”Liki tunnin mittainen levy on koskettavuudestaan ja tuotannollisesta monimuotoisuudestaan huolimatta turhan yksiulotteinen ja laimea”, kirjoittaa Kimmo K. Koskinen arviossaan.
Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Sigur Rós
Sigur Rós: Valtari
EMI
Kaunista haahuilua.
Sigur Rós teki muinoin suuren vaikutuksen toismaailmallisella postrockillaan. Vähäeleisestä Valtarista ei harmi kyllä tihku vastaavaa mielihyvää kuin vaikuttavasta Ágaetis Byrjunista (1999) tai sen mainioista seuraajista. Utuinen eteerisyys on ottanut tällä omituisesta limbotilasta vaivihkaa teokseksi kasvaneella kokonaisuudella vallan. Jylyn ja rytmin puuttuessa dynamiikka jää vajaaksi ja ryhti veteläksi.
Valtari on silti kaunis unilevy. Korrektisti ilmaistuna se on tunnelmallinen kokonaisuus, joka haastaa kuulijan meditoimaan itseytensä syvimmässä keskiössä suurta elon täsmennystä usvan keskellä havainnoiden. Tylysti sanoen se on pitkäpiimäistä ulinaa ja haahuilua ylipitkien teemojen parissa.
Meluisaksi äityvää Varúðia lukuun ottamatta Valtari soljuu vaivattomasti eteenpäin miellyttävänä äänimattona. Liki tunnin mittainen levy on koskettavuudestaan ja tuotannollisesta monimuotoisuudestaan huolimatta turhan yksiulotteinen ja laimea.
Arvio on julkaistu Rumbassa 6/12. Kuuntele levy Spotifyssa.