Ostakaa makkaraa – levyarviossa Elastinen feat.

Elastinen feat. -ohjelmassa syntyneistä kappaleista on nyt julkaistu kokoelmalevy. ”Levy pyytää arvioimaan itsensä taideteoksena huolimatta siitä, että se on konseptissaan näyttänyt, miten vasemmalla kädellä se on tehty”, ihmettelee Joonas Kuisma levyarviossaan.

Elastinen
Elastinen feat.
Rähinä
3,8/10

elastinenfeat”Kimmo on kiva poika”, sanoi 80-vuotias isoäitini syksyllä 2014, kun oli katsellut Elastisen esiintyvän Vain elämää -tv-sarjan kolmoskaudella. Hätkähdin. Minulle Elastinen, Kimmo Laiho, oli edelleen Fintelligensin toinen osapuoli, suomiräppipioneeri.

16 vuotta Renesanssin (2000) jälkeen Elastinen on brändännyt ja konseptoinut artistiutensa piippuun. Proteeinirahkamainoksissa esiintymisen lisäksi hän on tuotteistanut johtamansa Rähinä Recordsin kaikkeen mahdolliseen. Levy-yhtiö on esimerkiksi luovuttanut nimensä elintarvikekäyttöön suklaamunista Iso lerssi -makkaraan. Kaipa se on kannattanut. Elastisesta on tullut Suomen toiseksi suosituin räppäri, unelmavävy ja mummojen suosikki. ELA Show nähtiin Hartwall-areenalla ensimmäisen kerran lokakuussa 2015. Jatkoa seuraa toukokuussa 2016, kun Elastinen feat. -konsepti täyttää jäähallin.

Elastinen feat. on MTV:n vastaus Nelosen Vain elämää -hitille. Tv-ohjelmassa vietetään päivä artistivieraiden, kuten Sami Hedbergin, Lauri Tähkän tai Paula Vesalan kanssa. Toisena päivänä viimeistellään kokemuksesta biisi Elastisen kokoamalla studiolla. Kokonaiskatsojaluvut ovat olleet kohtalaiset, yli puoli miljoonaa viikossa.

Ohjelmassa Elastinen vaikuttaa tyhjältä kuorelta verrattuna haastattelemiinsa taiteilijapersooniin. Oikeastaan se onkin ohjelma hänen vieraistaan. Kun Anssi Kela vie isäntänsä Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulalle pohtimaan elämää, tämän on vaikeaa seurata Kelan ajatuksia. Kun karismaattinen Tähkä puhuu menestyksestä piilopirttinsä rauhassa, Elastinen ei anna itsestään mitään vastineeksi. Kimmo on kiva poika. Vaikka hän sanoo menevänsä eteen ja ylös, paljastaa vertailu ohjelman vieraisiin hänen operoivan lahjakkuutensa lakipisteessä.

Ohjelma on yllättävässä ristiriidassa sen kanssa, mitä Elastinen on toitottanut työnteosta ja menestyksen ansaitsemisesta. Hän on osa suomalaista nykydiskurssia, jossa omaa erinomaisuutta ja työmoraalia hehkutetaan niin kauan, että se ikään kuin muuttuu todeksi olematta välttämättä totta. Vaikka uskot itseesi, voit silti olla ihan paska.

Työn tekemisen sijaan Elastinen feat. esittää taiteellisen prosessin irvikuvan, jossa laadulla ei ole väliä, kunhan tulee tehtyä. Räppäri kirjoittaa sanoituksensa bussimatkalla Turkuun yhdessä Tähkän kanssa, ja vetää keskinkertaisen osuutensa ykkösellä purkkiin. Kela pukee irvikuvan kuin vahingossa sanoiksi omassa jaksossaan: ”Mun pari viimeistä omaa levyä on ollut jotenkin niin semmosia järkälemäisiä suorituksia, missä oon pistänyt pelkästään itseni likoon ja niitten jälkeen on ollut rotsi tyhjänä. Nyt tuli sellanen fiilis, että kyllä tää musan tekeminen voi välillä näköjään olla aika helppoa.”

Ohjelmassa syntyneistä kappaleista on nyt julkaistu kokoelmalevy. Levy pyytää arvioimaan itsensä taideteoksena huolimatta siitä, että se on konseptissaan näyttänyt, miten vasemmalla kädellä se on tehty. Noh, taideteoksena se on makkaraa. Se on isoa lerssiä, jonka rakenne ei ole elastinen eikä maku uniikki. Mutta suomalaiset pitävät siitä, kuten he pitävät makkarastakin. Lempo-, Oota mua- ja Täytyy jaksaa -kappaleita on kuunneltu Spotifyssa miljoonia kertoja. Mutta kuten makkara, niin myös Elastinen feat. sisältää vain noin 38 prosenttia lihaa. Lihan muodostavat Hedbergin, Vesalan ja Tähkän kaltaiset persoonat ja tuottaja Jukka Immosen yritys tehdä parhaansa kasassa olevalla materiaalilla. Muutoin tuote koostuu vedestä, jauhosta ja luonnottomasta muovikuoresta.

Joonas Kuisma

Levyarvio julkaistu Rumbassa 2/2016.