Onko edellisellä levyllä herätetty peto kesytetty? Arviossa Antti Tuiskun Anatude

Tuisku on moderni viihdyttäjä, jonka parhaat hitit ovat mitä loisteliaimpia valonpilkahduksia muuten harmaaseen popmassaan, kirjoittaa Markus Hilden.

16.10.2017
Antti Tuisku - Anatude
Warner
7,2 / 10

Antti Tuiskun paluu En kommentoi -albumillaan (2015) suomalaisen popin kärkeen, eikä vain kärkeen vaan oikeastaan kirkkaaksi ykköseksi, on lähihistorian hienoimpia musiikkitapauksia. En kommentoi oli temaattisessa ”yritän sanoa paljon sanomatta mitään” -keskinkertaisuudessaankin Suomen mittakaavassa oikein hyvä albumi. Levyn ympärille ladattu uhkapeli onnistui: Tuiskusta tuli ehkä ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä Poptähti isolla p:llä Suomessa.

Anatude-albumille on ladattu hurjat odotukset, joita pehmentämään on julkaistu uusia biisejä pitkin vuotta. Ne ovat kaikki olleet hyviä, mutta eivät ole kielineet yhtään mistään uudesta tai sinänsä kiinnostavasta. Erinomainen nuorten aikuisten bilebiisi, check (Rahan takii); keskitempoinen omista valinnoista kertova biisi, check (Mä hiihdän); jokaiseen niemennotkoon ja saarelmaan uppoava pikkutuhma rallatus, check (Hanuri).

Oikeastaan ainoa toiveeni Anatudea kohtaan oli, että se veisi En kommentoi -levyn tyylipuhtautta johonkin suuntaan: joko rosoisemmaksi ja eläväisemmäksi bilelevyksi tai henkilökohtaisemmaksi ja dramaattisemmaksi.

Kumpikaan toive ei toteudu, sillä En kommentoi -albumin haamu ulottuu tälle levylle. Edeltäjän tapaan biisit ovat mallikkaita, niihin on poimittu maailmalta muutamia tuoreita ideoita, kuten Aamukuuteen-biisin Drake-henkinen dancehall-poljento, ja niiden tempo vaihtelee juuri sopivasti, jotta levyyn ei kyllästy. Mikään ei kuitenkaan hätkähdytä.

On täysin ymmärrettävää, että Tuisku on rakentanut ympärilleen biisintekijätiimin (Kalle Lindroth, Saara Törmä, Jurek, Aku Rannila), jonka työn tuloksiin hän luottaa ja jonka takana hän voi seistä täysin rinnoin. Mistään uusista kikoista tällä levyllä ei todellakaan voi puhua. Näitä kappaleita on helppo esittää festareilla ja areenoilla kivoilla koreografioilla höystettyinä.

Tasaisen levyn ainoa rimanalitus on katastrofaalinen Nauruterapiaa, josta on vaikea sanoa onko se PMMP:n Pariterapiaa-kappaletta ja Jean-Pierre Kuselaa yhdistelevä vitsi vai huono lastenlaulu aikana, jolloin edes lapset eivät kuuntele lastenlauluja. Loppupuolen Jeesus-Jedimestari on muuten aivan erinomainen kappale, mutta siinä häiritsee suomalaisen popin yleinen sanoitusten perisynti: rakkaus ja ihmissuhde banalisoidaan järjettömillä ja pinnallisilla arjen esimerkeillä kuten tuorepuuroilla, self-help-kirjoilla ja lihan syömättä jättämisellä.

Levyn jälkeen herää oikeastaan vain yksi suurempi kysymys: miksi sen nimi on Tuiskun lempinimi Anatude, kun sillä on kesytetty paria biisiä lukuun ottamatta piiloon En kommentoi -albumilla herätetty peto eli Tuisku itse?

Anatuden perusteella Tuisku on moderni viihdyttäjä, jonka parhaat hitit ovat mitä loisteliaimpia valonpilkahduksia muuten harmaaseen popmassaan. Hän on suomipopin pitkänmatkan hiihtäjä, vuosikausia treenannut kestävyysurheilija, joka ei luovu saavutetuista eduista niin halutessaan – koska hän on jo kerran noussut takarivistä takaisin valtaistuimelle.

Lisää luettavaa