Susanne Salmi haastatteli suomalaisen elektronisen musiikin edelläkävijää elokuun Rumbaan.
Teksti: Susanne Salmi
Kun Jori Hulkkonen parikymmentä vuotta sitten aloitteli uraansa, kesätyörahat oli käytettävä laitehankintoihin. Nykyään kaikki on toisin: kuka tahansa voi ryhtyä musiikintekijäksi älypuhelimensa nappeja painelemalla. Sillä aikaa kun tuhannet innokkaat pyrkivät vimmaisesti pinnalle, elektronisen musiikin pioneeri kiertää maailmaa ja nautiskelee uuden sukupolven saavutuksista. Juuri nyt Hulkkosta työllistää hänen luotsaamansa Sin Cos Tan -yhtye, jonka kolmas albumi ilmestyi elokuun alussa.
Sin Cos Tan -yhtyeesi uusi albumi Blown Away on konseptilevy, joka kertoo railakkaan tarinan huumekuriiriksi ajautuvasta yhdysvaltalaismiehestä. Miten tällainen idea sai alkunsa?
”Meillä on ensimmäisestä levystä lähtien ollut ajatuksena tehdä teemalevy. Parin vuoden aikana on palloteltu hyvinkin erilaisia ideoita, mutta jossain vaiheessa todettiin, että tämä se on. Juhon (Paalosmaa) kanssa olemme molemmat katsoneet varsinkin 1980-luvulla tällaista tunnelmaa henkiviä leffoja ja tv-sarjoja. Levy on kuin Miami Vicen ja Breaking Badin risteytys.”
Miksi halusitte tehdä konseptilevyn?
”Tykkäämme molemmat albumiformaatista, koska se tarjoaa mahdollisuuksia pidempään kaareen. Aiemmillakin levyillämme on ollut jonkinlainen konsepti, mutta ne ovat olleet abstraktimpia ja liittyneet lähinnä levyn tunnelmaan. Nyt jokaiseen biisiin tulee lisäarvo, joka aukeaa vasta koko albumia kuunnellessa. Ehkä tämä on jonkinlainen vastaveto nykyiselle suuntaukselle, jossa keskitytään lähinnä sinkkuihin ja yksittäisiin biiseihin. Joillekin artisteille ja musiikkityyleille se sopii, mutta itse olen enemmän albumien ystävä. En tiedä, riittääkö mulle se kolme ja puoli minuuttia jotain lempibändiäni.”
Toisin kuin edellisille Sin Cos Tan -albumeille, Blown Awaylle mahtuu isoja kertosäkeitä. Mistä ne ovat saaneet innoituksensa?
”Iso kertsi oli yksi niistä teeseistä, joita hoimme albumia tehdessämme. Tuntuu, että tällä hetkellä kuuntelemastani popmusiikista ei löydy sellaista mahtipontisuutta ja isoja kertosäkeitä. Ne eivät välttämättä ole tällä hetkellä se juttu – siksi tuntui, että olisi hauska tehdä sellaisia. Isossa osassa tämän päivän listapopmusiikkia biisit on koottu monesta eri osasta, ja kertosäkeet saattavat kuulostaa päälle liimatuilta.”
Sinulla on valtavasti erilaisia rooleja musiikkimaailmassa: olet tuottaja, dj, remixaaja, muusikko ja ties mitä muuta. Mikä näistä rooleista on sinulle kaikkein tärkein?
”Ensisijaisesti pidän itseäni vain musiikkidiggarina. Tärkeintä on musiikin kuuntelu ja uuden musan löytäminen, jossain määrin myös levyjen keräily. Viimeksi mainitusta olen tosin koettanut päästä vähän irti, kaikkea ei tarvitse omistaa fyysisinä tallenteina. Kaikki on lähtöisin musiikkidiggailusta: lapsena minulla ei ollut minkäänlaisia ambitioita muusikkona, ja myöhemmin tajusin, että elektronista musiikkia voi tehdä ilman perinteistä koulutusta. Se tarjosi mahdollisuuden tehdä kaiken yksin, ilman kompromisseja.”
Miten elektronisen musiikin maailma on muuttunut sitten urasi alun?
”Silloin se vaati aivan eri tason paneutumista asiaan kuin nykyään. Kaikki kesätyörahat oli laitettava laitehankintoihin. Mutta sen jälkeen, kun 1990-luvun puolivälissä oli päässyt tietyn pisteen yli ja saanut tehtyä muutaman kansainvälisen julkaisun, asiat tapahtuivat verrattain helposti. Nykyään tilanne on päinvastainen: kynnys tehdä asioita on käytännössä olematon. Tietokoneella voi tehdä lähes mitä tahansa, ja taloudellinen sijoitus on pyöreä nolla. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että aidosti erottuminen on tosi hankalaa. Siinä mielessä olen todella tyytyväinen, että urani on alkanut jo parikymmentä vuotta sitten. Nyt breikkaaminen olisi huomattavasti vaikeampaa. Se vaatii hirveästi tuuria, kontakteja ja sitä, ettei kukaan kuseta sinua.”
Pinttyneen käsityksen mukaan olet ulkomailla suositumpi kuin Suomessa. Pitääkö se paikkansa?
”Jos verrataan kaikkia ulkomaita Suomeen, niin kyllä varmaankin. Varmaan olisi ollut fiksua muuttaa 1990-luvulla Pariisiin tai kymmenen vuotta sitten Berliiniin. Mutta on sanottava, että viimeisen parin vuoden aikana Suomeen on tullut uusi aalto. Varsinkin Helsingissä on tällä hetkellä tosi kiva käydä soittamassa: siellä on hyviä klubeja ja hyvä yleisö. Sinne on tullut seuraava sukupolvi, jota kiinnostaa kuulla, mitä vanhempi sukupolvi soittaa. Myös Turussa on tosi paljon hyviä bändejä ja keikkoja, ja täällä on uusi aktiivinen porukka musiikintekijöitä ja bilejärjestäjiä. Esimerkiksi TYEMYY:llä (Turun yliopiston elektronisen musiikin ystävien ystävät) on tosi tuore ote tähän kaikkeen.”
Milloin suuntaat ulkomaille seuraavan kerran?
”Kesällä pidin vapaata, mutta syksyllä lähdetään käymään Sin Cos Tanin kanssa Kiinassa. Itselläni on oma dj-kiertue Pohjois-Amerikassa, ja Intiassakin taitaa olla jotain. Tarkoitus on myös viettää viikko Montrealissa, jossa tehdään taas uutta musiikkia Tigan kanssa. Teemme tällä hetkellä Tigan tulevaa albumia, jonka uusi Bugatti-single ilmestyi tovi sitten. Se on menestynyt niin hyvin, että menestys saattaa vaikuttaa siihen, millainen albumista tulee.”
Tunnetko katkeruutta siitä, miten vaikeaa Suomessa on menestyä?
”En ainakaan urani tai oman itseni kannalta. Ehkä enemmän harmittaa se, että musiikin monimuotoisuus ei Suomessa ole se ykkösjuttu. Yleisradion ja isojen kaupallisten radioiden soittolistat ovat niin hemmetin tylsiä ja yksipuolisia. Ehkä sama juttu on muuallakin maailmassa, mutta Suomessa se jotenkin korostuu. Opin aikoinaan musiikista lähes kaiken nimenomaan radiosta. On tavallaan harmi, ettei radio sitä oikeastaan enää tarjoa. Esimerkiksi YleX on kaventanut systemaattisesti musiikin erikoisohjelmien tarjontaa. Se on sääli, koska Yle on Suomessa ainoa toimija, joka voi käyttää vaikka kaksi kuukautta yhden tunnin mittaisen erikoisohjelman tekemiseen.”
Pyörität Turussa Ydinpuutarha-kesäklubia jo kymmenettä vuotta. Miten jaksat pitää samaa konseptia pystyssä viikosta ja vuodesta toiseen?
”Varmaan samasta syystä, jonka takia jaksan ylipäätään työskennellä musiikkialalla. Musan kuuntelu ja uuden musan löytäminen on valtavan iso osa elämääni. Jos saisin kuunnella kymmenen kertaa yhden levyn tai kymmenen uutta levyä, valitsisin ilman muuta ne uudet levyt. Tämä voi kuulostaa vähän hassulta tuoretta Sin Cos Tan -levyä ajatellen, mutta en pidä nostalgiasta. Uusi musiikki ja uudet asiat kiehtovat minua, enkä halua jämähtää mihinkään tiettyyn aikakauteen.”
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 7/14.