Kari Peitsamo ei sammaloidu: Siuron rock-ikoni julkaisi juuri 49. albuminsa. Peitsamon uudella Road Hogs -orkesteri on suomirock-versio Hyvät, pahat ja rumat -elokuvasta.

Teksti: Hippo Taatila, kuva: Rocket Records

”Jos etsitään hyviä rockbändejä, ovat yleiset kriteerit, että bändin pitää olla nuori, nälkäinen, helvetin hyvännäköinen ja teknisesti taitava. Me emme täytä yhtäkään noista kriteereistä. Olemme loppuun palaneita, soittotaidottomia hörhöjä, joita jollain ihmeen tavalla kemiat vievät eteenpäin”, kiteyttää Kari Peitsamo Road Hogs -yhtyeensä perimmäisen olemuksen.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Peitsamon (53), Jasse Salosen (42) ja Wallu Valpion (37) päätös hypätä samaan veneeseen on paitsi odottamaton myös omituisella tavalla looginen ratkaisu. Peitsamo – jota bändin muut jäsenet kutsuvat ”maestroksi” – on puskenut tinkimätöntä musiikkia omalla tyylillään pian 35 vuoden ajan. Hybrid Childrenissä vaikuttava Salonen ja muun muassa The Duplo! -yhtyeeseen kuulunut Valpio kuuluvat kotimaan rock-skenen näkyvimpiin hahmoihin.

Road Hogs -trion esikoislevy ja samalla Peitsamon 49. albumi In Memory of Rigger Dan sisältää 18 biisin verran anteeksipyytelemätöntä, rehellistä rock-musiikkia. Rehellisiä ovat miehetkin, sillä kolmikko ei kiertele puhuessaan pyrkimyksistään: tavoitteena on soittaa isolle yleisölle, pitää hauskaa ja saada pankkitili täyteen.

”Tämän päivän rockissa on ihan liikaa parametreja ja standardeja, mitkä pitäisi täyttää. Minusta enemmän rock and rollia on se, että luopuu niistä kaikista. Tässä bändissä ikä, lahjattomuus ja psyykkiset ongelmat puhkeavat kukkaan, mutta halu menestyä on hyvä. Vaikka kaikki muut olosuhteet ovat meitä vastaan, tämä vie meitä eteenpäin”, Peitsamo messuaa.

”Me olemme stadionbändi, ja siksi meillä on stadionbändin eleet ja tarvitsemme stadionbändin liksan. Rigger Danin ekassa biisissä The Devil Raped Jimi Hendrix Around the Clock lauletaan, että ’want more money, want more fame’. Siinä ei ole mitään hävettävää, kun on tahkonnut vuosikymmeniä muutakin kuin tahkoa, että tahtoo saada vähän rahaa. Mitä julkisuuteen tulee, lopullinen menestyksen mitta on se kun saa haastattelun Rumbaan.”

”Ja jos me ei olla kannessa, niin (päätoimittaja) Viljami Puustinen saa turpaansa”, huutaa Salonen väliin.

Valokeilaan tottuneet Salonen ja Valpio pysyttelevät kiltisti taka-alalla Peitsamon puhuessa. Ajetut kilometrit painavat bändin sisäisessä hierarkiassa, mutta yhteinen sävelkin löytyy.

”Mun pohja on punkissa ja Jassen taustalla on Hybrid Children. Se on pohja, jolta me yritämme löytää yhteisen vision ja tuoda Maestron viestiä esille”, valaisee Valpio.

”Sen sijaan, että olisimme alkaneet jäljitellä Twist Twist Eerikinharjua tai Jukka Kuoppamäkeä, lähdimme omille vaarallisille teillemme. Siksi olemme vitun vaarallinen bändi.”

Road Hogsissa ensimmäistä kertaa bassoon julkisesti tarttunut Salonen alleviivaa myös henkilökemioiden merkitystä.

”Yleensä kaikessa bänditoiminnassa on järkyttävän tärkeää, miten äijät tuntevat toisensa ja ovatko ne ikinä soittaneet yhdessä. Meistä huokuu se, että olemme soittaneet yhdessä tosi vähän aikaa, mutta positiivisella tavalla. Meissä on vaaraa ja avantgardea, eikä meillä ole esimerkiksi keikalla ikinä minkäänlaista biisilistaa.”

Kolmikon mukaan bändin ydin on energisessä keikkailussa. Kun Kari Peitsamo Road Hogs esiintyy, vastuu tulkintojen tekemisestä jää katsojalle.

”Sanoisin, että meidän keikkarundista on tulossa sellainen Magical Mystery Tour, ettei kukaan voi tietää mitä tapahtuu”, Peitsamo ennustaa.

”Joo. Suomalaisessa musiikkikulttuurissa on ollut pitkään se vikana, että jos mennään keikalle, niin jäädään siihen Tavastian baaritiskille eikä kuunnella musiikkia. Meidän keikalla ei ole sitä ongelmaa, vaan kaikki tuijottavat monttu auki meidän esitystämme ja miettivät, että vittu miten hyvä setti”, Valpio täydentää.

”Niin ja meidän keikoilla ei ikinä tiedä, mitä tapahtuu”, jatkaa Salonen.

”Jos bändi hajoaa lavalla kesken setin, Valpio näyttää munaansa tai meitsin housut repeää spagaatin jälkeen, it’s part of the show. Ei me jäädä kuuntelemaan, ovatko bassosoundit kohdallaan, vaan vedetään loppuun asti täysillä.”

Kari Peitsamo Road Hogs suunnittelee rockväen pään menoksi jo kovaa vauhtia kahta seuraavaa levyään. Riippumatta siitä, vetääkö bändi yleisöä Ratinan stadionille vai jääkö kolmikon kohtaloksi hörppiä lämminnyttä jaloviinaa Evijärven Nuorisoseurantalon backstagella, orkesterin legenda on vasta alussa.

”Ideana on tehdä trilogia ja trilogian teema on selvittää, miten tämä bändi on syntynyt, miten se kehittyy ja mihin se trilogian lopussa päätyy. Olemme kuten Eli Wallach, Lee van Cleef ja Clint Eastwood Hyvät, pahat ja rumat -leffassa: kolme ihmistä, jotka ovat täysin erilaisia eivätkä haluaisi olla missään tekemisissä toistensa kansa, mutta jotka tarvitsevat toisiaan yhteisen päämäärän vuoksi”, Peitsamo päättää.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 8/11