Kasarirockin uusi aalto kasvaa kasvamistaan – konkarit haastavat Reckless Loven

11.10.2013

Ensiesittelyssä tänään: The Ragged Saintsin uusi biisi A Place Where I Belong. Tukat hulmuavat taas.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Petri Vilén

Perinteisten trendioppien mukaan kullakin vuosikymmenellä pitäisi olla meneillään 20 vuoden takaisten ilmiöiden comeback. 2010-luvulla pitäisi siis olla 1990-luvun uuden tulemisen vuoro, mutta nyt näyttää siltä, että viime vuosikymmenellä alkanut 80’s revival ei halua antaa ysärille tilaa. Glamrock-bändi Reckless Love voi edelleen paksusti, nuorten sällien Santa Cruz saa sekin pikkuhiljaa enemmän jalansijaa ja uusia tukkarock-yhtyeitä ilmaantuu tämän tästä. Esimerkiksi helsinkiläinen The Ragged Saints.

Ragged Saintsin kitaristi Tomi Julkunen kertoo sähköpostitse, ettei bändiä haittaa lokeroiminen samaan kategoriaan kahden edellä mainitun nimen kanssa.

”Vaikka ollaan aika eri puusta veistettyjä, saman genren jyväkupilla olemme kuitenkin nokkimassa”, Julkunen sanoo ja lisää kasarityylisten kollegoiden listaan vielä omakustanneyhtye Guild of Passionin.

Kitaristi luettelee kuitenkin samaan hengenvetoon seikkoja, jotka erottavat hänen bändinsä kilpailijoista.

”Mun korviini Reckless Love on enempi Van Halen ja Poison, eikä meissä ole imagollisesti mitään samaa. Recklessissä imago on jo puoli ruokaa ja mä ymmärrän, miksi niiden keikoilla käy helvetisti gimmoja. Siitä voi olla suorastaan pikkasen kateellinen”, Julkunen sanoo ja jatkaa:

”Santa Cruz on sitten taas enempi Skid Row– ja Gunnari-osastosta ammentava, ja niiden imago on enempi rokettiroll kuin glam. Siinä bändissä on muuten tämän maan teknisesti kovimmat kitaristit tässä nimenomaisessa hard rock -genressä. Muutenkin Santa on enempi meikäläisen makuun kuin Reckless Love.”

Ragged Saintsia Julkunen kuvailee Whitesnaken, Def Leppardin ja Rattin linjoilla kulkevaksi yhtyeeksi. Kitaristi painottaa, että imagoasiat ovat hänen bändissään vähemmän tärkeitä kuin nuoremmilla kollegoilla. Ihmekös tuo, kun Ragged Saints ei ole salskeiden parikymppisten bändi.

”Me ei alettu soittaa tällasta musaa siksi, että tässä olisi joku sopiva markkinarako, vaan siksi, että se on ihan vitun kivaa ja tavallaan sisäsyntyistä, kun kasarirockin parissa on tullut vietettyä teini-ikä. Ollaan ne trikoo-tupeerattu fleda-partyparty -vaiheet eletty jo silloin”, Julkunen sanoo.

The Ragged Saintsin albumi The Sound of Breaking Free julkaistaan 16. lokakuuta. Kuuntele levy ennakkoon ensi viikolla osoitteessa www.inferno.fi.

Lisää luettavaa