”Lady Gaga leimaa itseään niin vahvasti popmusiikin tulevaisuudeksi ja Artpopia genren seuraavan luvun kirjoittajaksi, ettei lopputulos voi olla kuin pettymys. Britney Spears taas on pudonnut relevanssivaunuista täysin”, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan.
Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Inez & Vinoodh (Lady Gaga)
Lady Gaga: Artpop
Interscope
Britney Spears: Britney Jean
RCA
Harmaus vastaan kaikki maailman värit.
Lady Gaga leimaa itseään niin vahvasti popmusiikin tulevaisuudeksi ja Artpopia genren seuraavan luvun kirjoittajaksi, ettei lopputulos voi olla kuin pettymys. Britney Spears taas on pudonnut relevanssivaunuista täysin: entinen lapsitähti keikkailee seuraavat kaksi vuotta Las Vegasissa ja julkaisee keskinkertaista diskohumppaa vain, koska settilista kaipaa parin vuoden välein piristystä.
Britney Jean tarjoaa sitä laihasti.
Gagan ja Britneyn profiilit ovat kiehtovalla tavalla erilaiset. Siinä missä Gaga korostaa itseään ja omaa subjektiuttaan joka käänteessä, on Britney aina ollut enemmän objekti: hahmo, jota tuottajat voivat istuttaa omiin biisiaihioihinsa. Gagan kohdalla mietitään, mitä hän seuraavaksi keksii, Britneyn kohdalla sitä, mitä hänelle seuraavaksi keksitään.
Silloinkin, kun Britney “voimauttaa” itseään, kuten Blackoutin (2007) huikeassa Piece of Messä, on hän ennen kaikkea uhri. Häneltä tuntuu puuttuvan subjektiviteetti täysin. Lapsitähteys ja 1990-luvun eri tavalla rankka, tiukempaan muottiin pakottanut popmaailma vaikuttavat tähän, ja ehkä päämäärätkin ovat olleet erilaiset.
Persoonallisuutta ei ole tarvittu aikana, jolloin simppeli seksi vielä myi. Nyt sitä kaipaisi kipeästi, sillä Britney Jean on masentavuuteen asti tylsä ja hengetön sarjatuote.
Gaga taas väittää olevansa sankari, erilaisuuden messias ja ikoni, joka vaihtaa seksikkyyden seksuaalisuuteen. Hän on vähissä vaatteissa, mutta ei hyväksikäytettävänä. Hän on uuden ajan tähti ja tyyli-ikoni, artisti, joka kietoo ympärilleen antiikin jumalia, kanonisoituja kuvataiteilijoita ja lopulta koko kosmoksen. Lopputulos ei voi mitenkään olla osiensa summa, mutta se pakottaa aina kääntämään seuraavan sivun.
Ja vaikka Gagan tapa kääntää objektivoitu naisruumis manifestinsa välineeksi on vähintäänkin kyseenalainen, kantaa performanssi ylipitkää ja epätasaista Artpopia niin pitkälle, että seuraavaa lukua kannattaa vielä odottaa. Britneytä sen sijaan tuskin pelastaa enää mikään. Hän oli parhaimmillaan silloin, kun lööpit pitivät ailahtelevaa julkkista otsikoissa, sillä riepottelusta saatiin virtaa paluulevyille Blackout (2007) ja Circus (2008).
Jos levyjä täytyy verrata, Gaga pesee kilpakumppaninsa selkeästi. Kymmenen kappaleen kokonaisuutena Artpop olisi vuoden popjulkaisu, niin vahvoja ovat sen helmet Do What U Want, G.U.Y. ja Dope. Britney Jeanillä on vain kymmenen biisiä, mutta niistä edes keskinkertaisuuteen yltävät ainoastaan Diplon tuottama Passenger ja käytössä kuluva Work B**ch.
Arvio on julkaistu Rumbassa 12/13.