Osumatarkkuus hakusessa – arviossa Loven neljäs singlekokoelma

Love Recordsin hyvin vauhtiin päässyt hittikone alkoi yskiä vuoden 1976 lopussa. Neljäs singleboksi dokumentoi Loven suvantovaihetta.


Love Records: Kaikki singlet 4
Love/Universal
7,3

Vuoden 1976 lopulla Love Recordsin hyvin vauhtiin päässyt hittikone alkoi äkkiä yskiä. Helpotusta ei tullut juuri vielä seuraavanakaan vuonna, vaan 1977 oli myynnillisesti pettymys. Tätä vaikeaa vaihetta dokumentoi Loven koottujen singlejen neljäs osa.

Boksissa olevassa, lyhyessä historiikissa notkahdusta perustellaan niin yhtiön keskittymisellä studiohankkeeseen, kuin vuonna 1977 alkaneella lamalla, joka nakersi levymarkkinoita. Kuusi levyä läpikäyneenä on kuitenkin pakko todeta, että ne ovat vain osatotuus. Näiden singlejen osumatarkkuus ei ollut lähelläkään vuosien 1974−76 hittiputkea.

Suurin syyllinen tähän olivat Loven kestotähdet, joista melkein kaikilla oli hankala vaihe. Hurriganesin Hot Wheels ei vetänyt vertoja Roadrunnerille tai Crazy Daysille. Cisse Häkkisen ja Ile Kallion soololevyt jäivät kuriositeettien asteelle.

Paljon paremmin ei mennyt Albert Järviselläkään, jonka kasaama superbändi Royals oli paljon kiinnostavampi teoriassa kuin käytännössä. Dave Lindholm haaskasi aikaansa Pen Lee & Co:ssa ja Pen Leessä – mies kehui säveltäneensä Romanian Train Jumpin kymmenessä minuutissa, ja siltä se kyllä kuulostaakin. Virtasen hajoamista seuranneet Kontra ja Veltto Virtasen soolosinglet jäivät osiensa summasta.

Juicenkaan singlet (Erkki Twistaa, (We Want) Lasse Vehviläinen, Easy Beasy, Anne ja Jacques), eivät edusta miehen terävintä antia. Muska ja Rauli Badding Somerjoki tuntuivat tipahtaneen kehityksen vauhdista.

Oikeastaan isoista nimistä ainoana tasonsa piti Hector, joskin hänkin tuntui antaneen parhaat tekstinsä langolleen Leo Frimanille. Freemanin ensilevyltä lohkotut neljä singleä ovatkin boksin parasta antia.

Tahmeudesta huolimatta Loven julkaisupolitiikka ei ollut samalla lailla hakusessa kuin vuosikymmenen alussa, vaan panostus oli selvästi kohti suomirockia. Siinä ei vaan oikein onnistuttu. Esimerkiksi Donna, Appe, Koivumies ja Vox soljuvat ohi herättämättä suurempaa intohimoa. Ainoa uusi kestonimi oli yhtiölle Kari Peitsamo, jonka ensisingle Kauppaopiston naiset antoi yhtiölle kaivatun hitin. (Tuotteliaasta Peitsamosta singlet antavat muuten melko ohuen kuvan: mies julkaisi Lovella kolmessa vuodessa viisi älppäriä ja kolme ep-levyä, mutta vain kaksi singleä.)

Vaikka singlesarjan neljäs on sen toistaiseksi heikoin, olisi silti liioittelua väittää sen olevan vailla ilonaiheita. Marginaaleissa on paljon hauskaakin. Puukotuksesta diskopoljennolla laulava Markku Blomqvistin Liehuva liekinvarsi on dramaattisuudessaan mahtava kappale, Timo Kososen viinakauppiaasta kertova Westerlundi ovelaa rockiskelmää ja Koiton laulun Partisaanivalssi yksinkertaisesti komea. Myös J.O. Mallanderin undergroundsingle 1962 /1968 on kuulemisen arvoinen, joskaan alun perin jo vuonna 1968 Eteenpäin!-levymerkillä julkaistun singlen uudelleenjulkaisua vuonna 1977 on melko vaikea ymmärtää.

Helmistä huolimatta boksissa on silti pienen suvannon, tai hengähdystauon makua. Jo seuraavana vuonna yhtiö sai uutta virtaa niin punkista kuin Leevi & Leavingsin ja Tuomari Nurmion kaltaisista tulokkaista. Yhtiön taloutta ne eivät enää pelastaneet, mutta musiikillisesti yhtiö nousi vielä uuteen liitoon. Mutta siitä enemmän sarjan viimeisellä osalla.