Suomimetallin uusi polvi palvoo kritiikittä edellistä.
Aikuisikää lähenevistä pitkätukista koostuva Tracedawn kumartaa ylpeänä Children of Bodomia. Pari vuotta sitten perustetun, melodista deathia rupisevan junnuryhmän keskiössä on kitaristi Tuomas Yli-Jaskari, jonka taidekäsitys pohjaa häpeilemättä Alexi Laihon elämäntyöhön.
Tracedawnin omaa nimeä kantava esikoisalbumin tuotannosta vastaa muun muassa Ari Koivusta paimentanut Nino Laurenne. Bodomin hovimiksaaja Mikko Karmila vastaa äänipalikoiden järjestelystä.
Levy soi mallikkaasti joka suhteessa: ajoittain se soi jopa yhtä hyökkäävästi kuin Bodomien esikoinen Something Wicked vuodelta 1997. Vihaisimmillaankin Tracedawn-yhtye on silti yhtä kiivas kuin moderni Sonata Arctica. Siinä missä ikätoveri Sturm und Drang on poikamaisessa kömpelyydessään paikoin jopa sympaattinen, Tracedawn pyyhkii vaasanpojilla lattiaa heti ensimmäisten äänten puskiessa kaiuttimista. Tracedawnin ainoa linkki lapsekkaaseen ilmaisuun on laulaja Antti Lappalaisen puhtaiden osuuksien kuoropoikamaisuus.
Jos joku on huolissaan suomalaisen metallin tulevaisuudesta, kehotan tarkistamaan huolella Tracedawnin. Oma ääni voi löytyä jo seuraavalla albumilla.