”Yön synkkiä ajatuksia aikuisuudesta”: Suede palasi loisteliaalla tavalla – arviossa veteraanien uutukainen

26.01.2016

”Sueden levyn voikin nähdä eräänlaisena vertaistukena, aikuisten ihmisten tekemänä levynä toisille aikuisille”, pohtii Virve Nyyssönen arviossaan.

Suede
Night Thoughts
Warner
Arvosana: 8,5/10

suede90-luvulla Suede jäi ehkä hieman muiden aikakauden brittibändien glorian varjoon. Mutta missä Oasis, Pulp ja The Verve ovat nyt? Niinpä. Vain Suede on jäljellä. Vastoin kaikkia odotuksia se jatkaa yhä edelleen uuden musiikin tekemistä, eikä vain toista vanhoja hittejään vuosikymmenien takaa. Suede on kuin sinnikäs maratoonari jonka kunnianhimoinen maali siintää jossain kaukaisuudessa, ei halvoissa pikavoitoissa.

Vaikka Suede on varmasti kärsinyt oman osansa dekadenttisen musiikkimaailman kolhuista, ei lähes vuosikymmenen hiljaisuus olisi voinut enää komeammin katketa. Vuoden 2013 erinomaisen (lue: täydellisen) paluulevyn Bloodsportsin jäljiltä monien mieliä onkin kaihertanut vain yksi kysymys: Vieläkö Suedelta löytyy paukkuja lunastaa ne odotukset jotka comeback-levy bändin ylle loi? Olisi kuitenkin täysin turhaa, ja ennen kaikkea epäreilua, verrata Night Thoughtsia Bloodsportsiin. Se, että bändi tekee loistavan levyn, ei saisi kääntyä sitä vastaan. Ei myöskään sattuma, tai yksi ihminen.

Olkoonkin nimeltään David Bowie.

Sueden ja David Bowien kohtalot kietoutuvat yhteen mielenkiintoisella, suorastaan kohtalonomaisella tavalla. Bowien paluulevy The Next Day anasti huomiota Sueden vastaavalta – ja nyt, Night Thoughtsin julkaisemisen aikaan, maailma on sekaisin Blackstarista ja surusta jonka Bowien kuolema on aiheuttanut.

Toisaalta, siinä missä Bowie on kenties anastanut huomiota Sueden tekemisiltä, on bändi muiden lailla napannut koko joukon suoria vaikutteita mr. Bowielta. Olisiko Suedea edes olemassa ilman Bowieta?

Sueden nokkamies Brett Anderson on suhteellisen tuore isä. Hän itse on luonnehtinut Night Thoughts -albumin kertovan siitä, millaisia ajatuksia vanhemmuus ja vanheneminen ovat mukanaan tuoneet. Albumin nimeä mukaillen Andersson laulaa niistä asioista jotka valvottavat neljäkymmentäplus -ihmisiä öisin. Siitä, kuinka rankkaa on kohdata oma riittämättömyytensä ja pelätä samalla rakkaiden ihmisten, erityisesti omien lastensa menettämistä. Sueden levyn voikin nähdä eräänlaisena vertaistukena, aikuisten ihmisten tekemänä levynä toisille aikuisille.

Näiden aikuisten hedonistisen nuoruuden rajattomat mahdollisuudet loputtomine, elämänjanoisine juhlineen ovat vaihtuneet repaleisiin ihmissuhteisiin (I Don´t know How To Reach You, I Can´t Give Her What She Needs) sekä vanhemman sielua jäytäviin pelkotiloihin siitä, etteivät hänen taitonsa ja neuvonsa riitä pitämään omaa lasta turvassa. “When the wolf is at your door / Your child’s against your breast”.

Night Thoughts on läpikotaisin suedemaista teatraalisuutta ja tummanpuhuvaa, romanttis-melodramaattista tunnelmaa tirisevä levy. Kappaleiden nimet viitoittavat matkaa ehkä vähän liiankin ennalta-arvattavasti. When You Are Young aloittaa levyn mahtipontisella jousiorkesterin pauhulla ja When You Were Young saattelee levyn höyheniä pöllyävään loppuun – kuin todetakseen ettei jäljellä ole enää kuin yksi tie, aikuisuuteen.

Kasvusta, kehityksestä ja aikuistumisesta maalataan ehkä vähän turhankin synkkämielistä kuvaa. Aikuisenakin voi joskus olla kivaa, kuulemma.

Virve Nyyssönen

Lisää luettavaa