Weird World
Opimme tuntemaan Jaakko Eino Kalevi Savolaisen suomalaisten marginaalien keskushenkilönä. Hän oli kasettikaupunki Jyväskylästä, teki levyjä hippi-indieyhtiö Helmi-levyille ja soitti helsinkiläisdiskoissa kirpputoreilta ja Facebook-ryhmistä kaivettuja suomalaisia syntikkakuriositeetteja.
Viisi vuotta sitten narratiivi muuttui kerrasta. Savolaisesta tuli kerralla indietähti ja vientitoivo. Ensimmäinen Domino-levy-yhtiölle (tarkemmin ottaen sen alamerkille Weird Worldille) levyttävä pohjoismainen artisti.
Suomalaisittain: miehemme maailmalla, vastattavanaan loputtomat kansalliset odotukset siitä, että torilla kenties tavattaisiin.
Tarina oli sama kuin Mirel Wagnerilla Sub Pop -diilin jälkeen. Hype oli innostusta siitä, että erittäin hieno suomalainen musiikki viimein huomattaisiin ulkomailla. Todennäköisesti kaikilla muilla paitsi meillä täällä suomalaisen musiikkimedian laitamilla jalat pysyivät maassa.
Reilu kolme vuotta sitten, kun nimetön Domino-debyytti viimein ilmestyi, sitä arvosteltiin kotimaassa vientitoivolasien läpi ja sen suomat lisäpisteet ansaiten. Jaakko Eino Kalevi oli se ”Suomen Ariel Pink”, jonka viittaa on sittemmin liehuteltu kanssajyväskyläläisten Jukka Nousiaisen ja Litku Klemetin läheisyydessä. Joten miksei hän nousisi Ariel Pinkiksi Ariel Pinkin paikalle.
Nyt, kun toinen Weird Worldin julkaisema ja järjestyksessään kahdeksas Jaakko Eino Kalevin albumiksi luettava julkaisu ilmestyy, on helpompi olla varovainen. Kansainvälisyys ei ole enää samanlainen spektaakkeli kuin se oli, vaikka onhan se aina maailman pienimmän lipun heiluttelun paikka, jos suomalainen noteerataan Pitchforkissa.
Jaakko Eino Kalevin musiikista ei ole koskaan kuulunut puristaminen, Out of Touchilla vielä vähemmän. Albumi on kuin tehty nojatuoleja varten. Se on Steely Dania, joka tekee virheitä sekä elämässä että musiikissa ja onnistuu viihtymään halvemmalla kuin imemällä kokaiinia luksusjahdin kajuutassa.
Levy ei rietastele 1980-luvun roskaisuudella samalla tavoin kuin vaikkapa M83:n viimeisin levy Junk. Sen sijaan Jaakko Eino Kalevi tuntuu etsineen, mitä on halvalla saanut ja kiillottaneen löydöistään uusia aarteita.
Singlebiisi Emotions in Motion ja singlepotentiaalinen This World voisivat olla Cut Copya, joka olisi lähtenyt luksusmusiikin sivuraiteelle joskus kolmannen levyn aikaan, Fleetwood Macin löytämisen jälkeen. People in the Centre of the Cityn vastustamattomasti läjähtäviä konerumpufillejä seuraa hienovaraisesti syntetisaattoreihin ja laulumelodiaan annosteltu Pet Shop Boys. Uudeksi Flexible Heartin kaltaiseksi käyntikorttikappaleeksi niistä ei ole, muttei tarvitsekaan.
Tärkeintä levyllä on soundi ja sen pakoton mukavuudenhalu. Jaakko Eino Kalevin esteettinen rima on korkeammalla kuin koskaan ja sen ylitys suvereeni. Silti hän saa varmasti kulkea rauhassa kaduilla jatkossakin, sillä vientiodotukset on karistettu.
Parhaiten Out of Touch tiivistyy kappaleensa Conceptual Mediterranean (Part 1) nimeen. Se tekee risteilymainoksen liiaksi photoshopatuista valokuvista totta. Luksusmatkalla eskapismi on keinotekoista. Liian pramea lounge, katossa peili, lattialla kokolattiamatto. Nojatuoliin uppoaa, ja drinkissä maistuu kookos. Jaakko Eino Kalevi yhtyeineen viihdyttää. On hyvä.