”Robin on ehkä Suomen historian paras pop-artisti” – Rumban arvostelussa Robinin uutuuslevy, joka on liki täysosuma

15.10.2015

”Robin tekee näennäisen vaivattomia laulusuorituksia eikä suhtaudu duettoon ikään kuin se olisi huutokilpailu”, sanoo Jami Järvinen Yhdessä-levyn arvostelussa.

Robin
Yhdessä
Universal
Arvosana: 9,2

robinRobin on Suomen paras pop-artisti. Ehkä historian paras. Olen tiennyt sen jo kaksi vuotta, mutta vasta tämä levy – Yhdessä – todistaa väitteen.

Yhtä lukuun ottamatta jokainen albumin kappale on esitetty kimpassa vierailevan artistin kanssa, siitä myös albumin nimi. Featuroivien artistien kattaus on komea, Robinin levylle halutaan mukaan. Silti lopputulos on suvereeni Robin-albumi, jossa kaikki näyttää ja kuulostaa maestrolta itseltään. Hyvänä esimerkkinä Sannin kanssa duetoitu Miten eskimot suutelee? Kappale on Kurkisuon tekemä, mutta esitys silkkaa Robinia.

Kahdentoista kappaleen albumi on miellyttävää juppieleganssia huokuvaa tanssittavaa poppia, joka sujahtaa korvakäytävään eleettömästi kuin kettu koloonsa. Robinin iloinen nuoruus uuttuu läpi kaikesta, mitä tuottaja on yrittänyt hänen päälleen miksata. Se tarttuu myös jokaiseen kanssalaulajaan.

Levyn ainoa heikko kohta on avausraita. Yö kuuluu meille tuo mieleen MTV3:n iljettävää hyväntekeväisyysgaalaa varten kootun keskiluokkaisen superbändin populistiselta yritykseltä soittaa raisua rokkia. Se kuulostaa siltä miltä Jussi 69 näyttää.

Muilta osin levyllä siis on pelkästään onnistuneita vetoja. Se kertoo jotain Robinin karismasta tai tuottaja Jonas Olssonin neroudesta, sillä biisit itsessään eivät ole musiikillisesti niin ihmeellisiä, että ne automaattisesti kuulostaisivat taivaallisilta. Ne ovat vain nätisti tuotettuja ralleja.

Kuluttajan onneksi Robin Packalénille musiikki on hauskanpitoa, leikkiä. Hänen ei tarvitse turvautua mielistelevään huumorimusiikkiin. Robin tekee näennäisen vaivattomia laulusuorituksia eikä suhtaudu duettoon ikään kuin se olisi huutokilpailu. Mainiosti laulupartnerit ymmärtävät tämän ja käyvät sulokkaaseen paritanssiin. Vain Elastinen keulii rehvakkaasti omassa osuudessaan, mutta odottiko kukaan mitään muuta?

Pari kappaletta pitää mainita erikseen, Onnellinen ja Lapin kesä.

Olen inhonnut Club For Five -yhtyettä täydestä sydämestäni niin kauan kuin nämä a cappella -muusikot ovat hyräilleet masentavia covereitaan kuuntelemillani radiokanavilla. Säpsähdin siis, kun luin esitystiedoista, että Robin on valinnut nämä viihdepulputtajat Onnellisen taustalle.

Yllätyksekseni kuuntelin kappaleen kipuilematta. Parin uuden kuuntelukerran jälkeen tunnustin, että Robin Packalén onnistuu siinä, missä yksikään artisti ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa. Hänen levyllään Club For Five kuulostaa hyvältä. Onnellinen soi onnellisesti. Sitä on vaikea kuunnella rakastumatta.

Lapin kesä päättää albumin. Siinä toinen suunnattoman iloinen yllätys. Vesa-Matti Loiri on tämän kappaleen laulanut satamiljardia kertaa pelkästään kuluneena vuonna, joten luulisi, ettei siihen enää voi paljon henkeä puhaltaa. Kukaties juuri Robinin herkän läsnäolon ansiosta Vesku kuitenkin on saanut vielä kerran uuden vaihteen pykälään. Tulkinta koskettaa. Nuoren ja vanhan äänen tunteikas käsikynkkä on täsmälleen ja määrämittaisesti juuri sitä, mitä neuvoton aikamme tarvitsee. Ei ironiaa tai kyynisyyttä, muttei myös turhanpäiväistä konsulttikieltä ja pakkopositiivisuutta. Vain elämää.

Jami Järvinen

Arvosteluasteikko:
0–1,9 p. hengenvaarallinen
2,0–4,9 p. kehno
5,0–6,9 p. keskinkertainen
7,0–8,9 p. hyvä
9,0–10 p. klassikko

Lisää luettavaa