Tänään saatiin kuulla ensimmäinen maistiainen Anssi Kelan 15. toukokuuta julkaistavalta uudelta albumilta. Nostalgiaa-biisi on nimensä mukainen kertomus aikuisten miesten vääjäämättömästä havahtumisesta siihen, että heidän sukupolvestaan on tullut muualla maailmassa eilispäivää.
Pyysimme kappaleesta kommentit Rumban tekijäkunnalta, ja huutoon vastasivat Jarkko Fräntilä, Teemu Fiilin, Niko Peltonen ja Saku Schildt. Lue nelikon aatoksia alapuolelta. Ja kuuntele biisi myös!
”Ensimmäinen reaktio ensimmäisen viiden sekunnin jälkeen on höhötys. Kela vetää kasaripastissinsa niin pitkälle, että vaatteet muuttuvat kuin itsestään kivipestyiksi ja hiukset permanentatuiksi. Kappale kertookin samasta asiasta. Kela ei tee enää hyvää tai huonoa musiikkia. Kela tekee pastisseja menneisyyden kappaleista niin rakastavalla otteella, että vaikea niistä on olla pitämättä. Vaan vähän kyllä mietityttää, mitä alle 35-vuotiaat miehen musiikista pitävät. Toivottavasti vihaavat, sillä menneisyyttä ja mutsien ja faijojen musiikkia kuuluukin inhota.”
– Jarkko Fräntilä
”Tässä näyttää käyneen niin kuin pelkäsinkin: siinä missä edellinen levy oli riemastuttava uusi alku, nyt toistetaan samaa soundimaailmaa ilman vastaavaa innoittuneisuuden fiilistä. Sovituksensa puolesta voisi olla Levottoman tytön jatko-osa, mutta ei nouse sävellyksenä läheskään samalle tasolle, vaan on lähinnä tällainen läpijuoksu. Tekstipuolellakin Kela tuntuu palanneen aika ankeiden latteuksien ulkoluentaan. Kun näkee kappaleen otsikon, tietää jo valitettavan hyvin, mitä on tulossa. Radiot varmaan soittavat tätä, koska ei särähdä korvaan ja koska ihastuivat Kelan kasarisoundiin jo silloin kaksi vuotta sitten. Toivon kuitenkin todella, että albumilla on virkeämpiä kappaleita virkeämmistä aiheista.”
– Niko Peltonen
”Kela vie ’sämpläilevän’ tuotanto- ja sovitustekniikkansa viimein aivan äärimmäisyyksiin. Biisiä on kiistämättömän herkullista kuunnella, kun taustalla kierrätetään vuoroin mitäkin 1980-luvun jippoa. Halutessaan riffissä voi kuulla Michael Jacksonin Beat Itiä, rumpufillissä Phil Collinsia, komppikitaroissa The Policea ja niin edespäin. Lopulta biisi yltyy vain rullaavaksi keskitien AOR-menoksi, mikä ei takuulla ole Kelan tapauksessa moite. Ensi alkuun sanoitus pelotti minua, sillä en ole suuri nostalgisten muistelojen ystävä. Lopulta kuitenkin hellyin, kun huomasin, että tässähän tehdään nostalgiasanoituksista oikeastaan pilaa.”
– Teemu Fiilin
”Nostalgiaa tuo mieleen Kelan 1972-biisin – tietenkin sanoitustensa teeman vuoksi, mutta myös mutta myös muista syistä. 1972 oli reippaalla yhteislaulukertosäkeellä varustettu single, josta ei kuitenkaan tullut aivan yhtä suurta hittiä kuin Nummela-debyytin vastaavista. Nytkin palikat ovat kohdallaan, mutta Levoton tyttö oli niin kova kappale, ettei uusi pelinavaus kykene nousemaan sen rinnalle. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Nostalgiaa olisi huono kappale, päinvastoin. Pilke silmäkulmassa toteutettu kasarimeno miellyttää, mutta nostalgiasta on tullut niin yleinen aihe Kelan tuotannossa, että artistin toivoisi löytävän aiheesta uutta kerrottavaa.”
– Saku Schildt