”The King of Limbsin julkistamisen jättäminen viime tinkaan on ihailtava veto. Näin jätetään kuulijalle kovin vähän tilaa spekuloinnille albumin sisällöstä, tyylistä tai muodosta, ja pakotetaan tämä astumaan sen sisään avoimin mielin”, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan.
Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Sebastian Wildmann
Radiohead: The King of Limbs
Omakustanne
The King of Limbs on vuoden odotetuin levy, jota kukaan ei ehtinyt odottaa. Radiohead tiedotti albumista ensi kertaa 14. helmikuuta, viisi päivää ennen sen julkaisua. Siitäkin luistettiin päivällä – 18. helmikuuta näki päivänvalon ensimmäinen musiikkivideo, Lotus Flower, ja samalla Radiohead ilmoitti albumin olevan ladattavissa.
Levyn julkistamisen jättäminen viime tinkaan on ihailtava veto. Näin jätetään kuulijalle kovin vähän tilaa spekuloinnille albumin sisällöstä, tyylistä tai muodosta, ja pakotetaan tämä astumaan sen sisään avoimin mielin. Ennakko-oletukset minimissä King of Limbs aukeaa aivan eri tavalla kuin albumi, jonka tuloa saa pahimmillaan odottaa vuosia.
In Rainbowsin (2007) jälkeen King of Limbs tuntuu haastavalta. Lyhyiden syna- ja rumpulooppien varaan rakentuva avausraita Bloom purkautuu minuutin kohdalla Thom Yorken tutun aneemiseen lauluun, joka keinuu pinnalla kiireettömästi. Kappale ei tunnu etenevän mihinkään.
Sama tunnelma leimaa koko albumia. Varmaa on ainakin se, että levy vaatii kuuntelua. Ja aikaa. Radioheadilla ei ole kiire mihinkään: erillisistä osasista on kudottu rikas äänimatto, jonka eri tahtiin naputtavat rytmit kietoutuvat sykkyrälle koskaan täysin auki purkautumatta.
Äänipaletissa on läsnä In Rainbowsilta tuttu orgaanisen ja synteettisen elimellinen yhteys: King of Limbs on dubeimmillaan ja triphopeimmillaankin maanläheisintä Radioheadia aikoihin. Tuhatvuotisesta tammesta nimensä saanut albumi tuntuu ammentavan luonnon ja teollisuuden kontrastista, konesurina taittuukin linnunlauluksi.
Soittokerrat syventävät kokemusta, yksittäiset kappaleet alkavat nousta äänivirrasta esiin. Sykähdyttävin on pianon säestämä hiljainen Codex, joka aukeaa kuuntelun myötä Nuden tai Reckonerin kaltaiseksi merkkiteokseksi. Kolmen säkeistön varaan rakentuva kappale soi keskeltä sitä autiota maisemaa, jota sen sanoitus kuvaa. ”Jump off the end / Into a clear lake / No one around”.
Monet ovat veikanneet King of Limbsin olevan osa suurempaa kokonaisuutta. 37-minuuttisena se on yhtyeen lyhin studioalbumi. Tiedossa saattaa hyvin olla Kid A/Amnesiac -tyylinen ratkaisu – Radiohead kun ei koskaan lakkaa yllättämästä.
Arvio on julkaistu Rumbassa 3/11