Puscifer – ”V” Is for Vagina

09.11.2007

Miehen saa irti kalusta, mutta saako kalua irti miehestä?

Toolin ja A Perfect Circlen laulaja Maynard James Keenan esiintyy Puscifer-nimellä niin sanottuna sooloartistina. Sävellys- ja soitantatukea mies on saanut monelta taholta: sankasta taustavaikuttajajoukosta löytävät esimerkiksi Primus-rumpali Herb Alexander ja brittiläinen dark ambient -velho Brian Lustmord.

Jälki on oudon linjakasta, vaikka tyylillisesti Maynard seikkailee jonkinlaisesta hiphopista kylmään vaihtoehtorockiin ja avant-hämyilystä elektroniseen riivintään. Myös miehen lauluilmaisu venyy pidemmälle kuin muissa yhteyksissä.

Pusciferissa Keenan laajentaa musiikillista spektriään tietyllä tavalla loogisesti: pohjavire on hyvin tuttu, vaikka pinta on erilainen kuin on totuttu. Osa materiaalista istuisi silti miehen omienkin bändien repertuaariin.

Harmi, että nimensä ja kieltämättä huvittavien kansiensa takia ”V” Is for Vagina leimautuu turhan vitsikkääksi julkaisuksi – itse musiikissa huumori kun on kylmää ja piilossa. Kyseessä on joka tapauksessa mielenkiintoinen ja varsin kuuntelukelpoinen

Lisää luettavaa