Rumban 5/10 Raidat-palstalla Mervi Vuorela nostaa Teemu Bergmanin (kuvassa) Vaasankatu SS -bändin sinkun kierroksen kovimmaksi. Mitä katsastamisen arvoisia uutuusbiisejä pinosta löytyi Heinis-punkin lisäksi?
Arvioinut: Mervi Vuorela, kuva: Juha Kurri
Raidat 5/2010
Helsingin Kalliosta saa realistisemman kuvan kuuntelemalla Vaasankatu SS:ää kuin katsomalla Nelosen umpisurkeaa uutuussarjaa. Katsokaas kun ”oikea” Kallio-elämä ei ole sitä, että käydään yksillä Hilpeässä hauessa ja dyykataan nojatuoleja Reino Nordinin kanssa. Suomi-punkin varajeesuksen Teemu Bergmanin johtama Vaasankatu SS on yhtä kuin Maho Neitsyt -kitaristi Tommi Pyssy sekä Nazi Death Campin Maukka, Osku ja Köskinen. Tarttuvan kitaramelodian kuljettama Hesari-blues yhdistää nerokkaasti mieltäylentävän ’77-punkin ja sekakäyttäjän paska-arjesta kertovan retardilyriikan. Puolitoistaminuuttinen biisi on ensimmäinen näyte Vaasankatu SS:n juuri ilmestyneeltä toiselta seiskalta, jonka sanoma kuuluu ”kaikkihan on paskaa, koko vitun maailma imee munaa”. Arvostan.
Darkthrone: I Am the Graves of the 80’s
Black metalin pioneeriyhtye Darkthronen uusimmalta Circle the Wagons -levyltä löytyvä I Am the Graves of the 80’s on nimensä mukaisesti 1980-luvun pastissi. Speed metalia, NWOBHM:a ja Bold-henkistä hardcorea yhdistelevä biisi on hauska, muttei sorru naurettavuuteen. Entisistä mystisistä misantroopeista on kuoriutunut leppoisia metsässä patikoivia hevisetiä, mutta tuskinpa edes bläkkis-puristit jaksavat valittaa. Kuivat soundit ja räkäinen laulu muistuttavat, että nyky-Darkthrone on maailman parhaita metalpunk-bändejä.
Perkeleen Jack White. Käynnistit sitten buumin, jonka seurauksena nykymaailmassa on aivan liikaa bluesahtavia (lue: hengettömiä) garage-duoja. Jimi Hendrixin hautaa lähes nekrofiilisellä kiinnostuksella tonkiva The Black Keys on yksi niistä. Danger Mousen tuottama ja strokesmaista lakonisuutta tavoitteleva Tighten Up sykkii yhtä primitiivistä elinvoimaa kuin Paavi Benedictuksen sammaloitunut kulli. Välillä biisi pokkaa Toots & The Maytalsin suuntaan, mutta ei sisällä riittävästi tunnetta, jotta toukokuussa ilmestyvä Brothers-levy jaksaisi kiinnostaa.
Kas, suomiräpin Noam Chomsky vaihtoi laulukieltä. Samalla myös levy-yhtiö vaihtui monikansallisesta Sonysta helsinkiläisen Exogenicin alamerkkiin XO Recordsiin. Syksyllä ilmestyvää neljättä Paleface-albumia pohjustava ensisinkku iskee mediaseksikkäästi lama-ajan teemoihin ja heristelee keskisormea Matti Vanhaselle ja Jorma Ollilalle. Urbaaniin katubiittiin sekoittuvat maalaisromanttiset pelimannitaustat toimivat yllättävän hyvin, vaikka välillä herääkin kysymys, yrittääkö Paleface tunkeutua Asan reviirille.
The Gaslight Anthem: American Slang
New Jerseyn soul-punkkarit puhuvat uusimmalla singlellään Amerikan slangia. Musiikillisesti biisi ottaa kuitenkin etäisyyttä edellislevyn Bruce Springsteen -palvontaan ja kääntää toisen poskensa kohti U2:n stadionpoppia. Mahtipontisimmillaan kappale tuo mieleen Sam’s Town -levyn aikaisen The Killersin, tosin sillä erotuksella, että Gaslight Anthem on aina osannut pitää jalkansa maassa. Komeasti soundaavat kitarat nostavat odotuksia kesäkuun 15. päivänä julkaistavaa kolmatta albumia kohtaan.
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi: Rapa
Oululainen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi tekee uusimmalla sinkullaan sydänsydämet ja heittäytyy irrationaalisen elektrosekoilun pyörteisiin. Huhtikuussa julkaistavalta kakkoslevyltä poimittu ylipitkä biisi keskittyy dramaturgian sijasta tyhjänpäiväiseen erikoisuudentavoitteluun ja synasoundeilla kikkailemiseen. Jurnutuksen, pulputuksen ja hälyäänten keskellä yritetään ilmeisesti laulaakin jostain, mutta mielenkiinto loppuu viimeistään siinä vaiheessa, kun lopputulos alkaa kuulostaa yläasteikäisen hiphopparin tekemältä audiosoftakokeilulta.
”Ei mua kukaan nää / mä oon invisible man”, Arto Tuunela huokailee kornisti ja tekee kaikkensa kuulostaakseen Liekin Jansku Kuusiselta. Kuinka ollakaan, ilmavasti poppaava Invisible Man kuulostaa tekstiään myöten Karkkiautomaatilta. Vain tunnelma on astetta melankolisempi ja taustat elektronisemmat. Toukokuun 12. päivänä julkaistavalta Astronautti-levyltä poimittu biisi toiminee kaikille Baudelairea kahvilassa lukeville keittiöfilosofeille, jotka haluavat paeta maailman pahuutta Pariisin Montmartrelle.