas kappalevalikoima.

Musiikillinen linja on räväkkä, miltei punkrockaava, mutta biisit toimivat siitä huolimatta myös sävellyksinä. Levy kärsii kuitenkin lievästä yksipuolisuudesta eikä sen kappalelistan katsominen saa biisien kertosäkeitä soimaan automaattisesti päässä, mutta hyvä näinkin. Michael Monroesta on vielä yli viisikymppisenäkin näyttämään nuoremmilleen.

Nuoremmilleen, kuten vaikkapa Reckless Lovelle.

Reckless Loven kolmas albumi Spirits on aidon hyväntuulista, äärimmäisen juustoista ja häpeilemättömän tarttuvaa tukkaheavyä 1980-luvun hengessä. Juuri tällaista musiikkia Reckless Loven on tarkoituskin tehdä, mutta lopputulos jättää vielä jonkin verran toivomisen varaa.

Pahimmillaan Reckless Love vaikuttaa tekevän kaikenlaista vain siksi, että se ”kuuluu tyyliin”, minkään pohjimmaista tarkoitusta miettimättä tai kyseenalaistamatta. Rock-asenteen sijaan Reckless Lovella on halu viihdyttää kuulijaansa hinnalla millä hyvänsä, eikä yhtye taida edes tietää, mitä kuulijan haastaminen tarkoittaa.

Mutta silloin, kun homma toimii, se oikeasti toimii. Tähtihetkinään yhtye tarjoilee melodisesti rikasta rockia, jonka kuuntelusta tulee aidosti hyvälle tuulelle. Reckless Love on osaava yhtye, mutta toisin kuin vaikkapa Michael Monroe, bändi on täysin riippuvainen siitä, onko sillä esitettävänään riittävän hyviä biisejä. Sellaisten sattuessa kohdalle orkesteri on valloittava tapaus.

Olli Herman on niin laulajana kuin keulakuvanakin juuri sitä, mitä Reckless Loven kaltainen yhtye tarvitsee, ja koko bändin ote touhuun on kirkasotsaisen vilpitön. Näin härskisti ylilyövän kokoonpanon pyörittäminen vaatii nykypäivänä niin paljon rohkeutta, että samanlaista riskinottoa toivoisi kuulevansa myös Reckless Loven musiikissa.

Arviot on julkaistu Rumbassa 8/13.

Lisää luettavaa