Popinstituutio virkeässä keski-iässä – arviossa Saint Etiennen albumi Home Counties

"Suurimman osan ajasta Home Counties kuitenkin hahmottelee Saint Etiennelle tyypilliseen tapaan popmusiikkia vaihtoehtoisesta nykyisyydestä, jossa rock ja Amerikka eivät ikinä tapahtuneet", kirjoittaa Samuli Knuuti.

Rob Baker Ashton
saint etienne
Home Counties
Heavenly
7,8

Huhtikuun 12. päivä Sarah Cracknell täytti 50 vuotta. Se oli pysäyttävä uutinen – verrattavissa siihen hetkeen, kun huomasi ensimmäisen kerran, että joku Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaaja oli syntynyt samana vuonna kuin itse.

Aika ei siis säästä ketään, ei edes Sarah Cracknelliä, jonka kehrätyn sokerin mieleen tuova ääni on koristanut Saint Etiennen musiikkia jo 27 vuoden ajan. Siinä missä The Fallin Mark E. Smithillä on tapana laittaa kaikki rimmaamaan keskenään yskähtämällä jokaisen säkeen lopuksi, Cracknell päättää jokaisen rivin vuoroin toiveikkaaseen ja vuoroin melankoliseen huokaukseen, joka tekee Saint Etiennen musiikista usein melkein sietämättömän herttaista kuunneltavaa.

Juuri Cracknellin mukaantulo vuonna 1990 sementoi Saint Etiennestä – johon kuuluvat Cracknellin lisäksi popnörtit Bob Stanley ja Pete Wiggs – oikean yhtyeen, joka on nyt julkaissut jo yhdeksännen studioalbuminsa. Trion edellisessä levyssä, hienossa Words and Musicissa (2012), oli tilinpäätöksen makua: se oli teemalevy popin parissa varttumisesta ja vanhenemisesta. Jo albumin avausraidalla Sarah Cracknell pohti nuoremman minänsä suulla, vieläkö Marc Bolan merkitsisi hänelle yhtä paljon silloin, kun hänellä olisi aviomies ja lapsia.

Home Countiesin 19 kappaletta ovat myöntävä vastaus tuohon aprikointiin. Jo kappalemäärä osoittaa, että Saint Etienne on palannut vanhaan temppuunsa sirotella ”oikeiden” kappaleiden väliin hiphop-tyylisiä skittejä ja instrumentaalisia välisoittoja. Niiden puute teki Words and Musicista yhtyeelle epätyypillisen lineaarisen kuuntelukokemuksen.

Avauskappale Something New on perus­sympaattinen mutta vähän väritön kitarapopkappale jonkin uuden kaipaamisesta, mutta uuden sijasta Home Counties on pikemminkin kokoelma Saint Etiennen uran eri vaiheista. Singlet Magpie Eyes ja Heather ovat bändin tavaramerkiksi muodostunutta ilmeikästä elektronista poppia, mutta Out of My Mind pistää sillä saralla vieläkin paremmaksi vetämällä melkein vertoja klassiselle He’s on the Phone -hitille. Kun hätääntynyt Sarah purkautuu puhelimitse poikaystävälleen keskellä yötä ”Was it a crime / Are we gonna pay? / Or we gonna laugh about it / one of these days?”, se nostaa ihon kananlihalle, niin kuin vain hieno popmusiikki voi.

Toisaalla Dive palailee Foxbase Alphan (1991) indie dance -hybridiin, kun taas Underneath the Apple Tree on häikäilemätön Motown-pastissi. Suurimman osan ajasta Home Counties kuitenkin hahmottelee Saint Etiennelle tyypilliseen tapaan popmusiikkia vaihtoehtoisesta nykyisyydestä, jossa rock ja Amerikka eivät ikinä tapahtuneet. Whyteleafen ja Train Drivers in Eyelinerin kaltaiset kappaleet sekoittavat 50- ja 60-luvun britti-iskelmää ranskalaiseen laulelmaan ja vienoihin triphop-vaikutteisiin, kun taas liki kahdeksanminuuttinen New Arcadia on Cracknellin läpipuhuma uudisraivaajafantasia Lontoota ympäröivästä maaseudusta.

Kiikkerästä bändiprojektista on kasvanut brittiläinen popinstituutio, jota Home Countiesin muutama mitäänsanomattomaksi jäävä kappale ei pysty horjuttamaan. Mikään tällä yltäkylläisellä albumilla ei laita pelkäämään, etteikö Saint Etienne olisi ilonamme myös 2040-luvulla.