Kotimainen indie-trio Regina nousee tänään Tampereen Klubin lavalle Monsters Of Pop -festareilla. Illan keikan evästykseksi Rumba tarjoaa luettavaksi mittavan haastattelun. Olkaatte hyvät!
Teksti: Oskari Onninen , kuvat: Osma Harvilahti
Reginan voittokulku 2000-luvulla on ollut nautittavaa seurattavaa. Oikeastaan bändin onnistumiskierre näyttää ulospäin täysin säröttömältä. Kolme albumia, joista jokainen on ollut edeltäjänsä paremmaksi päivitetty versio, ovat nostaneet bändin Suomen kiistattomaan indiekermaan. Olkoonkin, että bändin levy-yhtiö Johanna Kustannus on tätä nykyä osa Universal Musicia.
Regina myy Tavastian täyteen. Flow’ssa bändin keikalle isoon telttaan tulee useampi klubillinen ihmisiä. Kriitikot hurraavat lähestulkoon yhtyeen jokaiselle liikkeelle.
Mutta missä kohtaa tulee lasikatto vastaan? Mitä pidemmälle Reginan tyyppinen bändi ei voi Suomessa päästä – kammottavaa ilmaisua käyttääkseni – myymättä itseään? Mitä juuri neljännen levynsä julkaissut bändi voi enää saavuttaa?
”Varmaan sen, että tämä kestäisi. Raamit ovat nämä. Seuraava leveli on oikeasti iso, mikä menee oikeasti aika hassuksi, kun silloin pitäisi kiertää kaikenlaisia Rauman pitsiviikkoja”, sanoo bändin laulaja Iisa Pykäri aviomiehensä ja bändin biisintekijän Mikko Pykärin työhuoneen soitinarmadan keskellä.
Mikko puolestaan sanoutuu irti tavoitteista. Hän pitää rockbändikliseenä, että aina pitäisi tavoitella suurempaa ja myydä enemmän.
”Ollaan oltu hyvän kokoisia ekasta levystä asti ja kasvettu koko ajan vähän. Se riittää meille ihan hyvin. Ainut, että jos suosio alkaa laskea, niin se voi vaikuttaa omiin fiiliksiin ja motivaatioon.”
Bändin kolmas jäsen Mikko Rissanen nyökyttelee huoneen toisella puolella.
”Olemme tiedostaneet, että olemme jo lähellä suosion maksimipistettä. Toisaalta ei 1990-luvullakaan varmaan ajateltu, että jostain CMX:stä tulee sellainen koko kansan bändi, mitä se nyt on. Tai 22-pistepirkosta tai Kauko Röyhkästä, jotka tosin saattaa mieltää paljon isommiksi kuin ne oikeastaan ovat”, Mikko Pykäri sanoo.
Iisakin korostaa, että Suomesta löytää radiosoittolistoilta yllättävän paljon sinne lähtökohtaisesti kuulumatonta materiaalia.
”Niin tasapaksulta ja ankealta kuin Suomen isot meiningit kuulostavat, kyllä sieltä löytää paljon musiikkia, joka ei ole varman päälle tuotteistettua”, Iisa tuumaa.
Reginan ympärillä on ollut alusta asti indie-suosikin leima. Kolmikko on profiloitunut selkeästi tyyli- ja musiikkitietoisten kaupunkilaisten lemmikiksi.
Bändin jäsenet kuvailevat stereotyyppistä Regina-fania samankaltaiseksi kuin he itse ovat: pop-kulttuurista kiinnostuneeksi, akateemiseksi, ei liian nuoreksi eikä vanhaksi kaupunkilaiseksi, joka ostaa levynsä jostain muualta kuin Prismasta tai Anttilasta. Jos enää edes ostaa.
”Stereotyyppistä Regina-fania voisi lähestyä siten, että mistä musiikista se tykkää ja mistä ei. Vastakohta voisi olla joku Yö tai Happoradio”, Mikko sanoo.
Kaupunkeihin keskittynyt yleisö näkyy myös siinä, että maakunnissa kiertämisestä huolimatta bändi ei ole esiintynyt liiemmin pikkukaupungeissa. Mikko kertoo, että keikkapaikkojen suhteen suoritetaan koko ajan enemmän ennakkokarsintaa.
”Pystyykö jossain pienessä kaupungissa tarjoamaan sitä, mitä ihmiset haluavat oikeasti kuulla. Jos siellä on kaksi ihmistä, jotka haluavat kuulla meidän omia kappaleitamme, niin sitten se on loppuporukalle pettymys. Se on ihan sama kuin Helsingissä, mutta pienemmällä skaalalla. Siksi me ei tehdä esimerkiksi hääkeikkoja”, Iisa sanoo.
Pienimpiä kaupunkeja, joissa Regina on soittanut, on Mikko Pykärin nuoruuden kotipaikka Salo. Hän nimeää esiintymisen Varsinais-Suomessa 52 kilometriä Turusta sijaitsevassa 55 000 asukkaan kaupungissa esiintymisen omaksi nostalgiatripikseen. Salon keikalla tapahtunut insidentti kärjistää eri kokoisten paikkojen musiikki-ilmapiirien eroja.
”Kun laitoin läppärin lavalle ennen keikkaa, joku huuteli, että käytkö sä Facebookissa?”
Osin kaupunkilaisbändileimasta johtuen Reginan mieltää edelleen malliesimerkiksi uudesta suomalaisesta musiikista. Tulokas-leima on harhaa, julkaistiinhan Reginan debyyttilevy Katso maisemaa jo vuonna 2005, ja bändin status on nykyisellään lähempänä suunnannäyttäjää ja veteraania kuin tulokasta.
Kun katsoo taaksepäin viime vuosia, voi helposti bongailla useitakin naiskeulakuvien tähdittämiä konepop-ryhmiä, joista toiset ovat parempia ja toiset käytännössä syntyneet unohdettuina.
”En väitä, että me oltaisiin keksitty tämmöinen juttu. Mutta se, että tämä on mennyt meillä läpi, on ihan varmasti avannut silmiä levy-yhtiöissä. Jotkut majorit ovat voineet hyvin pitää meitä esimerkkinä”, Iisa sanoo.
Mikko jatkaa naureskellen: ”Ovat miettineet, että tehdään me sama, mutta vähän paremmin. Pistetään JS16 tuottamaan ja Maki kirjoittamaan biisit.”
Iisa kertoo löytäneensä ajoittain majoreiden sivuilta selkeästi Reginan innottamia yhtyeitä, joita on koitettu synnyttää kulisseissa, mutta joista ei ole ikinä tullut mitään.
”Jotenkin sitä toivoo, että kaikki, mihin itse innoittaa, olisi jotenkin premium-laatua. En osaa sanoa sitä kauniisti, mutta kaikki tämän ymmärtävät. Se ei sais olla sellaista, että levy-yhtiön setä sanoo toimistossa, että ’tässähän on hyvää potentiaalia’”, Mikko sanoo ja jatkaa:
”Se on vähän eri asia, jos jotkut nuoret tyypit sanovat, että me ollaan Reginan innoittamana perustettu bändi, ja se on oikeasti hyvä. Sellainen tuntuu hyvältä, kun kartalla olevat ja laadukasta musaa tekevät tyypit kokevat saaneensa jotain meiltä.”
Tarkoittaako tämä, että joissain isoissa levy-yhtiöissä ei välttämättä oltaisi kartalla tai ymmärrettäisi maailmanmenosta?
”Kyllähän sen nyt kaikki tietää. Ei se ole mikään salaisuus, vaan enemmänkin hiljainen totuus. Olen tosi naiivi ja idealisti, mutta toivon, että musiikkijutut pyörisivät pelkän taiteellisen sisällön ympärillä. Ettei siinä olisi mitään sellaista makkaranmyyntiä, että mietittäisiin musiikkia tuotteena. Mä en tykkää siitä.”
Tässä kiteytyy koko Reginan ideologia, mikä toistuu bändin jäsenten puheissa lähes jokaisessa haastattelussa: musiikissa ja siinä, mikä myy, ei ole kyse oikeudenmukaisuudesta ja jokaiselle ansionsa mukaan jakamisesta. Sen tilanteen kanssa on vain opittava elämään ja tehtävä samalla omaa juttuaan niin hyvin kuin voi.
”Muhun ei tee henkilökohtaisesti vaikutusta, että joku sanoo myyneensä tosi paljon levyjä”, Mikko kritisoi musiikkimaailman nykyistä tavoiteilmapiiriä
Iisa ja Mikko kertovat, että Chisun debyyttilevyn jälkimainingeissa Reginalle oli tullut levy-yhtiötahoilta palautetta, että ”kyllä te vielä sen hitin teette” ja ”kyllä te pystytte samaan”.
”Joka kerta, kun kuulee jotain tällaista, niin minulla menee kaksi päivää siihen, että vähän vituttaa koko ajan, miksen sanonut niille jotain vastaan”, Mikko sanoo.
”Tekisi mieli sanoa, etten minä halua. Ei minua kiinnosta mikään tuollainen.”
Iisakin kummastelee samoja vertauksia, koska Chisun konepopin ja iskelmän fuusio on lopulta aivan eri maailmasta kuin Regina. Syyksi yhteen kuromiseen tuntuu riittävän elektronisuus ja naislaulaja.
”Jos se olisi musiikillisesti samaa, niin vielä ymmärtäisi. Mutta Chisu tekee ihan omaa juttuaan, eikä me haluta tehdä sitä samaa”, Iisa sanoo.
Kaiken taustalla pyörii ilmiselvästi Mikon edellä tyrmäämä rockbändiklisee suuremmaksi ja suuremmaksi kasvamisesta. Mikko kuitenkin myöntää, että ajatus Reginan isompaan läpimurtoon johtavasta hitistä on käynyt useinkin päässä.
”Kyllähän meidän jokainen biisi tuntuu siltä, että tämä on maailman hienoin biisi, kaikkien pitäisi kuulla se. Sitten vaan huomaa joka kerta, että ei siitä ennenkään ole mitään hittiä tullut”, Mikko Pykäri sanoo.
Vaikka mainstream-läpimurtoa ei ole tullut, Reginalla menee varsin hyvin myös taloudellisesti, sillä bändin vuonna 2009 julkaistu edellislevy Puutarhatrilogia on myynyt jo 5000 kappaletta. Se on nykymaailmassa todella paljon aikakautena, jolloin listasijoituksia saa kaksinumeroisilla myyntimäärillä. Etenkin kun tuloksen tekee bändi, joka myy suurimman osan levyistään erikoisliikkeistä Citymarketin sijaan.
”Levymyynti ei oo minkäänlainen tulonlähde, mutta kyllä se motivoi, että tästä on saanut omansa pois. Moni muu jää tosi pahasti tappiolle. Kaikki lähtee kuitenkin itse levyn tekemisestä. Jokaisen levyn jälkeen on tullut olo, että koska pääsisi tekemään seuraavaa”, Iisa sanoo.
–––
Regina-levyjen sarjan viimeisin osa saa toimittajat kyselemään, miksei bändi halua pysyä paikoillaan. Soita mulle on edeltäjäänsä nähden jopa minimalistinen levy – mihin bändi kertoo pyrkineensäkin. Sen unisesta estetiikasta on helppo bongailla Riden, Yo La Tengon ja Cocteau Twinsin kaltaisia 1990-luvun usvaiseen kitarapoppiin taipuvaisia bändejä. Tai yhtä hyvin verrokkeina voitaisiin puhua The Radio Dept.:istä ja The Pains of Being Pure at Heartista.
Kun neloslevyn ensisingle Jos et sä soita ilmestyi keväällä, se oli yhtä lailla kiinni vuoden 2011 kuin vuoden 1992 soundissa. Suoraviivaista, yksinkertaista ja vähäeleistä. Tunteen kaikuisa niskalenkki millilleen hiotusta tekniikasta.
”Nollakymmenluku oli todella konseptuaalista. Kaikilla oli hirvittävä innovoinnin tarve”, Mikko Pykäri sanoo, johon toinen Mikko jatkaa: ”Sen kikkailun vastaisku on mennä takaisin konstailemattomiin perusjuttuihin.”
Reginan kohdalla tämän kuulee siitä, että biisit ovat valmistuneet todella nopeasti ja niitä on nauhoitettu tunne edellä, sen enempää miettimättä.
Kieltämättä vuosimallin 2011 Regina-soundista saattoi syntyä kuva trendien peesailusta, mistä ei kuitenkaan ollut kyse. Ensi sysäyksensä albumin biisit olivat saaneet jo kesällä 2010, jolloin 1990-lukulainen kitarapop-buumi ei ollut vielä nykyisissä mittasuhteissa. Mikko kertoo järkyttyneensä huomatessaan trendin olevan syttymässä. Jenkki-alternativen uudelleenlämpeäminen tuntui biisintekovaiheessa todella kaukaiselta ajatukselta.
”Olen kuunnellut The Smashing Pumpkinsin Siamese Dreamia (1993) tosi paljon nyt parin vuoden ajan. Meidän levyä oli tehty puolet, kun huomasin, että muutkin ottavat sieltä juttuja. Tuli kiire ja hätä. Jos en ehdi ennen muita, niin meidät leimataan ikuisiksi ajoiksi ’siksi toiseksi Siamese Dreamin uudelleenlämmittelijäksi’, joka teki saman heti sen ekan lämmittelijän jälkeen”, Mikko sanoo ja nauraa.
Vaikka 1990-luvun shoegaze-estetiikka on albumilla läsnä kansia myöten, kolmekymppisten nostalgiasta ja haikailusta menneen nuoruuden perään Regina sanoutuu irti. Mikko Pykäri puhuu välitilinpäätöksestä ja kolmekymppisen tavasta pohtia nuoruutta.
”Emme halunneet tehdä teknisesti mitään vintagea tai retroa. Henkisellä puolellakin otimme nykypäivästä näköalan nuoruuteen, eikä silleen, että olisimme virittäytyneet jonkinlaisiin aikakonetunnelmiin”, Iisa sanoo.
”Sitä paitsi nuoruus näyttäytyy tästä perspektiivistä paljon parempana, kuin aikakoneella mentynä”
”Jos olisi ollut autenttisempi, olisi ollut enemmän Panteraa mukana”, Mikko naurahtaa.
Lue koko haastattelu Rumbasta 12/11.