Black Lizard kertoo, kuinka pahamaineinen Anton Newcombe hurmataan

06.04.2013

Helsinkiläinen Black Lizard on tehnyt psykedeelisellä kitaramelullaan vaikutuksen moneen. Yksi heistä on The Brian Jonestown Massacren Anton Newcombe, joka kutsui bändin Berliiniin. Toinen on Spacemen 3:n Peter Kember, joka halusi masteroida yhtyeen debyyttialbumin.

Teksti Marko Ylitalo, kuva: Ina Mikkola

Näin teet vaikutuksen Anton Newcombeen, The Brian Jonestown Massacren eksentriseen keulakuvaan: mikitä sitar. Tällä tavalla toimivat helsinkiläisen Black Lizard -yhtyeen muusikot, kun he olivat alkuvuonna nauhoittamassa debyyttiään Newcomben studiolla Berliinissä.
Kerta oli ensimmäinen, mutta harvinaisen kivuton.

”Anton tuli hiton innoissaan kehumaan meidän sitarisoundia”, Paltsa-Kai Salama kertoo.

On toinenkin tapa tehdä vaikutus: soittaa hyvä keikka. Myös siinä Black Lizard onnistui, mutta keikkailusta bändillä onkin monikymmenkertaisesti enemmän kokemusta kuin intialaisen kielisoittimen virittämisestä.

Ensimmäinen esiintyminen nähtiin Psychotropic Caravan -tapahtumassa toissavuoden helmikuussa.

”Treeninauhan perusteella yhtye kuulosti lupaavalta, ja pyrimme esittelemään alan uusia bändejä ennen kuin muut heräävät niihin”, perustelee klubin järjestäjä Jukka Hätinen.

Erityisen tärkeä ilta oli juhannuksen jälkeinen maanantai viime kesänä. Silloin Black Lizard esiintyi Brian Jonestown Massacren lämmittelijänä Tavastialla, mikä poiki äänityskutsun Berliiniin.

”Black Lizard on tyylikäs ja suhteellisen omalaatuinen bändi. Lähestymistapa psykerockiin on erilainen kuin vaikkapa Jussi Lehtisalolla tai Joensuu 1685:llä”, vertailee Fullsteamin promoottori Artemi Remes.

Juuri hän järjesti Black Lizardin samalle klubille Brian Jonestown Massacren kanssa ja on sittemmin buukannut yhtyeen lämmittelemään lavoja The Menin ja The Raveonettesin Suomen-keikoilla.

Black Lizard perustettiin vuonna 2008, mutta nykyinen kokoonpano vakiintui vasta viime vuoden alussa. Sitä ennen yhtyeessä oli viisi sanaa ja kaksi muusikkoa enemmän. Kun neljä soittajaa lähti ja kaksi tuli tilalle, lyheni Black Lizard and the Liquid Plastic Castles -nimi ytimekkäämpään muotoonsa.

Salama (26) ja Joni Seppänen (27) ovat alkuperäisjäsenet ja pääbiisinkirjoittajat, mutta sovittamiseen osallistuvat myös Lauri Lyytinen (24) ja Onni Nieminen (22).

”Ensimmäistä kertaa meillä on sellainen bändi, jossa kaikki antavat oman panoksensa oikealla tavalla. Ei ole liian monta kokkia keittämässä, mutta kaikki ovat täysillä mukana”, Salama sanoo.

Aiemmin Black Lizard on julkaissut kaksi ep:tä, joista jälkimmäiseltä päätyi muutama kappale uusina äänityksinä huhtikuussa ilmestyvälle debyyttialbumille. Newcombe soittaa levyn Boundaries-biisillä, mutta hänen panoksensa kuuluu ennen kaikkea kokonaisuuden eheydessä.

”Biisit eivät yksinkertaisesti kuulostaisi samalta, jos olisimme äänittäneet ne täällä”, Lyytinen konkretisoi Berliinissä vietetyn pitkän viikonlopun saavutuksia.

Muusikot kuvailevat häntä erikoislaatuiseksi henkilöksi, jolla on omat toimintatapansa.

”Vaikka Anton teki tosi paljon tuotannollista työtä, ei hän ehkä ole sellainen kaveri, jota voisi sanoa tuottajaksi – pikemminkin mentoriksi. Newcombe kuunteli, ideoi, kannusti, neuvoi ja aina kun kuuli hyvän soundin, tuli innoissaan mukaan säätämään.”

”Toisaalta emme ole koskaan työskennelleet ulkopuolisen tuottajan kanssa, joten emme edes tiedä, mitä tuottaminen tarkoittaa”, Salama kertoo.

Albumin tiedoissa lukeekin vain, että levy on tehty Newcomben avustamana.

Lisäksi niissä mainitaan, että masteroinnista vastaa Sonic Boom, joka tarkoittaa brittiläistä Peter Kemberiä. Spectrum-projektinsa lisäksi hänet muistetaan ennen kaikkea 1980-luvulla tajuntaa laajentaneesta Spacemen 3 -kokoonpanosta, jonka toinen johtohahmo oli Spiritualizedin sittemmin perustanut Jason Pierce.

Ensin mainittu yhtye kuuluu jälkimmäistä selvemmin Black Lizardin materiaalissa, kuten myös Black Rebel Motorcycle Club, The Jesus and Mary Chain ja tietenkin The Brian Jonestown Massacre.

Muusikot ovat myös paljastaneet pyörittäneensä levysoittimissaan erityisen paljon The Doorsin, Pink Floydin ja Black Sabbathin klassikkoteoksia.

He korostavat, ettei Black Lizardin kappaleissa esiinny avaruusaiheista tematiikkaa, joka usein liitetään psykedelia-genreen. ”Psykedelia ei ole vain sitä, että joku hippi soittaa progea”, Nieminen sanoo.

Salaman mielestä transsiin vaivuttamisen avainsanoja ovat toisto ja jankkaaminen, eivät suinkaan utuisuus ja maalailevuus.

”Suomessa psykedeliaa pidetään retrohippeilynä, vaikka ympäri Eurooppaa löytyy lukuisia uutta psykedeliaa soittavia bändejä. Niidenkin vaikutteet tulevat 1960–70-luvuilta, mutta kyse ei ole vanhantyylisestä vintagerockista.”

”Psykedelia on tajunnan musiikkia, vähän niin kuin punk. Se on alkuvoimaista ja pohjautuu perusasioihin, mutta vahvasti myös tunteeseen.”

Esimerkkinä punkin ja psykedelian liitosta Salama mainitsee Iggy Popin The Stoogesin, jonka alkuperäinen nimi oli Psychedelic Stooges. Lyytinen puolestaan nostaa esille Roky Ericksonin garage-raakalaiset The 13th Floor Elevatorsin.

Edellä mainittujen lisäksi Black Lizard -leirissä arvostetaan Riden, Slowdiven ja My Bloody Valentinen kaltaisia brittibändejä eikä omassakaan materiaalissa arkailla polkea säriseviä efektipedaaleja.

”Tykkäämme tosi paljon melusta ja sen kaltaisesta äänivallista, joka kuuluu shoegazingiin”, Salama sanoo, johon Seppänen lisää:

”Mutta emme kuulosta lainkaan samalta.”

Debyyttialbumin julkaisee Nick Trianin pyörittämä Soliti. Merkille levyttävät suomalaisen shoegazingin ja brittipopin kärkinimet, kuten The New Tigers, Cats on Fire, Big Wave Riders ja Black Twig. Black Lizard erottuu linjakkaasta joukosta, vaikkakaan ei yhtä paljon kuin muita elektronisemmat Paperfangs ja Delay Trees.

”Black Lizardin moderni versio klassisesta soundista kuulostaa vaaralliselta ja jännittävältä. Se, että Anton Newcomben ja Sonic Boomin kaltaiset tyypit halusivat työskennellä bändin kanssa, puhuu jo puolestaan”, Triani kehuu kiinnitystään.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 3/13.

Lisää luettavaa