Kulttuuritehdas Korjaamo yrityssaneeraukseen – Mitä tilanne tarkoittaa yleisön kannalta?

25.09.2014

Kulttuuritehdas Korjaamo on Helsingin tärkeimpiä vaihtoehtomusiikin areenoita. Nyt se on ilmoittanut hakeutuvansa yrityssaneeraukseen. Kysyimme Korjaamon väeltä, pitäisikö yleisön huolestua.

Teksti: Samuli Launonen
Kuva: Tomi Palsa (Saint Etienne Korjaamolla toukokuussa 2011)

Helsingin vaihtoehtoinen musiikkitarjonta on kymmenen vuoden ajan kukoistanut Kulttuuritehdas Korjaamolla. Korjaamo on rekrytoinut lavalle esiintyjiä soittolistojen ja suurten levy-yhtiöiden ulkopuolelta sekä Suomesta että ulkomailta.

Nyt Korjaamo ilmoittaa, että sen taustayhtiö on menossa yrityssaneeraukseen. Tiedotteen mukaan tilanne on seurausta ennen kaikkea parin vuoden takaisista tilaremonteista sekä yritystilaisuuksien määrän laskusta.

Kulttuuritehdas Korjaamon tiedottaja Laura Gottleben, miksi Korjaamon taustayhtiö viedään yrityssaneeraukseen?

”Yleinen tilanne on vaikuttanut taloussuhdanteisiin. Yritystilaisuuksia on ollut vähemmän kuin ennen.”

Mihin saneeraus iskee näkyvimmin?

”Tavallisen Korjaamon kävijän näkökulmasta ei tällä hetkellä mihinkään. Saneeraus ei toistaiseksi vaikuta normaaliin toimintaamme. Kysymys on tasapainottavista toimenpiteistä.”

Tiedotteen mukaan saneerauksella ”turvataan kaupunkikulttuurin toiminnot”. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa musiikkitarjonnan kohdalla, Korjaamon ohjelmistojohtaja Timo Haapala?

”Tilanne ei vaikuta musiikkitarjontaan. Keikkojen vaihtotalous ei ole saneerauksessa keskeinen vaikuttaja. Saneeraukseen päädyttiin, koska vuoden 2012 investoinnit näkyvät vielä tässäkin päivässä. Ravintolatoiminta ja tilavuokraus ovat tärkeimmät tulonlähteet ja menoerät, musiikki on vasta kolmanneksi suurin.”

Vaihtoehtomusiikin keikkatarjonta on Helsingissä niukkaa. Pitäisikö marginaalisen musiikin ystävän huolestua, että kohta hänellä on vielä yksi paikka vähemmän, mihin mennä?

”Hommat jatkuvat kuten ennenkin.”

Kannattaako muusikon lähettää teille keikkahakemuksia?

”Kyllä kannattaa. Sekä vaihtoehto- että valtavirta-artistit saavat tulevaisuudessa meiltä yhtä paljon keikkaa kuin ennenkin.”

Kuinka hyvin vaihtoehtoillat ovat houkutelleet yleisöä?

”Isolla lavalla on ollut nimekkäämpiä esiintyjiä, jotka ovat vetäneet porukkaa hyvin. Marginaalitapahtumat ovat yleensä sijoittuneet pienemmälle lavalle, ja niiden yleisömäärä on vaihdellut.”

”Esimerkiksi avantgarde ja pienemmät, kitaravetoiset folk-artistit eivät yleensä vedä kuin viidestäkymmenestä sataan katsojaa. Helsingin impromusiikkiskene ei ole niin iso, että se tavoittaisi paljon ihmisiä.”

Muuttuuko Korjaamon ohjelmisto jatkossa kaupallisempaan suuntaan?

”Ohjelmisto jakautuu jo nyt kaupallisiin ja marginaalisiin esiintyjiin. Se ei tule muuttumaan nykyistä kaupallisempaan suuntaan.”

Lisää luettavaa