Metallitotuudesta myötähäpeään?
Kritiikin näkökulmasta Teräsbetonin kolmas on jokseenkin mahdoton tapaus. Bändi ei ole kehittynyt konseptina tippaakaan sitten debyyttinsä, ja muukin toiminta toistaa vanhaa kaavaa. Menestystuotteen kopiointina Myrskyntuoja on toki kohtalainen esitys, mutta uudistumista tai tuoreita ideoita hakevat joutuvat silti pettymään.
Musiikillisesti levy on rumpali J. Kuokkasen näytöstä. Kuokkanen pitää tutut banaaliuden rajamailla liikkuvat riffittelyt kasassa ja tuo kokonaisuuteen tarvittavaa ryhtiä ja särmää.
Kitarat surisevat edelleen moposoundeilla, tilutukset lipsuvat humppaskaaloille ja J. Aholan lauluosuudet menevät, yllättävää kyllä, liian mielellään yli sieltä, missä aita on matalimmillaan. Kun Jarkko osaa oikeasti laulaa, miksi hän kiljuu osuudestasi huonoa suomikomediaa, muista tekohauskuuksista puhumattakaan?
Myrskyntuoja on toki pieni edistysaskel vaisuhkoon kakkoslevyyn verrattuna. Silti jälkimaku liian moneen kertaan toistetusta spedemetallivitsistä alkaa olla nyt turhankin vahva.