Moniulotteinen paketti tarjoaa tutkittavaa niin pituus- kuin syvyyssuunnassa.
The Mars Volta on kiehtovan kummallinen bändi. Se on luonut selkeästi oman tyylinsä, hyperaktiivisen psykedeliaprogen, jota se tällä neljännellä albumillaankin tykittää hengästyttävällä intensiteetillä reilut 75 minuuttia.
Bändi siis jatkaa rajankäyntiä kuuntelukelvottoman hämmentämisen ja mestarillisen nerokkuuden kapealla sektorilla. Nyt, oikeastaan ensimmäistä kertaa erinomaisen De-Loused in the Comatorium -debyytin jälkeen, askelista osuu mahtavuuden maaperälle selkeä enemmistö.
The Bedlam in Goliath on taas kerran saanut hämmentävän teemansa sangen eriskummallisesta taustasta. Se on musiikillisesti erittäin innostava teos; yhtä aikaa helposti lähestyttävä ja uskomattoman haastava.
Bändin soundissa ei ole sinällään mitään uutta, mutta tällä kertaa se on onneksi keskittynyt biiseihin ja jättänyt epämääräiset pulputukset satunnaisiksi tehosteiksi. Tajuttoman iskevä, vauhdikas kokonaisuus on sulatettu laajasta tyylikirjosta. Ajoittain mieleen tulee kiertoradalle ammuttu Santana, toisinaan tuplanopeudella hääräävä Funkadelic tai ihan vain Miles Davisin huuruilut. Mars Voltan paria edellislevyä on pitänyt kuunnella puoliväkisin päästäkseen niihin sisälle. Nyt korkealentoisen monimuotoiset biisit imaisevat mukaansa välittömästi ja saavat haluamaan kuuntelemaan niitä yhä uudelleen.
Hienoja melodioita, joka suuntaan sojottavia koukkuja ja mahtavia soittosuorituksia on suorastaan pakko kuunnella äimistyksestä solmussa. Materiaalin massiivisuus pituus- ja syvyyssuunnassa takaa, että antoisaa kuunneltavaa riittää pitkään. Soitossa tuntuu olevan yksi pykälä lisää vimmaa. Uusi rumpali Thomas Pridgen ei todellakaan kalpene häipyneen Jon Theodoren rinnalla, vaan myllyttää kuin kottikärryllisen X-vitamiinia naamariinsa lastannut Muppet Shown Animal.
Erityisesti siihen nähden, että Mars Volta alkoi viime julkaisuillaan jo vaikuttaa sävelniekka Omar Rodriquez-Lopezin kuuntelukelvottomuuden äärirajoja tutkivalta koelaboratoriolta, The Bedlam in Goliath on syytä ottaa suurella ilolla vastaan. Levy on ainakin kokonaisuutena parasta, mitä bändi on tehnyt.