Haastattelussa Tero-Petri: ”Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä”

Perjantaina 29.3. Helsingin LeBonkissa esiintyvä Tero-Petri vastasi sähköpostitse muutamaan kysymykseen uudesta albumistaan ja elämästä ylipäätään. Otso Karhu haastattelee.

Teksti: Otso Karhu, kuva: Tomi Palsa

Tero-Petri Suovanen tekee sanoituksia henkisestä etsinnästä, nostaa hattua musiikkimaailman hörhöille ja näkee artistinimensä kuin kahtena päällekkäisenä hampurilaispihvinä ilman juustoa. Työelämän karheutta ja ihmismielen moninaisuutta kuvaava uusi albumi Korvaamattomat julkaistiin 8. maaliskuuta. Artisti kertoi Rumballe muutamia asioita musiikistaan, itsestään ja elämän kaaoksesta.

Haastattelun alta voit katsoa Antti Ala-Könnin dokumentin Korvaamattomat-albumin teosta.

Julkaisit 8.3. kolmannen albumisi Korvaamattomat. Mitä sinulle on korvaamatonta, Tero-Petri?

“Eiköhän kaikki, mitä rahalla ei voi ostaa, ole korvaamatonta? Jokainen menetetty hetkikin on korvaamaton ja muuttuu sillä tavoin arvokkaaksi. Itselleni tämä aihe tuli tärkeäksi, kun työkaveri lohdutti yhden ihmisen läksiäisissä, että hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä. Itse ajattelen niin, että toki työssä toisen voi korvata joku muu, mutta kotona joku ihminen oikeasti on korvaamaton. Korvaamattoman arvoa ei siis voi mitata mitenkään. Ihan kaikkea ei voi ostaa.”

Mistä ammennat aiheet lyriikkaasi?

“No tällä kertaa tein sellaisen kehystarinan, jotta olisin johdonmukaisempi. Minua kiinnosti, miten työelämässä olevat ja sen ulkopuolelle jäävät ihmiset pärjäävät. Se ei ole minulle vieras asia työssäni. Kun vähän katsoo ympärilleen, uusia laulujen aiheita löytyy koko ajan. Juuri eilen keksin seuraavalle biisimateriaalille hyvän punaisen langan, jota myötä aion edetä. Minulla on mielessäni kysymys, jonka haluan selvittää itselleni. Henkisen etsinnän oheistuotteena syntyy siis myös sanoituksia.”

Viimeisimmästä albumistasi Uudessa Perheessä on kulunut lähes kolme vuotta. Mitä näiden vuosien aikana on musiikissasi tapahtunut?

“Nykyään tulee kuunneltua aika vähän sellaista perinteistä kitararockia. Enemmän kiinnostavat hyvät bassolinjat ja groovet Grace Jonesin tapaan. Sitten myös Panda Bearin ja Grizzly Bearin lauluun, avoimiin virityksiin ja soundeihin perustuvat jutut ovat olleet minulle esikuvina. Minulla oli tavoitteena päästä töksähtelevistä sanoista ja konsonanteista eroon. Ihan kokonaan en ole muuttunut, mutta kyllä uusi levy on soljuvin, soivin ja ilmavin kokonaisuus mitä olemme bändi kanssa saaneet aikaiseksi. Suurin kiitos kuuluu Korvaamattomat -bändille, johon kuuluvat Jakke Aho (basso), Mikke Helenius (koskettimet), uusi kitaristimme Thomas Lilley (kitara) ja Mika Moilanen (rummut).”

Jos saisit tuottaa uudelleen jonkun entisen yhtyeesi Limonadi Elohopean levyn, mitä tekisit toisin?

“Huhheijakkaa, kauhea kysymys. Tällainen spekulaatio johtaa vain turhaan umpikujaan. Varmaan viettäisin kaksi vuotta enemmän bändin kanssa treeniksellä, laulaisin biisit tarkemmin, tekisin kaiken enemmän samalla tavalla kuin juuri nyt teen. Olisin vaativampi yhtyeeltä, tekisin kannet skarpimmin. Kiukuttelisin levy-yhtiölle, että saisin sopivimman tuottajan levylle. Relaisin enemmän. Mutta mitä väliä tällä ajatuksella on, koska Limonadi Elohopean aikana tekemien valintojen takia saan jatkaa. On vaikea sanoa onko virheitä olemassakaan, on vain kohtalokkaita tai omaperäisiä valintoja. Niistä oppii. Teimme paljon hyviä asioita.”

Uuden albumisi kannessa piirretyt ukkelit päästävät ilmapalloja taivaisiin. Onko tämä merkki vapautumisesta, vai mistä on kyse?

“Siinä on monta vaihtoehtoa. Kyseessä voi olla taakka, josta päästetään irti. Ehkä kuvassa on ilmapalloja, josta on iloa väliaikaisesti. Ehkä kannen tyypit päästävät irti ilmapalloista, sillä palloja ei saa ottaa bussiin sisälle. Kunnioittavatko he sääntöjä liikaa vai saavatko he sen mistä luopuvat?”

Olet sanonut radiohaastattelussa, että elämä on kaaosta. Miten kaaos näkyy musiikissasi ja elämässäsi?

“Uudella levyllä on Alkaa taas vuodesta se aika –niminen biisi. Se kuvailee sellaista kaaosta ja vuoristorataa, joka on iso osa elämääni. Pyrin musiikilla kokoamaan itseäni ja pääsemään rauhaan ja selkeyteen elämässä. Bändin jäsenille se on tietty vaativaa, että mulla on avaimet häviksissä ja pelit sekaisin koko ajan, mutta se kuuluu luovuuteen. Se kaaos on sellaista elämänvoimaa. Se näkyy ja kuuluu keikoillakin.“

Mihin suomalainen rockmusiikki on menossa, ja mihin toivoisit sen olevan menossa?

“Kun aloittelin musiikkihommia, oli olemassa jotain tiettyjä suomalaisia rockgenrejä, oli tällaistä punkin sukuista katurockia, manserockia ja sitten runopoppia. Nämä aika löyhiä karsinoita. Nykyään koko kenttä on rankasti pirstaloitunut, joten eri genret ovat aika tiukkoja. Eri keikoilla käy eri ihmiset usein. Eri baareissa käy erityyppisiä ihmisiä. Toki tämmönen hiphop ja elektromusa on kivasti poispääsyä semmoisesta äijärockista, missä ollaan nahkatakit päällä.”

”Suomalainen rockmusiikki on hiukan varovaista ja riskejä välttävää. Onneksi on kaikenlaisia kunnon hörhöjä, kuten Ville Leinonen, jonka teatterimaisen keikan näkeminen viime vuoden Ilmiö-festivaaleilla toi uskoa alaan. Vielä on sijaa yllättävyydelle ja vaarallisuudellekin.”

Nykyään on muotia käyttää pelkkää etunimeä artistinimenä. Onko Tero-Petri mielestäsi muodin mukainen? Miten ihmiset ovat suhtautuneet suoraviivaiseen artistinimeesi?

“Jätin selkeyden vuoksi sukunimen pois taiteilijanimestä, sillä ei ole toista Tero-Petriä. Enemmän kuin Matista, Ristosta tai Juhanista makua nimeen on haettu Katri-Helenan suunnalta. Ärrät ja teet siinä tietty paukkuu, mutta englanniksi lausuttuna Tero-Petri on onomatopoeettisesti vähän niin kuin ’therapy’, joten enemmän nimessä on sisältöä kuin muotia.”

”Olen kyllä kuullut, että Tero-Petri on kaksi toisiinsa kuulumatonta vahvaa etunimeä yhdessä, vähän niin kuin kaksi päänimeä, kumpikaan ei ole määre. Kumpikaan ei ole alisteinen toiselle, ei Tero eikä Petri. Ei tiedä, kumpi on top ja kumpi bottom. Juha-Matissakin Juha on Matin määrittelyosio, eikö? Tero-Petri on vähän niin kuin kaksi hampurilaispihviä päällekkäin, ei juustoa ollenkaan.”