Grandpop
Kun Tuomo Prättälä ja Markus Nordenstreng joitain vuosia sitten alkoivat esiintyä duona, tuntui yhdistelmä aluksi hieman oudolta. Olivathan kokoonpanon osapuolet Latebirdsiään luotsaava suomalaisen americanan työmyyrä ja zeligmäinen linssilude sekä Emma Salokosken rinnalla Quintessencestä maan ykköskastiin noussut samettisen soulin introspektiivinen kuninkaallinen.
Levymuodossa homma kuitenkin puhkeaa kukkaan. Nordenstrengin itsevarmuus ja pieni punainen kirja yhdistettynä Prättälän intuitiiviseen ja vaivattomaan musikaalisuuteen on voittava yhdistelmä.
Tucsonin Wavelab-studiolle pääsy on genren sisällä yhtä kova temppu kuin Funin kaksi Steve Albinin Electrical Audiolla äänitettyä levyä. Studion mukana tulee kaksi kantapeikkoa, eli Calexicona paremmin tunnetut Joey Burns ja John Convertino. Chicagosta paikalle on hommattu Wilcon Pat Sansone ja John Stirratt, jonka Hofner-basso keinuttaa monia raitoja hienosti.
Tämä on se levy, jonka Markus Nordenstreng syntyi tekemään. Miehen rauhaton reissaaminen Ameriikan raitilla saa tällä levyllä summauksen, jonka kautta nimekkäät vierailijat eivät enää tunnu päälleliimatuilta isoveljen palttoilta, vaan ne toimivat orgaanisena osana musiikkia, joka soljuu Prättälän kätilöimänä rentoutuneesti ja rikkaasti.
Levyn avaava Over the Rooftops on co-write Jayhawksin Gary Lourisin kanssa. Jo ensimmäisessä lauseessa mainitaan Topanga, ja sinnehän Dead Circles kuuluu, neilyoungien ja jamestaylorien sekaan.
Kappaleen kaksiäänisistä harmonioista tulee mieleen David Crosby ja Graham Nash – nimenomaan ilman Stillsin sonnimaista lihallisuutta. Kertosäkeen epäilen tulleen Lourisilta, siinä on hänelle ominainen pudotus.
Biisi jatkuu mellotronin pulputusten kautta samaa harsomaista kangasta olevaan Life Leaving Your Bodyyn, jonka upeuden ääressä sanat loppuvat. Miikka Paatelaisen theremin kertosäkeissä antaa viimeisen silauksen.
Nordestreng iskee vielä paremmaksi. Nimibiisi Dead Circles on napakymppi: rentoutuneesti lönkyttelevä, astmaattisen hammondin kuljettama dylanmainen tunnelmapala. Vielä lähemmäs Dylania Nordenstreng pääsee Vanity Blindsilla, joka voisi olla ylijäämäraita Time Out of Mindilta, niin syvä on sen vastakohdista syntyvä itsetutkiskelun kaivo – tosin kertosäkeissä ei aina ole varma, laulaako hän turhamaisuuden sokaisevuudesta vai poikkeuksellisen koristeellisista sälekaihtimista. Prättälän kappaleen loppuun soittama soolo on levyn musiikiillisesti virtuoosimaisimpia hetkiä.
Ensimmäinen levy, tai pikemminkin sen a-puoli, tuntuu niin virheettömältä, että myöhemmin huomaa harmittelevansa kokonaisuuden olevan näin pitkä. Juuri silloin pärähtää duon teemabiisi, randynewmanmaisen nokkela ja hymyilyttävä Spinsters. Prättälän jjcalemaisen hypnoottisesti groovaava Why taas on levyn tarttuvimpia kappaleita, ilmiselvä radiohitti ja single.
Radiosta päästään levyn hienovaraisiin tyylirikkoihin. Don’t Shut Down Your Radio kierrättää Radio Helsingin tunnuslausetta (”you’re among friends”) hieman jinglemäisen oloisesti. Levon Helm -tribuutti Voice from Arkansas ja John Lennon -cover Beautiful Boy (Darling Boy) tuntuvat piirun verran liian henkilökohtaisilta.
Hieman yllättäen Dylan-cover Lay Lady Lay kuitenkin toimii Prättälän sielukkaassa käsittelyssä. On hatunnoston arvoinen teko saada jotain noin tuoretta esiin näin kuluneesta ja kornista kappaleesta.
Viimeinen hatunnosto kaverusten huumorintajulle: hatuistaan tunnetut muusikot ovat takakannen kuvassa laskeneet hattunsa kaktuksen juureen Joshua Treen erämaapuistossa paikalle, jonka voi helposti kuvitella Gram Parsonsin ”haudaksi”. Kuten kuvasta voi päätellä, Dead Circles on eräänlainen pyhiinvaellusmatka, mutta ei kuitenkaan mitään turhaa vaikutteiden toistelua.
Se, jos mikä, on täysien pisteiden arvoinen suoritus.